Samaan aikaan toisaalla
Kevät 1986, ylioppilaskirjoitukset ohi, nuorella ympäristöaktivistilla aikaa vaikka mihin – myös mielenosoitukseen osallistumiseen. Niinpä matka huhtikuun lopulla suuntautui Helsinkiin ydinvoimanvastaiseen mielenosoitukseen: erilaisten järjestöjen yhteiseen voimanponnistukseen viidennen ydinvoimalan rakentamisen torjumiseksi.
Mielenosoituksessa hiipi välillä mieleen epäilys: ”Onko meitä tarpeeksi? Saammeko vakuutettua päättäjät ?” Sillä kertaa ydinvoiman lisärakentamisen kohtalo ratkaistiin kuitenkin samaan aikaan toisaalla…kaukana Tsernobylissä ydinreaktio karkasi käsistä. Tieto onnettomuudesta ei kuitenkaan tavoita meitä samana päivänä. Vasta kotimatkalla havahdun peukalokyytini autoradiosta kuuluviin uutisiin, jotka muuttivat energiapolitiikan ja aiheuttivat tavallisille suomalaisille epävarmuutta vuosikymmeniksi. Uskallanko syödä mökkijärveni kalaa tai sieniä lähimetsästä?
Syyskuu 2001, kaunis alkusyksyn päivä, melomme opiskelijoiden kanssa perinteiselle syysretkelle Kelvenneen saareen keskelle Päijännettä. Pystytämme leirin, keräämme ja paistamme kanttarelleja, pidämme nuotiota. Kaukana paha maailma.
Vaan paha maailma vaanii tekstiviestin päässä. On nimittäin syyskuun 11 päivä, jolloin terroristit ohjaavat New Yorkissa lentokoneet päin pilvenpiirtäjiä. Tieto onnettomuudesta tihkuu keskelle autuuttamme kännyköiden piipityksen säestyksellä. Kuitenkin kaikki tuo tuntuu tapahtuvan toisella planeetalla. Ei se voi koskettaa meitä.
Vaan kosketus löytyy nopeasti. Olen nimittäin juuri ennen retkeä lunastanut koko perheelle lentoliput sisareni luo Yhdysvaltoihin. Lähdemmekö – perummeko? Pääsemmekö edes maahan? No lähdemme ja pääsemme maahan, mutta pitkien jonotusten ja massiivisten tarkastusten kautta. Ja jos haluaisin lähteä nyt, niin täytyisi hankkia uusi passi, kun turvallisuusmääräykset ovat kiristyneet.
Minulle nämä tapahtumat rinnastuvat esimerkkeinä siitä, kuinka maailmanlaajuinen ja paikallinen tai poliittinen ja yksityinen kietoutuvat yhteen. Kaukaiset tapahtumat vaikuttavat arvaamattomasti niin poliittisiin päätöksiin kuin yksilöiden elämään. Akateemisesti puhutaan kaaosteoriasta tai kompleksisuudesta, mutta tavalliselle ihmiselle tärkeämpää on maailman pienenemisen aiheuttama arkeen ulottuva epävarmuus.
Molempiin tapahtumiin liittyy myös turvallisuuden takaamisen mahdottomuus. Ydinreaktorin ei pitänyt voida kuumeta liikaa ja pilvenpiirtäjien piti kestää lentokoneen törmäys. Mutta inhimillinen erehdys harhautti ydinreaktorin järjestelmät ja tekniikan kehitys – entistä suuremmat lentokoneet – mahdollisti pilvenpiirtäjien tuhoamisen. He myös suunnittelivat tekonsa niin, että se tulee varmasti tallennettua ja levitettyä mahdollisimman nopeasti joka puolelle.
Ihmisen rakentamissa järjestelmissä on sitä enemmän epävarmuutta, hallitsemattomuutta ja alttiutta kaaokseen, mitä monimutkaisempia ne ovat, sillä jokin olennainen yhteys tai mahdollisuus on todennäköisesti jäänyt havaitsematta suunnittelijoilta. Suuronnettomuudet ja terroriteot tuottavat taas helposti lisää teknologiaan perustuvaa valvontaa, mikä lisää epävarmuutta. Voiko tästä oravanpyörästä päästä pois? Kenties tunnustamalla sen, että elämme yhteisellä pallolla, jolla tapahtumat vaikuttavat toisiinsa niin arvaamattomasti ettei minkään valtion tai yhtiön ole mahdollista menestyä vain omaa etuaan ajamalla. Emmehän nytkään tiedä, mitä merkittävää tapahtuu juuri nyt jossakin toisaalla.