Maakuntakaava ja Sastamala - luonto, matkailu ja joukkoliikenne

Maanantai 27.3.2017

Eveliina_Asikainen_netti.jpgPirkanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi tänään maakuntakaavan.

Maakuntakaavasta on helppo todeta Sastamalan luonnon monet arvot: on arvokasta kulttuurimaisemaa (Rautavesi), luonnon ydinaluetta (Ritajärvet ja niistä länteen oleva alue) sekä maakunnallisesti tärkeä matkailupalveluiden alue Ellivuori. Luonto tulisikin ottaa vahvemmin mukaan Sastamalan kehittämiseen.

Kausi maakuntavaltuutettuna on laajentanut omaa tapaani arvioida asioita ja toisaalta auttanut oivaltamaan maakunnallisen yhteistyön merkityksen yksittäisenkin kaupungin asioiden ajamisessa.

Vihreä maakuntavaltuustoryhmä piti maakuntakaavatyön aikana esillä muun muassa yhdyskuntarakenteen eheyttämistä, keskustojen ja alakeskusten elinvoimaa, lähijunaliikennettä, arvokkaiden luonnon-, maisema- ja kulttuuriympäristöjen huomioimista sekä kolmatta raidetta Tampereelta Helsinkiin.

Monet näistä tavoitteista on huomioitu kaavassa hyvin. Tällä kaavalla voidaan ohjata Pirkanmaata maakuntana kohti joukkoliikennemaakuntaa. Kaavan toteutumisesta vastaavat kuitenkin kunnat erityisesti kaavoitusratkaisuilla.

Minä kannatan kaavoituksen ohjaamista joukkoliikennnereittien varteen: Sastamalassa keskustan lisäksi esim. Häijääseen, Stormiin ja Karkkuun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maakuntakaava, Sastamala

Vihreiden valtuustoaloite johti Sastamalan asemakaava-alueiden luonnon kartoittamiseen

Sunnuntai 5.2.2017 klo 21:08

Sastamalan asemakaava-alueiden luontoarvot kartoitettu. Lähtökohtana vihreiden valtuustoaloite

 

Vihreän Sastamalan valtuustoryhmä teki 11.4.2012 valtuustoaloitteen luontoarvojen turvaamisesta Sastamalan asemakaava-alueilla. Aloitteeseen annettiin vastaus 28.4.2014. Siinä todettiin, että esittämämme tiedon puutteet olivat todellisia, ja asemakaava-alueiden luontoselvitykset ohjelmoitiin vuosille 2015-2017. Selvitykset kohdistettiin asemakaava-alueille, joihin sisältyy laajoja ja toisiinsa liittyviä puisto- ja virkistysalueita tai joilla maankäyttö on muuttumassa.

Perjantaina (3.2.) sain sähköpostiini selvitykset, joista olen todella iloinen. Asiantuntija on kartoittanut taajama-alueiden luontoarvot ja liito-oravatilanteen kattavasti. Selvityksissä on tarkasteltu samalla alueita, jotka ovat tulossa asemakaavoituksen piiriin lähiaikoina. Tätä tuskin olisi tehty järjestelmällisesti ilman valtuustoaloitettamme.

On vain yksi mutta. Nämä selvitykset eivät ole ainakaan vielä avoimesti saatavilla. Tietoja on alettu viedä kaupungin paikkatietojärjestelmään, jotta ne ovat helposti kaavoittajien käytössä. Yleisölle raportit tulevat tulevat esille erilaisten kaavahankkeiden yhteydessä. Esitin kuitenkin ryhmällemme sähköpostia lähettäneelle kaavasuunnittelijalle, että aineisto pitäisi olla yleisesti kaupunkilaisten saatavilla esimerkiksi kaupungin verkkosivuilla. Toivottavasti näin tapahtuu.

Joka tapauksessa Vihreän Sastamalan valtuustoryhmä on ollut vaikuttamassa siihen, että Sastamalan asemakaava-alueilla tapahtuva metsänhoito ja rakentamisen suunnittelu pohjautuisi asiantuntevaan tietoon - faktoihin - luonnon tilasta.

Raporteista kiinnostuneiden sastamalalaisten kannattaa kysellä niitä yleiskaavasuunnittelija Juha Mäkelältä.

1 kommentti . Avainsanat: kaupunkiluonto, Sastamala, kartoitus, valtuusto-aloite

Talousarviopuheenvuoro Sastamalan valtuustossa marraskuussa 2016

Maanantai 14.11.2016 klo 18:15

Marraskuun alussa Tampereen yliopistossa tarkastettiin Anni Jäntin väitöskirja Kunta, muutos ja kuntamuutos. Siinä hän arvioi Kainuun hallintokokeilua kunnan toiminnan näkökulmasta. Kainuun hallintokokeilussa sote-palvelut siirrettiin maakunnalle vuonna 2005 samaan tapaan kuin tulevassa maakuntauudistuksessa.

Väitöskirjan perusteella toimivan ja muutoksestakin hyvin selviytyvän kunnan piirteitä ovat 1) yhteisönä toimiminen – kunta on jotain johon ihmiset voivat samaistua – ei vain kasvottomien palvelutuottajien ja päätöksentekijöiden joukko 2) demokratiasta, siis kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksista, kuntalaisten itsehallinnosta ja paikallisista valinnoista huolehtiminen, 3) hyvinvoinnista huolehtiminen ennaltaehkäisyn, maankäytön suunnittelun ja erityisesti koulutus- ja hyvinvointipalveluiden kautta sekä 4) toimiminen talouden moottorina elinkeinopolitiikasta ja kunnan taloudesta huolehtimalla. Nämä neljä kohtaa voi tiivistää: kunta on elämisen edellytyksiä luova itsehallinnollinen paikallisyhteisö.

Miltä Sastamalan kaupungin strategia ja taloussuunnitelma näyttävät edellä hyvin selviytyvän kunnan määritelmän valossa?

