Joulurauhaa
Minulle kirjat ovat aina olleet tärkeä osa Joulua. Itse asiassa kirjaton Joulu ei ole Joulu ollenkaan. Niinpä olen usein varmistanut omat joululukemiseni käymällä kirjastossa ennen joulua. Kirjoista löytyy myös monenlaisia joulukuvauksia – joistain niistä voisi ottaa melkoisia joulunjärjestämispaineita, mutta löytyy niistä toisenlaisiakin kuvauksia.
Tove Janssonin muumitarinassa ”Kuusi” eräs hemuli herättää muumit yllättäen jouluaattoaamuna. Tavallisesti muumit viettävät koko talven unessa, joten heillä ei ole minkäänlaista kokemusta joulusta. Hemulien ja hommsujen touhuista he saavat sellaisen käsityksen, että tulossa on jokin hirveä vaara tai mörkö, jota täytyy lepytellä hankkimalla kuusi, koristamalla se kauniilla tavaroilla, valmistamalla ruokaa ja varaamalla lahjoja. Sanomalehtiä selatessa tai joskus tavarataloon erehtyessä itselle tulee vähän samanlainen olo kuin muumeille. Kansantalous voi huonosti, jos et käytä jouluusi huomattavasti enemmän rahaa kuin edellisvuonna. Eikä oikea joulu tule ilman valtavaa ruokamäärä, uusia vaatteita, uudenlaisia koristeita, suklaita ja kukkia.
Tarinassa muumit valmistautuvat parhaansa mukaan ja odottavat aikansa tulevaa kauheutta, kunnes eräs pieni nyyti toivottaa heille hauskaa joulua. Ällistyneet muumit antavat nyytin sukulaisineen avata lahjat ja nauttia ruuat. Itse he kömpivät jatkamaan uniaan ja he toteavat etteivät enää pelkää joulua. Hemulien he arvelevat ymmärtäneen koko jutun aivan väärin.
Tarina on ilmestynyt vuonna 1962, aikana jolloin niukkuus oli monelle arkipäivää. Voisin kuvitella, että tarina ei saavuttanut tuolloin kovin suurta suosiota, mutta tänään sen kuvaus tuntuu varsin ajankohtaiselta. Suunnilleen kymmenen vuoden aikana on myös ilmaantunut erilaisia vaihtoehtoisesta joulusta muistuttajia. Ympäristö- ja kuluttajajärjestöjen Älä osta mitään –päivän ajankohta on vakiintunut marraskuun loppuun ja samoihin aikoihin ympäristökeskukset ja pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta alkavat muistuttaa jätteiden vähentämismahdollisuuksista joulun aikana. Radiossa esitellään mahdollisuuksia erilaisten lahjoitusten tekoon. Välillä vaihtoehtoisen joulun mahdollisuutta toitotetaan ihan kyllästymiseen asti ja samalla kenties kehitetään lisästressiä joillekin joulun valmistelijoille.
Olisiko siis parasta unohtaa koko juttu ja kömpiä muumien tapaan talviunille tai paeta kauas pois? Joillekin se ehkä sopii, mutta muumitarina tarjoaa toisenkin mahdollisuuden. Joulua ei kannata pelätä, eikä sitä tarvitse suorittaa suuntaan tai toiseen – kuluttamalla tai olemalla kuluttamatta. Siksi en itsekään halua antaa tässä ohjeita jonkin tietynlaisen ekojoulun viettämiseen.
Hyvä joulu syntyy vain palaamalla joulun perussanomaan: ”maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto”. Kun sen ymmärtää laajasti, niin löytää tavan viettää joulua niin että itsellä, läheisillä ja muillakin tätä palloa asuttavilla olennoilla on hyvä olla. Julista sinäkin itsellesi joulurauha ja mieti mikä on joulussasi olennaista. Hoida se hyvin ja anna muun olla. Minä lähden kirjastoon varmistamaan joululukemiset koko perheelle.