Tyrvään Sanomien yleisönosasto
Ydinvoima ei ole Suomen etujen mukaista
Jaakko Pirttikoski tarkasteli lehdessänne (TS 15.2.07) energiapolitiikkaa erityisesti teollisuuden näkökulmasta. Kirjoituksen näkökulma oli valitettavan kapea ja aikamittakaava lyhyt. Ensinnäkin, Suomi on jo nyt korkean energiateknologian viejä, joten on tärkeää miettiä miten ydinvoima vaikuttaisi näiden tulevaisuuteen globaalissa taloudessa. Toiseksi, jos Suomessa panostetaan ydinvoimaan, on meidän hyväksyttävä se globaaliksi ratkaisuksi ja tarkasteltava tällaisen ratkaisun vaikutuksia. Perinteisen energiaintensiivisen teollisuuden kannalta ydinvoima on lyhyellä tähtäimellä eittämättä edullinen ratkaisu. Se takaa vakaan toimintaympäristön sähkön saatavuuden ja hinnan suhteen. Kansantalouden kannalta asia ei olekaan aivan näin yksinkertainen. Vaikka paperiteollisuus on edelleen iso vientitulojen tuoja, sen investoinnit Suomessa olleet jo pitkään pieniä. Raskaan, paljon energiaa tarvitsevan perusteollisuuden määrä Suomessa on siis pikemminkin vähenemässä kuin kasvamassa. Ratkaisut on tehty raaka-aineen hinnan ja kansanvälisten ostajien sijainnin – ei energianhinnan perusteella. Kasvu löytyy pikemminkin uusiutuviin energiamuotoihin, energian tehokkaaseen käyttöön ja säästämiseen liittyvästä korkeateknologisesta osaamisesta. Ydinvoiman lisärakentaminen tekisi valtavasti hallaa näille tulevaisuudessa tärkeille teollisuuden aloille. Edullinen energia ei kannusta panostamaan innovaatiokehitykseen uusiutuvien energiamuotojen teknologioissa ja energiatehokkuudessa. Panostukset tapahtuvat vasta, kun markkinoilla on vetoa ulkomailla. Tällöin mahdollisuudet suurimpien taloudellisten voittojen tekemiseen on jo menetetty. Teollisuuden rakennemuutos katkaisee myös Pirttikosken itsestään selvyytenä toteaman yhteyden hyvinvoinnin ja sähkönkulutuksen välillä. Satsaammeko siis menneisyyden vai tulevaisuuden teknologiaan ja teollisuuteen? Toinen näkökulma on se, kuinka paljon ydinvoimaa maailman laajuisesti tarvittaisiin ilmastonmuutoksen torjuntaan ja kuinka pitkäksi ajaksi uraani riittäisi, jos ydinvoimaa ruvettaisiin laajamittaisesti rakentamaan maailmalla. Yhdysvaltain hallitus teetti Massachusetts Institute of Technologylla (MIT) tutkimuksen, jossa selvitettiin ydinvoiman lisärakentamisen mahdollisuuksia. Tämän raportin mukaan voimakkaalla maailmanlaajuisella panostamisella ydinvoiman lisärakentamiseen, olisi mahdollista saada vuoteen 2050 mennessä maailmaan 1000 kpl 1GWh:n ydinvoimalaa. Tällä voimalakatraalla olisi enimmillään mahdollista tyydyttää 19% World Energy Counsil:n ennustamasta vuoden 2050 sähkön tarpeesta. Siis noin kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin ydinvoiman osuus on tällä hetkellä! Jo tämä laskelma osoittaa, että voimakas energian säästö ja energiatehokkuuteen panostaminen on välttämättömyys Samaisessa MIT:n raportissa arvioidaan uraanin riittävyyttä. Tällä hetkellä luonnonuraanin uustuotanto kattaa maailmanlaajuisesta ydinpolttoaineen tarpeesta vain hieman yli puolet. Loput uraanipolttoaineen tarpeesta tyydytetään tyhjentämällä varastoja ja valmistamalla uutta polttoainetta käytetyn ydinpolttoaineen