 Nyt voimassa olevan strategian peruspilarit kattavat kaikki edellä mainitut menestyvän kunnan osa-alueet. Tosin asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ja asukkaiden aktiivinen rooli kunnan kehittäjinä ja kuntayhteisön rakentajina jää suhteellisen vähäiselle huomiolle.

Vuonna 2017 aloitetaan uuden strategian luominen ja otetaan käyttöön uusi hallintomalli. Toivon, että niiden valmistelussa keskitytään siihen, miten Sastamala voi jatkossakin parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa kunnan perustehtävää luoden samalla vetovoimaa. Esimerkiksi hallintomallin uudistuksen yhteydessä on tärkeää vahvistaa kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja näin lisätä tunnetta siitä, että jokainen kuntalainen on kunnan toimintaan vaikuttava jäsen – ei vain asiakas ja palveluiden käyttäjä, vaan kuntayhteisön rakentaja. Yksi mahdollinen malli on käyttää jo Sastamalan oppilaskuntien projektien yhteydessä käytettävää huippukokousmallia, jota kutsutaan myös osallistavaksi budjetoinniksi.

Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen erityisesti ennaltaehkäisevillä palveluilla ja koulutuksella tulee painottumaan jatkossa. Tässä tilanteessa Sastamalan on löydettävä tapa tarjota uimahallipalveluita. Se ei ole vuoden 2017 talousarvioasia, mutta kylläkin strateginen linjaus, joka on vuoden aikana tehtävä. Asiaan on hyvä ottaa kantaa juuri nyt myös siksi, että Sastamalassa on nyt saatu tehtyä sellainen suuri infrastruktuuri-investointi, joka on monilla kunnilla vielä edessä. Tarkoitan tällä Huittisten puhdistamoa.

Toinen tärkeä strateginen linjaus on toimiminen paikallisten erikoissairaanhoidon palveluiden puolesta. Vammalan aluesairaala on tärkeä työllistäjä ja sen tarjoamat palvelut merkittävä osa Sastamalan houkuttelevuutta. Vaikka ratkaisut tehdään osin muualla, pidämme tärkeänä yhteistä tahtoa erikoissairaanhoidon puolustamiseksi Sastamalassa.

Käsiteltävänä oleva vuoden 2017 talousarvio on laadittu hyvässä yhteisymmärryksessä virkamiesten ja valtuustoryhmien kesken. Valtuustoryhmien puheenjohtajien kokoontumissa on saatu aikaan selkeitä poliittisia linjauksia perusopetuksen järjestämisestä ja investointien priorisoimisesta. Siksi käsiteltävänä olevaan ehdotukseen voi olla tyytyväinen. Seurannassa tarvitaan kuitenkin tarkkuutta – erityisesti erikoissairaanhoidon kohdalla.

Taloussuunnitelmassa on myönteistä se, että tiukkanakin aikana siinä näkyy Sastamalan kaupungin visio: Sastamala on edelläkävijä ja rohkea uudistaja.  Meneillään on monia kokeiluita ja uudistuksia mm. perhepalveluissa, työvoima- ja yrityspalveluissa, elinkeinopalveluissa sekä muutoksen johtamisessa.

Yhtä asiaa vihreä valtuustoryhmä ei kuitenkaan voi hyväksyä. Taloussuunnitelmassa esitetään, että hallitusohjelmaan sisältyvät henkilöstöön kohdistuvat vaikutukset huomioidaan prosessien suunnittelussa ja toiminnassa täysimääräisinä. Vihreä valtuustoryhmä pitää tätä asiaa kuitenkin nimenomaan paikallisen poliittisen linjauksen ja paikallisen demokratian asiana.

Esimerkiksi hallituksen määrittelemät henkilöstömitoitukset ovat minimejä ja ryhmäkoot maksimeja. Ne eivät kuitenkaan takaa hyvää hoitoa hoidettaville tai hyvää työtä työn tekijöille.  Tämä linjaus on myös ristiriidassa sen kaupungin strategisen tavoitteen kanssa, että Sastamalan kaupunki on haluttu työnantaja. Vihreä valtuustoryhmä tulee esittämään hallitusohjelmaviittauksen poistoa taloussuunnitelmasta. Hallitusohjelman päätösten soveltamisesta Sastamalassa tulee päättää asiakohtaisesti.

Muuten meillä on lähinnä tarkentavia kysymyksiä taloussuunnitelmaan.

Kiitämme kaikkia virkamiehiä ja luottamushenkilöitä yhteistyöstä Sastamalan eteenpäin viemisessä elämisen edellytyksiä luovana itsehallinnollisena paikallisyhteisönä. Toivomme kaikille hyvää joulunalusaikaa!

Kommentoi kirjoitusta.

Mihin soitat, jos soitat kotiin?

Sunnuntai 21.2.2016 klo 13:41

Vieläkö muistat ajan, jolloin perheellä oli yksi puhelinnumero? Soitettiin Virtasille, Mikkoloille tai Kemppaisille. Pidettiin usein yhteyttä perheisiin, ei henkilöihin. Puhelimeen vastattiinkin usein tyyliin "Asikaisilla, Eveliina puhelimessa".

Meidän keittiössä on yhä lankapuhelin. Ensin perustelin sen olemassa oloa sillä, että kun lapsi vastaa lankanumerosta, tiedän hänen olevan kotona. Lisäksi sekä omat lapset että heidän kaverinsa joutuivat harjoittelemaan kunnollista puhelinkäyttäytymistä, kun puhelimeen vastasi aikuinen ja piti pyytää sitä lasta puhelimeen, jonka kanssa halusi puhua. Nyt, kun kaikki lapset ovat vähintään yläkoulussa, lankapuhelimen säilyttämiselle on löytynyt uusia hyviä syitä.

