Huhtikuun 2025 vaaleissa olen ehdolla Sastamalalan kaupunginvaltuustoon ja Pirkanmaan aluevaltuustoon.

Olen kokenut maailmanmuuttaja. Olen toiminut 20 vuoden ajan kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustehtävissä.

Minulle on tärkeää vahvistaa asukkaiden osallisuutta ja päätöksenteon avoimuutta kaikessa päätöksenteossa.

Niin tehdään päätöksiä, joilla taataan sujuva ja turvallinen arki sekä hyvä lähiluonto.

Hyvinvointialueella haluan panostaa asukkaiden hyvinvoinnin tukemiseen, ennaltaehkäiseviin palveluihin ja ja hoitosuhteiden jatkuvuuteen. Näin vähennämme raskaampien palveluiden tarvetta ja takaamme hyvän hoivan ja hoidon myös vaativaa hoitoa tarviseville.

Sastamalassa haluan toimia monimuotoisen, kaikki mukaan ottavan ja rohkeasti tulevaisuutta rakentavan kunnan puolesta.

Lisää teemoistani on tulossa sivulle VAALIT 2025.

"Sitkeää ja pitkäjänteistä työtä niin paikallisella, piirin kuin puolueenkin tasolla. Kivimuurini eduskuntavaalien aikaan ja ihminen, jolle on olemassa vain haasteita ja mahdollisuuksia."

Karo Tammisto, Pirkanmaan Vihreän liiton toiminnanjohtaja 2013-2016