Kuluta vähemmän ja välitä enemmän.

Lähdin metsään, näin tatin, poimin sen. Kuljin polkua, näin toisen, poimin senkin.

Viidennen tatin kohdalla olin innoissani: näistähän saa oivan pannun ruokaa. Kymmenennen kohdalla tajusin, näistä riittää pakkaseenkin. Puoli ämpärillistä tuntui upealta. Ja ämpärin täyttyminen ihmeeltä. Nyt keittiössä leijuu ihana herkkutatin tuoksu ja näppini syyhyävät selaamaan keittokirjan herkkutattireseptejä.

Metsässä olin taas kerran onnellinen siitä, että asun kävelymatkan päässä sienimailta ja tänä kesänä ajoituksenikin osui yhteen herkkutattien kanssa. Joskus tatit ovat ehtineet vanheta ja joskus toiste ne on ehditty jo poimia. Mutta tänään löysin monia napakoita nousussa olevia sieniä. Toki niitäkin oli joku etana jo maistanut, mutta ei se haittaa. Koin sen saman kuin monesti suppilovahveroiden kanssa: kun tulee sisäinen sienestämisen pakko, on parasta mennä, silloin saa satoakin. Ja on tosi hienoa tuntea tällaista yhteyttä luontoon, elää sienten rytmissä.

Nyt vain odotellaan suppilovahveroiden nousua ja uutta sienestämisen pakkoa.