Yksi syy on se, että nuorison puhelimet ovat kyllä koko ajan päällä, mutta he eivät vastaa niihin. Puhelin on äänettömällä jossain taskun pohjalla tai sitten pelin pelaamiseen keskitytään niin innokkaasti, ettei viitsitä vastata. Keittiössä lujaa soiva lankapuhelin herättää kuitenkin huomion ja äiti tai isä saa esimerkiksi helposti katsauksen ruokatilanteeseen. Ja pätee tämä toisinaan perheen aikuisiinkin. Meidänkin puhelimet saattavat olla äänettömällä ja tavoittamattomissa.

Tärkein syy on se, että lankapuhelin todellakin perheen puhelin. Tämän tajusin syksyn aikana, kun esikoinen alkoi soittaa intistä kotiin. Hän soitti poikkeuksetta lankanumeroon. Tärkeintä oli saada yhteys johonkin perheenjäseneen. Asiat voi yhtä hyvin puhua, isän, äidin kuin pikkuveljien kanssa, mutta jonkun kanssa olisi kiva jutella.

On siis tarpeen voida soittaa kotiin – ei kellekään henkilölle erityisesti, vaan kotiin. Tai vastaavasti toisinaan haluaisi soittaa jollekulle johonkin perheeseen ihan vain kuulumisia kysyäkseen, mutta ei oikein tiedä kenelle soittaisi. Oikeastaan sillä ei ole siinä tilanteessa edes väliä. Silloin olisi kätevää, jos voisi soittaa perheen numeroon. Meillä se on lankapuhelinnumero niin kauan kuin mahdollista. Ja myöhemminkin meillä on jokin kiinteä puhelin keittiössä.

Joku voi pitää tätä pelkkänä nostalgiana, mutta minusta on tärkeä miettiä sitä, miten puhelinkulttuurin yksityistyminen vaikuttaa arkeen ja perheeseen.  Jokainen voi sitten tehdä omat valintansa siitä, millaista puhelinkulttuuria edistää.

2 kommenttia . Avainsanat: lankapuhelin, perhe

Ryhmäpuheenvuoro Sastamalan valtuustossa 16.11.2015

Maanantai 16.11.2015 klo 18:13

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja kuuntelijat

Vuoden 2016 talousarvioesitys on laadittu tilanteessa, jossa kuntien tehtävät, toimintaympäristö ja olemus lähitulevaisuudessa ovat epäselvät. Myös kansainvälinen tilanne tuo omat heijastumansa valmisteluun.

Turvapaikanhakijoiden runsas määrä on talousarviokirjassa tunnistettu yhdeksi riskiksi, johon pitää varautua. Vihreän valtuustoryhmän näkemys on, että kaupunkimme tulee aloittaa aktiiviset toimet myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten kotouttamiseksi. Monet heistä ovat hyvin koulutettuja osaajia, jotka voivat olla meille voimavara. Kokonaisuutena turvapaikanhakijat ovat saman terrorin uhreja kuin perjantain iskuissa kuolleet, haavoittuneet ja järkyttyneet ihmiset.

Hyvät valtuutetut, Sastamalan vihreä valtuustoryhmä pitää vuoden 2016 talousarvioesitystä olennaisilta osiltaan onnistuneena. Se jatkaa vuosi sitten aloitettua linjaa, ja talousarvion alussa kerrataan tiiviisti jo tehdyt tuottavuustoimenpiteet. Tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta investointeja ei ole kokonaan jäädytetty ja niiden suunnittelussa on osoitettu joustavuutta esimerkiksi nostamalla Varilan koulun investointi vuodelle 2016.

Myönteistä talousarviossa ja koko kaupungin toiminnassa on aktiivinen ja kehittävä ote. Se näkyy erityisesti  sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä lasten ja nuorten palveluissa. Vihreän valtuustoryhmän näkemys on, että aktiivisella kehittämistoiminnalla voidaan saavuttaa etuja SOTEn toimeenpanon yhteydessä. Jos näillä toimilla onnistumaan ennakoimaan tulevia kuntien velvoitteita ja löytämään toimiva tapa huolehtia niistä, meillä voi olla tarjota sellaisia toimintamalleja, joita otetaan laajemminkin käyttöön.

Perhepalveluverkoston kehittämisessä tehtävä työ on myös hyvä esimerkki kaupungin vision mukaisesta tavasta toimia – siis olla edelläkävijä ja osaava uudistaja. Mahdollisesti myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä samoissa tiloissa löytyy jotain sellaista, josta muut kunnat ja itsehallintoalueet tulevat oppimaan Sastamalaan.

Toisaalta myös huolenaiheemme löytyvät lasten ja nuorten puolelta. Vihreä valtuustoryhmä haluaa korostaa, että vaikeinakin aikoina – ja kenties erityisesti niinä - kunnan tehtävä on huolehtia kuntalaisten palveluista: tasata huonojen aikojen iskujen vaikutuksia kuntalaisiin ja huolehtia siitä että lapset ja nuoret saavat elämälleen hyvät edellytykset.

Turvallinen kasvun ja opin polku on yksi keskeinen arvomme. Kuitenkin perusopetukseen suunnitellaan suuria leikkauksia, joiden toteutustapa on talousarviossa avoin ja varhaiskasvatuksessa varaudutaan varhaiskasvatuslain ja hallitusohjelman mukaisiin päivähoidon laadun heikennyksiin. Vihreä valtuustoryhmä korostaa, että kunnalla on oikeus järjestää hallitusohjelmaa parempaa päivähoitoa. Esimerkiksi Valkeakosken kaupunki on näin päättänyt.