jälleenkäsittelyllä tai aseuraania laimentamalla. MIT:n esittämän laskelman toteuttamiseksi tarvittaisiin noin viisinkertainen määrä uraania vuodessa (kasvu 60 000 tonnista 306 000 tonniin), jolloin uraania riittäisi n. 50 vuodeksi, mikäli uraanilöydösten kaava on samantapainen kuin muiden kaivosmineraalien kysynnän ja tuotannonlisäyksen kaava. Uraania olisi siis spekulatiiviset ja arviovarat mukaan luettuna 50 vuodeksi. Ja silloin uraania louhittaisiin varmasti Suomessa. Ydinvoiman lisärakentamiseen sitoutuminen tarkoittaa siis väistämättä uraanin louhinnan hyväksymistä Suomessa. Kumman ottaisit mieluummin takapihallesi tuulivoimalan vai uraanikaivoksen. Samalla se merkitsee Suomen vaurastumisen vaikeuttamista, kun emme anna uusiutuviin energiamuotoihin, sähkön säästöön ja energiatehokkuuteen panostavalle teollisuudelle selkeää signaalia, vaan pitäydymme vanhaan teolliseen perinteeseen. Ja lisäksi positiivinen vaikutus ilmastonmuutoksen torjumiseen on mitätön. Eveliina Asikainen luonnonvara-alan opettaja kansanedustajaehdokas (vihr)Elina Kimpanpää ja Marjo Anttoora avasivat vaalikeskustelun teemoilla, jotka liittyvät kiinteästi yhteen koko vaalikauden suurimmista kokonaisuuksista: ilmastomuutoksen torjuntaan ja ilmastonsuojeluun. Kuten tämän talven säistä on voinut havaita, ilmastomuutos on tosiasia, mutta myös monet ilmastomuutoksen torjunta- ja lievityskeinot ovat käsillämme, jos vain poliittista tahtoa löytyy.
Liikennepolitiikassa tämä tarkoittaa kokonaisuutena ratoihin sekä joukko- ja kevyen liikenteen edistämiseen panostamista ja tuetaan junalla matkustamista kuten nyt kaupunkien joukkoliikennettä. Samanaikaisesti autojen verotus voidaan porrastaa polttoaineen kulutuksen mukaan.
On helppo laajentaa valtion tukia sähkö- ja öljylämmityksen vaihtamiseen pelletti-, hake- tai maalämmöksi, ja aurinkolämpökeräimien asentamiseen. ja samalla perua Vanhasen hallituksen veromuutokset, jotka pienensivät kotimaisen uusiutuvan energian suosintaa.
Uusiutuvalla energialla – myös talo- ja tilakohtaisilla minivoimaloilla – tuotetulle sähkölle voidaan säätää lain avulla takuuhinta. Näin vammalankin yksityisten tuulivoimaloiden kannattaisi myydä sähköään verkkoon, samoin kuin pienten koskivoimaloiden tai pelletti- ja hakekattiloiden yhteyteen asennettujen höyryturbiinien. Lisäksi valtion ja kuntien laitokset voidaan velvoittaa ostamaan vihreää sähköä ja lämmittämään kaukolämmöllä, hakkeella tai pelleteillä sekä suosimaan rakentamisessa puuta.
Pitkän ajan sitoutuminen näihin toimin voidaan taata laatimalla biopolttoainestrategia, jonka visio on se, että 10 vuoden päästä tuotamme eloperäisistä jätteistä polttoainetta ja biomateriaaleja. Tästä voi avautua uusi mahdollisuus myös metsien hyödyntämiselle. Strategian tueksi kolminkertaistetaan uusien energiatekniikoiden tutkimuksen ja kehittämisen rahoitus.
Useimmat näistä asioista on jo tehty useammassa kuin yhdessä Euroopan Unionin jäsenvaltiossa. Suomalaisten puolueiden johdon uskottavuus ilmastomuutoksen torjunnassa testaankin siinä mitä tehdään vaalien jälkeen.
Eveliina Asikainen
luonnonvara-alan opettaja
ympäristöpolitiikan tutkija
kansanedustajaehdokas (vihr.)
