JunakeskusteluitaTiistai 1.3.2011 klo 9.09 - Eveliina Asikainen Matkustan säännöllisesti junalla, lähes joka päivä töihin ja takaisin Karkusta Tampereelle. Näiden matkojen parasta antia on matkaseura ja matkalla käydyt keskustelut.
Osa matkoista on mennyt selvästi työn puolelle, kun olemme kollegoiden kanssa mm. pitäneet tiiviitä opetuksensuunnittelupalavereita tai keskustelleet tieteellisestä kirjoittamisesta antaen ja saaden vertaistukea. Hieno sattuma, että samalla kylällä asuu työkavereita. Toisinaan aamut menevät toki säätä ja junaliikennettä taivastellessa, mutta talojen energiaratkaisut, nuorten koulutusvalinnat ja vapaa-ajan vietto, latuverkon tilanne tai jään käveltävyys saattavat nousta keskustelun aiheiksi. Myös tieto hyvistä rakennusmiehistä, siivoojista yms. vaihtuu junassa. Viime aikoina olen ottanut vaaleihin valmistumisen junamatkojeni teemaksi, sillä matkaa taittaa monenlaisia ammattilaisia. Viime viikolla kartutin ensin tietämystäni kuntoutusalan tulevaisuudesta lähiaikoina eläkkeelle alan pitkän linjan ammattilaisen ja kehittäjän kanssa. Perjantaina kello kuuden junaa odotteli kanssani vasemmistoliittolainen kunnallispoliitikko. Hänen kanssaan puheenaiheina olivat ammattikoulutus ja harmaa talous, erityisesti rakennusalalla. Olenkin päättänyt käyttää ennen vaaleja mahdollisimman monta aamua hyödyllisiin itseäni kehittäviin keskusteluihin junassa. Mielenkiintoiseksi homman tekee se, että aamulla ei koskaan tiedä varmasti millaista seuraa ja millaisia keskustelunaiheita puolen tunnin matkalle osuu. |