Näkemyksemme on, että subjektiivisen päivähoidon takaaminen kaikille lapsille tukee niidenkin lasten kehitystä, joiden vanhemmat ovat jostain syystä syrjäytyneet työelämästä ja yhteiskunnasta. Samalla se helpottaa vanhempien paluuta työelämään. Työllisyys ja elinkeinopolitiikka on yksi Sastamalan kaupungin strategisista painopisteistä, joten pidämme näiden asioiden järjestämistä strategian mukaisena toimintana. Lapsen hyvän kehityksen ja päivähoitohenkilökunnan työssä jaksamisen näkökulmasta on lisäksi tärkeää, että ryhmät ovat riittävän pieniä. Tuemme tässä SDPn valtuustoryhmän esitystä.

Vihreä valtuustoryhmä haluaa painottaa, että kaupungin taloutta ja toimintaa on tarkasteltava ensisijaisesti kuntakonsernin tasolla. Jo nyt lainoista ja takausvastuista lähes puolet on kuntakonsernin. Kun kuntalakikin korostaa tulevaisuudessa konserninäkökulmaa ja itsehallintoalueuudistus vavisuttaa kunnan roolia perusteellisesti, tulisi kaupungissa tarkastella systemaattisesti eri toimintojen järjestämismuotoja. Kunnallispolitiikan professori Arto Haverin mukaan kuntien tärkeä rooli on jatkossa kuntalaisten itsemääräämisoikeuden ja demokratian toteuttaminen. Tällöin myös palveluiden järjestämismuotojen tulisi olla kansanvaltaa tukevia. Yhtiöt eivät sitä ole.

Lopuksi Vihreä valtuustoryhmä haluaa kiittää kaupungin johtoa ja kaikkia talousarvion laadintaan osallistuneita mittavasta työstä.

Kommentoi kirjoitusta.

Pirkanmaan vihreän listan ainekset

Torstai 16.4.2015 klo 22:17

Tunnustan. Olen vaaliaddikti. Aloin tehdä vaalityötä näihin vaaleihin jo ennen europarlamenttivaaleja ja teen sitä vaaleihin asti.


Kaiken lisäksi teen työtä nimenomaan puolueelle, en yksittäiselle ehdokkaalle. Suomalaisessa järjestelmässä ääni menee kuitenkin sille listalle, jonka ehdokasta äänestät.

Minun listani on ollut selvä koko ajan, olenhan ollut etsimässä Pirkanmaan vihreitä ehdokkaita viime keväästä asti ja tukemassa heitä kaikkia. 

Mistä on siis Pirkanmaan vihreä lista tehty?

• Listamme on tehty innokkaista ja asiantuntevista nuorista, jotka vastustavat eriarvoistumista. Olga Haapa-aho ja Iiris Suomela puolustavat opiskelijan asemaa, suomalaista koulutusjärjestelmää ja eläinten oikeuksia - kaikkea faktoilla ja asenteella.


• Listamme on tehty poliittisesta kokemuksesta ja kyvystä tehdä päätöksiä: ministerinä, kansanedustajana ja europarlamentaarikkona toiminut Satu Hassi sekä Oras Tynkkysen avustajana ja Tampereen apulaispormestarina toiminut Olli-Poika Parviainen.


• Listamme on tehty maakunnan tuntemuksesta ja yhteistyökyvystä. Maakuntahallituksessa ovat Pirkanmaan vihreää kehittämistä ajaneet ylöjärveläinen lasten mielenterveystyön asiantuntija Minna Sorsa sekä rauhanturvaaja Juhana Suoniemi.


• Listamme on tehty työelämän ja talouden asiantuntemuksesta. Ekonomi Jaakko Mustakallio puhuu asioista vauhdilla ja diplomi-insinööri Jaakko Stenhäll vakuuttaa rauhallisesti. Molemmilla on asiantuntemusta ja näkemystä puheensa taustalla. Kangasalalainen Riitta Santala-Köykkä on kulttuurin ammattilainen ja pätkätyön asiantuntija, joka haluaa joustavuutta erilaisten elämäntilanteiden yhteensovittamiseen. 

• Listamme on tehty ympäristöasiantuntemuksesta ja halusta puolustaa luontoa ja muita äänettömiä. Lakimies Miisa Karjalainen on jätelain asiantuntija, Tampereen yliopiston ympäristökoordinaattori Saana Raatikainen on sitkeästi edistänyt kestävää kehitystä työssään ja gynekologi Maija Kajan on tehnyt käytännön kehitysyhteistyötä.


• Listamme on tehty koulun, nuorten ja kulttuurin puolustamisesta: Maailman parasta koulua puolustavat työssään ja puheissaan ylöjärveläinen Jussi Kytömäki, akaalainen Heli Piirainen sekä nokialainen ammattikoulun opettaja Antti Tomminen


• Listamme on tehty terveydenhuollon, sosiaalityön ja arjen turvallisuuden tuntemuksesta. Sairaanhoitajat Hanna-Kaisa Heilimo ja Petri Siuro kohtaavat näitä asioita työssään, kuten myös poliisi Anna-Kaisa Heinämäki. Puutarhuri Marko Mannila on saanut kokea laman konkreettisesti työttömyytenä. Kuitenkin hän haluaa tehdä työtä kaikille tasa-arvoisen Suomen puolesta.


Nämä kuvaukset olivat tietysti vahvoja pelkistyksiä. Jokaisen ehdokkaan olisin voinut mainita useammassakin kohdassa. Tutustu itse paremmin ja äänestä vihreää.

Nyt jos koskaan!

1 kommentti . Avainsanat: vihreät, Pirkanmaa, vaalit, 2015

Jää ja asustaminen

Perjantai 2.1.2015 klo 18:42

Kävin kävelyllä liukastelemassa vesisateessa tammikuun hämärässä ja ajattelin joululomalla lukemaani Ulla-Lena Lundbergin Jää-romaania asustamisen näkökulmasta.

Pastori ja pastorska muuttavat kaukaisille Luodoille Ahvenanmaan saariston ulkolaidalle. He alkavat kumpikin ottaa uutta asuinympäristöään haltuunsa omilla tavoillaan. Pastorin elinpiiri on huomattavasti laajempi kuin pastorskan, mutta toisaalta pastorskalla on omat erityiset paikkansa, kuten navetta, keittiö ja heinäpelto, joihin hän luo hyvin intensiivisen suhteen.