Valittaminen on laillisuusvalvontaa
Kari Kuusisto kirjoitti (TS 28.10.), että valittaminen on liian helppoa. Kirjoituksen voi käsittää niin, että erilaisten järjestöjen tahalliset kaavoitusta hidastavat hankkeet tukkivat hallinto-oikeudet ja rampauttavat kaavoituksen. Oikeusministeriön oman selvityksen mukaan yli 90 % valituksista on maanomistajien tekemiä. Ne tuskin vähenisivät valitusoikeutta kaventamalla.
Kuusisto aloitti ja lopetti kirjoituksensa viittaamalla vammalalaisiin hankkeisiin. Kirjoituksesta voisi päätellä niiden kaikkien viivästyneen valitusten vuoksi, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Esim. Kilpinokan sillan rakentaminen tai rakentamatta jättäminen on ensisijaisesti kiinni Tielaitoksen linjauksista. Kukkurin kaava on taas vielä valmistelun alla. Siinä asukkaat ovat olleet aktiivisia jo valmisteluvaiheessa. Kaikilla on varmasti halu saada kaava aikaiseksi mahdollisimman nopeasti, mutta sisällöstä – lähinnä alueen sopivuudesta rantatonteiksi on erimielisyyttä. Toivon todella, että tähän kaavaan löytyy hyvä ratkaisu kaavoitusprosessin aikana ilman valituksia.
On myös syytä muistaa, että valitukset ovat yksi osa maankäyttö- ja rakennuslain noudattamisen valvontaa. Toki kaavan laadinnan aikana käydään neuvotteluja alueellisen ympäristökeskuksen kanssa, mutta kaavanlaatija ja valmistelusta vastaavat poliittiset päättäjät (tekninen lautakunta ja kaupunginhallitus) päättävät, missä määrin ne näiden neuvottelujen ohjeita huomioivat. Sen sijan valtuuston hyväksymiä kaavoja ei tarvitse enää alistaa kaavoja ympäristöviranomaisen hyväksyttävästi. Vahvasti kärjistäen voi sanoa, että mikään ei takaa kaupunginvaltuuston hyväksymän kaavan on lainmukaisuutta.
Itse olen ollut mukana tekemässä kahta valitusta, jotka perustuvat siihen, että tarvitaan hallinto-oikeuden tulkintaa esim. siitä, mikä on riittävä vaikutusten arviointi ja siitä millainen kaavoitusprosessi on laillinen silloin, kun kaavan tavoitteet ja sisältö muuttuvat huomattavasti prosessin aikana. Olen huomannut, että, että hyvän valituksen tekeminen ei ole helppoa: täytyy perehtyä lakeihin ja aiempiin päätöksiin. Olen myös hankkinut asiantuntijamielipiteitä siitä, löytyykö kyseisessä tapauksessa valitusperusteita vai ei. Vasta sitten, kun olen vakuuttunut perusteista, olen ryhtynyt prosessiin. Oikeuden päätöstä ei kuitenkaan voi tietää etukäteen.
Miten sitten voitaisiin vähentää valituksia sekä taata hyvä ja riittävän nopea kaavoitus? Oma vastaukseni on: avoimella ja riittävän varhaisella vuorovaikutuksella. Virkamiehillä on tähän selvästi yritystä, mutta toivoisin näkeväni myös teknisen lautakunnan ja kaupunginhallituksen jäseniä osallistumistilaisuuksissa. Toinen asia on sitten maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen niin, että kaavojen vahvistaminen ympäristöviranomaisella palaisi osaksi prosessia. Silloin valvontavastuu olisi oikeassa paikassa. Myös monet oikeusoppineet pitävät tätä vaihtoehtoa parempana kuin nykyistä valituksiin perustuvaa laillisuusvalvontaa.
Ja lopuksi: siitä olen Kuusiston kanssa yhtä mieltä, että tuulivoimalan pitäisi tuottaa sähköä eikä toimia pelkästään matkailumainoksena.
Eveliina Asikainen
ympäristöpolitiikan tutkija
Vammalan ja Äetsän ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja
