Luontoni
Luontoni – onko niitä yksi vai monta? Luontosuhteeseeni mahtuu iloa, nauttimista, hyödyntämistä, hoitamista, huolehtimista, havainnointia, tutkimista ja jakamista. Eri tilanteissa vielä erilaisina yhdistelminä. Väittäisinkin, että minulla on ehdottomasti monta luontoa.
Olen aina nauttinut luonnossa oleilemisesta. Makaillessani kevätauringossa kalliolla tai istuskellessani suuren kuusen oksien suojassa kuuntelemassa jäätyvän Saimaan rytinää voin unohtaa ajan ja paikan, olla vain osa suurta kokonaisuutta. Toisaalta olen tottunut lapsesta saakka hyödyntämään luonnon antimia. Marja- ja sienimetsä, heinätyöt ja muu maatilan arkeen liittyvä luonnon käyttö on jättänyt vahvan jäljen luontosuhteeseeni. Nyt saatan katsella sammalikkoa jo kesällä mietiskellen, mahtaisiko tästä saada syksyllä hyvin suppilovahveroita. Ruma hakkuuaukko voi taas saada arvonsa siitä, että siihen nousee vuosikausiksi erinomainen vatukko.
Hyödyntämiseen liittyy myös luonnon hoito. Omassa puutarhassani pyrin yhdistämään ekologian ja estetiikan. Osaa omenapuiden alusesta niitetään valikoiden, jotta vuohenputki hiljalleen talttuisi. Kaikki mahdollinen kompostoidaan ja levitetään taas niihin paikkoihin, joiden koen tarvitsevan lannoitusta. Syksyllä sadonkorjuuaika sitten palkitsee puutarhurin, jos palkitsee.
Osana biologin koulutusta olen oppinut havainnoimaan, nimeämään ja luokittelemaan luontoa. Työssä täytyy myös irrottaa itsensä luonnosta, jotta sitä voi tarkastella. Joskus analyyttisyys ja sen taustalla oleva tieto voi latistaa luontoelämyksen, mutta myös tuottaa toimintaa: vaikkapa päätöksen lähteä mielenosoitukseen tai alkaa hoitaa pusikoituvaa niittyä.
Toisaalta tarkastelukyky ja siihen liittyvä taustatieto voivat myös antaa syvyyttä elämyksille. Esimerkiksi kerran tullessani Seitsemisen kansallispuistossa Multiharjun aarnialueelle nenääni leijaili aniksen tuoksu. Minulle se kertoi, että lähellä kasvaa raidantuoksukääpä – harvinainen kosteiden vanhojen metsien laji – ja Multiharjun arvo kohosi mielessäni. Toinen ammattini opettajana tuo mukaan vielä jakamisen: haluan jakaa luontoni muillekin ja auttaa muita löytämään uusia ulottuvuuksia luontoonsa tai pikemminkin luontoihinsa. Niinpä selvitin aarniometsässä tuoksuvan aniksen alkuperän ja merkityksen myös kanssani retkeilleille opiskelijoille.
Entä onko luonto osa minua, minä osa luontoa vai olemmeko kenties sittenkin täysin erilliset? Väittäisin, että kaikkea tätä. Tutkijana luonto on minulle kohde - vaikkapa metsäkasvillisuudesta rajattu neliömetrin ruutu. Samanaikaisesti voin tuntea olevani osa luontoa ympärilläni. Lisäksi luonto on osa minua. Ne paikat, joissa olen elänyt ovat jättäneet jälkensä minuun. Sielunmaisemani löytyy savolaiselta pikkulammelta, mutta siihen kuuluu myös Tampereen Piikahaan luonnonmukaisesti hoidettu kaupunkipuisto sekä punainen talo kuusimetsän laidassa. Ja kun jokin minulle tärkeissä paikoissa muuttuu, muuttuu myös jokin minussa. Niin ja onhan minulla vielä yksi luonto – luonteeni.
Yksi pieni sana ja kokonainen sateenkaari erilaisia luontoja. On siis parasta lähteä kokemaan kaikkia niitä. Siis sienimetsään: aistimaan kosteutta, haistelemaan sammalia, huomaamaan pilkottavia lakkeja ja täyttämään kori.