Pastorska haluaa käyttää Kirkkoluodon potentiaalit mahdollisimman hyvin, oli sitten kysymys heinänteon ajoittamisesta niin että sadon laatu on mahdollisimman hyvä, työvoiman käytöstä tai perheenlisäyksen ajoittamisesta. Sen sijaan pastorin toimintojen maisema ulottuu kaikkiin Luotojen pirtteihin  ja niiden sosiaaliseen elämään, sekä tietysti merelle ja jäälle. Hänen tapansa asustaa on myös  kokeilevampi, mutta samalla herkästi seurakunnan ilmapiiriä tunnusteleva.

Saarilla sijaitsevan maailman rytmi ja suhteinen maantiede on vahvasti sidoksissa mereen. Sama salmi saattaa olla eri vuodenaikoina mahdoton este tai kantava tie. Meren elämä jäsentää Luotojen yhteiskunnallista elämää, rytmittää yhdessä toimimista, metsästystä ja kalastusta sekä eristäytymistä. Meren maantieteen erilaisten tilojen ymmärtäminen vaatii monenlaista tietoa, jossa osansa on erityisesti kokemuksella ja intuitiolla.

Jää olisi ollut lukunautinto muutenkin, mutta sen pohtiminen asustamisen kautta jäsensi kirjasta uusia kerroksia. 

Kommentoi kirjoitusta.

Tässä ja nyt 2014/2015

Torstai 1.1.2015 klo 0:05

On vain hetki ja elämä on hetkessä: mutta vuoden vaihteen hetkellä tuntuu luontevalta katsoa eteen ja taakse.

Kunnallispolitiikassa takana on vuosi, jonka aikana johdin ensimmäistä kertaa tarkastuskertomuksen laadintaa Sastamalassa. Tarkastuslautakunnan johtaminen on mielenkiintoinen paikka kaupungin johtamisen seuraamiseen ja ohjaamiseen. Siellä keskitytään kokonaisuuksiin: siihen miten vuoden aikana tehdyt päätökset noudattavat strategiaa ja taloudellisia linjauksia. Koen tämän työn erittäin tärkeäksi, mielekkääksi ja itselleni poliittisen urani tässä vaiheessa sopivaksi.

Takana on myös vuosi, jolloin esikoiseni tuli täysi-ikäiseksi. Elämä aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten kanssa vaatii vanhemmiltakin kasvamista. On osattava luottaa, antaa kokeilla ja epäonnistua ja ohjata samaan aikaan. Kaikessa ei voi onnistua, mutta toivon lasteni tulevan jatkossakin luokseni iloineen ja murheineen, niin kuin he ovat tähänkin asti tulleet.

Vuoden aikana sain päätökseen kymmenvuotisen väitöskirjahankkeeni. Usko siihen heräsi jo työn mennessä esitarkastukseen ennen vappua. Väitöskirjaa tehdessä en aina ollut selvillä, mihin tähtäsin, mutta selvästi matkan varrella on ollut myös selkeiden visioiden hetkiä.

Selatessani vuosien kuluessa kirjoittamiani muistiinpanoja löysin yhden muistivihkon etukannen sisäpuolelta seuraavan lainauksen Arthur Shconpenhauerilta ”Tehtävänä ei niinkään ole ajatella sellaista, mitä kukaan ei ole vielä nähnyt, vaan ajatella tavalla, jolla kukaan ei ole vielä ajatellut sitä, minkä kaikki näkevät”. Sen palautteen perusteella, jota työstäni sain, tunnen onnistuneeni juurikin tuossa tehtävässä, ja toivon että jotkut muutkin alkavat nähdä samalla tavalla kuin minä.

En todellakaan tiedä, miten matkani tieteen tekijänä jatkuu. Yksi pesä, missä jatkan väitösmatkalaisten ja muuten samanhenkisten kanssa on äskettäin vuoden täyttänyt tutkimusosuuskunta Tapaus. Osuuskunnan pystyttäminen on jo sinällään ollut mielenkiintoinen prosessi. Kiinnostavinta on kuitenkin ollut se, millaisia työtilaisuuksia ja tehtäviä se on jo ensimmäisen vuoden aikana tarjonnut, vaikka kaikki on vasta muotoutumisvaiheessa.

Hiukan vaille viisikymppisenä naisena (tohtorina, teinien äitinä ja kokeneena kunnallispoliitikkona) koen olevani nyt tyvenessä tilanteessa, jossa voin rauhassa katsoa, mihin suuntiin jatkan. Ei ole paineita suorittaa mitään. Ei ole paineita pyrkiä mihinkään, vaan voin tukea muita ja olla osa ihanaa vihreää liikettä. Vanhempanakin opettelen siihen, että en todellakaan kuule ensimmäisenä lasteni elämän tärkeistä asioista. Nyt monessa asiassa riittää se, että minullekin kerrotaan.

Otan siis vuoden 2015 vastaan avoimena uusille tuulille, mutta samalla tietoisena siitä että hyvä elämä on tässä ja nyt: luonnossa, lähimmäisissä ja hiljaisuudessa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vuosikatsaus, 2014

Luontopolitiikkaa lähiöissä - väitöstilaisuuden avauspuheenvuoro

Lauantai 22.11.2014 klo 17:37

"Kun makaan raajat levällään
savolaisella niityllä
luomakunta lähestyy minua:
ruohot kutittavat korviani,ea_vaikkis_pirjo_silveri.jpg
myyrät tutkivat varpaita

(miten paksut, ne sanovat,

meidän on paljon ohuemmat)

perhoset istuvat ripsilleni,

säikähtävät ja pakenevat

kun avaan loistavat silmäni.

 

On luomakuntaa siinä ympärillä,

sipinää, supinaa, ihmettelyä:                            Kuva: Pirjo Silveri

kuuluuko hän valtakuntaamme?

Kyllä kai minä kuulun,

                      eläinkuntaan ainakin."

 

Mitä tekemistä edellä lukemallani Viljo Kajavan runolla ”Hellepäivä” ja väitöskirjani aiheella, luontopolitiikalla lähiöissä on toistensa kanssa? Molemmissa on pohjimmiltaan kysymys luonnon ja ihmisen suhteesta ja molemmissa aihetta tarkastellaan avoimin mielin. Luontoa ei määritellä etukäteen, eikä pidetä passiivisena tutkimuskohteena, vaan aktiivisena osana tilannetta. Molemmissa myös pohditaan ihmisen kuulumista luontoon.

Maantieteilijä Steve Hinchliffen mukaan ihmisen ja luonnon tai kulttuurin ja luonnon suhde voidaan käsittää ainakin kolmella tavalla.

Ensiksi luontoa voidaan pitää ihmisistä riippumattomana, mutta inhimillisen toiminnan uhkaamana. Tällöin luontoa tarkastellaan ulkopuolelta. Tehdään havaintoja monimuotoisuuden vähentymisestä ja ihmisen vaikutuksesta luontoon. Samalla ihminen ja ihmisen toiminta ajatellaan luonnon ulkopuoliseksi, eikä sitä, mikä on luontoa, kyseenalaisteta. Joitain osia ihmisen tuottamasta luonnosta voidaan pitää vaalimisen kohteina, mutta nekin hahmotetaan uhanalaisiksi, kuten myös kyseiset luonnot tuottaneet elämäntavat, esimerkiksi perinteinen suomalainen maalaiselämä ja vaikkapa sen tuottamat niityt.

Toiseksi voidaan ajatella, että luonto ja luonnollisuus on kokonaan kulttuurinen konstruktio. Luonto on käsityksiä luonnosta. Luonto on esimerkiksi, uhkaava, kesytettävä, turvallinen tai vaarallinen. Osa kulttuurista luontoa on myös se, että sanaa ”luonnollinen” käytetään kuvaamaan itsestään selvinä pidettyjä ilmiöitä. Esimerkiksi Vuoreksen osayleiskaavoituksen yhteydessä kaupungin kasvua pidettiin ”luonnollisena”. Tuo luonnollinen määrittyi sellaisesta kulttuurista käsin, joka haluaa edistää kaupunkien kasvua. Tällöin päädytään siihen, että kulttuurisesti luonnollinen prosessi uhkaa alkuperäistä säilyttämisen arvoista luontoa – siis tuota ensiksi kuvaamaani luontoa.

Kolmanneksi luonnon ja kulttuurin voidaan ajatella kietoutuvan toisiinsa, ne ovat monin erilaisin tavoin osa toistensa todellistumista ja muotoutumista. Tällä tarkoitan sitä, että sekä kulloinkin vallitsevat käsitykset luonnosta, tavat ja mahdollisuudet käyttää luontoa sekä luonto itsessään vaikuttavat kaikki toisiinsa ja muodostavat yhdessä useita samanaikaisia luontoja, jotka kuitenkin limittyvät toisiinsa. Tällainen käsitys luonnon ja kulttuurin suhteesta on väitöskirjani lähtökohta.

Muotoutumisella ymmärrän lähiön ja lähiöluonnon kokonaisvaltaista kehkeytymistä, siis suunnitelmien muuttumista eläväksi asuinalueeksi: rakennuksiksi, leikkipuistoiksi, teiksi ja lähimetsiksi, joita ihmiset käyttävät omilla tavoillaan. Tämä prosessi on vain osin suunniteltu ja hallittavissa. Siihen sisältyy monia vaikeasti hallittavia elementtejä kuten poliittisia päätöksiä, asukkaiden arkisia valintoja, myrskyjä ja päätösten tai toimintojen konfliktoitumista.

Todellistumisella tarkoitan sitä, että lähiöluonnon muotoutumiseen osallistuvat toimijat määrittelevät ja merkitysellistävät luonnosta tekemiään havaintoja aina joidenkin käytäntöjen  ja niihin liittyvän tietämisen kautta. Tällöin muodostuu jossain määrin toisistaan eroavia luontoja, jotka ovat todellisia näissä käytännöissä.

Esimerkiksi innokkaan hervantalaisen retkeilijän, Vuoreksen luontokartoittajan ja osayleiskaavoittajan luonnot sijaitsevat ainakin osin samassa tilassa, mutta koska kaikilla heistä on luontoa havainnoidessaan erilaiset tavoitteet, intressit, tulkintakehykset ja varmasti myös erilaiset kyvyt tehdä havaintoja ja tulkita niitä, kaikkien luonnot ovat jossain määrin erilaiset. Tuloksena on siis, että luonto todellistuu eri tavoin ja syntyy erilaisia luontoja, jotka eivät kuitenkaan ole täysin mielivaltaisia tai pelkkiä kulttuurituotteita, koska ne perustuvat samaan fyysiseen paikkaan ja sen ominaisuuksiin.

Yksittäisten ihmisten lisäksi myös institutionaalisilla toimijoilla kuten luonnonsuojelulla, metsäsuunnittelulla tai maankäytön suunnittelulla on omat tapansa havainnoida ja arvottaa luontoa, samoin kuin tietysti asukkailla silloin kun he toimivat yhdessä. Erilaisista havainnoista, niistä tulkitusta tiedosta ja käsityksistä luonnon arvosta muodostuu erilaisia luonnon potentiaaleja, käsityksiä luonnon tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun havaintoja luonnosta ja niistä tulkittuja luonnon potentiaaleja, käytetään päätöksenteon perusteluina, tehdään luontopolitiikkaa. Silloin luonto on osa päätöksentekoprosessia ja samalla määritellään mahdollisuuksia käyttää luontoa. Luonto osana päätöksentekoprosessia voi olla uhanalainen eläin tai kaunis maisema, ja mahdollisuudet käyttää luontoa voivat tarkoittaa päätöstä esimerkiksi laskettelurinteen rakentamisesta tai jonkin alueen varaamisesta retkeilykäyttöön.

Kaisu Anttonen on väitöskirjassaan kuvannut hyvin kaupungeissa tehtäviä luontopoliittisia päätöksiä. Ne vaihtelevat rutiininomaisista virkamiespäätöksistä kokonaisen uuden kaupunginosan rakentamiseen tai kansallisen kaupunkipuiston perustamiseen. Luontopolitiikka ei kuitenkaan ole oma sektoripolitiikan lohkonsa toisin kuin vaikkapa luonnonsuojelu- tai luonnonvarapolitiikka, eivätkä päätöksentekoprosessit välttämättä näyttäydy poliittisina konflikteina. Olennaista on, että päätöksillä vaikutetaan mahdollisuuksiin käyttää luontoa. Toisinaan päätösten vaikutukset todellistuvat vuosia päätöksen tekemisen jälkeen ja aiheuttavat konfliktin vasta silloin.

Luontopoliittiset päätökset ovat osa lähiöluonnon muotoutumista, sillä hyvin usein niillä muutetaan suoraan luonnon merkitystä. Näin toimitaan, kun tehdään päätöksiä joidenkin alueiden ottamisesta rakentamiseen ja toisten perustamisesta virkistys- tai luonnonsuojelualueiksi tai, kun päätetään leikkipuistojen korjaamisesta. asuinalueen täydennysrakentamisesta tai kaupunkimetsien harventamisesta.

Lähiöluonto ei kuitenkaan muotoudu pelkästään luontopoliittisten päätösten sanelemana. Myös asukkailla on oma roolinsa. Hervanta ja Vuores on molemmat rakennettu metsän keskelle lähes asumattomille alueille. Kuitenkin useimmilla asukkailla on ollut jotain tietoa tai ainakin käsityksiä ja mielikuvia alueesta.

Asuinalue ja sen luonto alkavat todellistua asukkaalle varsinaisesti vasta hänen muutettuaan. Silloin alkaa kehollisen suhteen muodostaminen luontoon. Jalkojen avulla kokeillaan mukavimpia reittejä paikasta toiseen ja samalla rakennetaan suhteista karttaa alueesta. Kutsun tätä aktiivista asuinalueen haltuunottoa ja siinä syntyvää käsitystä oman kotiseudun mahdollisuuksista kulttuuriantropologi Tim Ingoldin tapaan asustamiseksi.

Asustamalla asukkaalle muodostuu myös suhde suunniteltuun lähiöön ja luontoon. Hän voi hyväksyä suunnittelijan ratkaisut ja toimia niiden mukaan tai sitten vastustaa ja rikkoa niitä, esimerkiksi oikaisten. Erityisesti kerrostalossa asuva asukas on luonnonkäytössään hyvin pitkälle kaupunkisuunnittelijoiden, kaupunkimetsänhoitajien ja viheraluesuunnittelijoiden luontojen varassa. Koti, jossa tapahtuvista asioista voi itse päättää, rajautuu asunnon seiniin. Muilla alueilla asukkaan toiminta perustuu nautintaan, jokamiehenoikeuden mukaisiin oikeuksiin käyttää luontoa. Asukas ei omista, eikä hallitse, mutta voi käyttää alueita.

Lähiöasukas käyttää luontoa esimerkiksi virkistäytymiseen, marjojen ja sienten keräämiseen ja fyysisen kunnon ylläpitämiseen, kun eränkävijälle nautinta-alueelta saatu saalis oli tärkeä osa hengissä selviytymistä. Nautinta kuitenkin kuvaa lähiöluontoon liittyviä valta- ja hallintasuhdetta, asukkaalla on käyttöoikeus – ei omistusoikeutta ja hän joutuu jakamaan alueen muiden. Näen tässä samankaltaisuutta eräkulttuuriin. Kun päätösvalta luonnon käyttöön on vähäistä, epävarmuus itselle tärkeän luonnon pysyvyydestä on yksi asukkaiden luontosuhteen keskeinen ulottuvuus.

Asuinalue on myös ihmisten yhteisö. Samoissa puistoissa, lenkkipoluilla tai leikkipuistoissa käyvät ihmiset vaikuttavat toistensa käsityksiin siitä, millainen toiminta on sopivaa missäkin. Hyväksytyn toiminnan rajat muokkautuvat asukkaiden keskeisessä vuorovaikutuksessa. Juoppoja suvaitaan joissain puistometsissä, toisissa ei, aikuisesta tuntuu, että lapsen ja leikin varjolla voi kulkea mennä kerrostalojen väliseen pikkumetsään, johon yksinäisellä aikuisella ei olisi asiaa. Nuotioiden tekeminen on periaatteessa kiellettyä, mutta silti nuotion pohjia ja puista revittyä tuohta voi nähdä monissa paikoissa järvien rannoilla.

Lisäksi asukkailla on yksilöllisiä kykyjä havaita luonnossa erilaisia asioita, tarkkailla sitä luontoa ja luoda lähiöluonnon paikkoihin merkityksellisiä suhteita. Jotkut asukkaat pystyvät toisia paremmin myös laajentamaan merkityksiään kollektiivisiksi ja saamaan aikaan toimintaa itselle tärkeiden alueiden puolesta. Tarkastelen näitä monisyisiä, toisiinsa limittyviä käytännöllisiä luontosuhteita nautinnan ekologioina, ja käytän totunnaisia, omaehtoisia ja elämyksellisiä ekologioita jäsentämään luontosuhteiden erilaisia ulottuvuuksia.

Lähiöllä on myös oma biologinen ja fyysinen luontonsa, jonka osana kaikki edellä kuvaamani toiminta, havainnointi ja merkitysten antaminen tapahtuvat. Rakentaminen ja asukkaiden toiminta vaikuttavat muiden muassa veden virtaukseen, ravinteiden kiertoon sekä kasvien ja eläinten elinehtoihin. Näin syntyy lähiön luonto ekosysteemin tasolla. Olen tarkastellut lähiöluonnon ekologiaa kasvillisuuden kautta, koska kasvillisuus ilmentää hyvin erilaisten ympäristötekijöiden muutoksia.

Kasvillisuus ja siitä tekemäni luokittelut ovat tutkimusprosessissani apuväline, minun keinoni todellistaa lähiöluontoa lukijoille tai saada lähiön luonto puhumaan. Olennaisempaa siinäkin on periaatteellinen pohdinta siitä, miten käsitämme luonnon. Onko ihminen ja ihmisen toiminta osa lähiöluontoa ja ovatko ihmistoiminnan aiheuttamat muutokset hyväksyttävä osa lähiöluonnon prosesseja vai ovatko ne häiriöitä, jotka uhkaavat esimerkiksi metsäluontoa lähiössä? Väitöskirjassani käsittelen ihmistä osana lähiöluontoa ja teen huomioita niistä kehityskuluista, joita lähiöelämä eri muodoissaan saa aikaan.

Vaikka oma näkemykseni luonnon ja kulttuurin suhteesta onkin sellainen, että ne kietoutuvat toisiinsa ja ihminen on osa luontoa, niin haastattelemillani asukkailla, luontokartoittajilla, arkkitehdeillä ja luonnonsuojelijoilla ja virkamiehillä on toki toisenlaisia näkemyksiä. Kun asukkaiden ja heidän koiriensa metsään tekemät polut lähiömetsässä tulkitaan häiriöiksi, silloin metsässä kulkemista koirien kanssa pidetään luontoon kuulumattomana toimintana. Tai kun laskettelurinteelle syntynyttä monimuotoista niittyä kuvattaessa harmitellaan paikalla olleen lehtometsän häviämistä, ollaan asetelmassa, jossa ihmisen koskematonta luontoa pidetään itsestään selvästi luonnollisempana ja arvokkaampana kuin ihmisen toiminnan yhteydessä syntynyttä monimuotoisuutta.

Käsityksillämme luonnon ja ihmisen suhteesta on merkittävä rooli maankäytön suunnittelussa. Työni pohjalta haluan tuoda esille kaksi asiaa. Ensimmäinen liittyy asukkaisiin, nautintaan ja asustamiseen. Sitä ei voi suunnitella. Asukkaille voi tarjota erilaisia mahdollisuuksia, mutta asukkaat kuitenkin viimeistelevät kaupunginosansa yhteisöllisessä asustamisen prosessissa. Niissä muotoutuvat kullakin asuinalueella hyväksytyt tavat toimia luonnossa. Olen iloinen esimerkiksi Tesoman Osallistavan budjetoinnin hankkeesta, jossa asukkaiden tieto on otettu vahvasti mukaan ja heille on annettu valtaa alueen perusparannustoimien suunnittelussa.

Toiseksi kysymys siitä, missä, miten ja mitä monimuotoisuutta arvostetaan ja suojellaan, on yksi luontokäsitysten ilmenemisen peruskysymyksistä, johon otan kantaa. Haluan avartaa näkemystä luonnosta. Kuten professori Yrjö Haila on kirjoittanut, myös kaupungit ovat luonnonmuodostumia, koska ne ovat ihminen nimisen eläimen yhteisöjä ja ihmisen ekologian ilmentymiä. Pelkästään kaupungeissa esiintyviä eliöyhteisöjä voi suojella vain kaupungeissa. Suomalaiset lähiöt ovat hyvin erityisiä kaupunkielämän tuottamia luonnonmuodostumia ja elinympäristöjä, joihin on syntynyt omia erityisiä eliöyhteisöitään. Rakentaminen ei tarkoita pelkästään monimuotoisuuden vähenemistä, vaan luo mahdollisuuksia monimuotoisuuden lisäämiseen erityisesti eliöyhteisöjen tasolla, jos se otetaan suunnittelun tavoitteeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähiöluonto, Hervanta, Vuores, luontopolitiikka

Pitääkö mun kaikki hoitaa?!

Tiistai 4.2.2014 klo 6:22

Lapsiperheen elämä on usein kaaosta, jossa mikään ei tunnu onnistuvan, eikä kukaan muu kuin äiti tunnu osaavan tehdä yhtään mitään. Kaaoksen keskellä huulille nousee helposti lause ”pitääkö mun kaikki hoitaa”. Usein sen saa vedettyä pois juuri ennen kuin on sanonut, mutta ei aina.

Seuraavan kerran kun tällainen hetki uhkaa, palautan mieleeni Selma Vilhusen ohjaaman lyhytelokuvan, jonka nimenä on tuo lause. Siinä kaikki menee niin pieleen, että lopulta vain naurattaa. Eikä lopussa kukaan huuda, vaan koko perhe istuu auringossa nurmikolla ja on vaan.

Vilhusen elokuva on Oscar-ehdokkuutensa ansainnut juuri siksi, että se onnistuu tekemään hyväntuulisesti ja ihmisläheisesti pilaa oman arjen ongelmista ja meille monelle niin tavallisesta suhtautumistavasta. 

Lisäksi siihen on saatu mahtumaan suuri viisaus: kenenkään ei pidä, itse asiassa kukaan ei saa, yrittää hoitaa kaikkea. Miksi? No siksi, että silloin kaikki menee pieleen. Ei välttämättä heti, mutta lopulta.

Tarkemmin ajatellen elokuvaan on saatu mahtumaan vielä toinenkin totuus. Virheitä saa tehdä. Saa yrittää hoitaa kaiken, mokata oikein perusteellisesti ja sittenkin voi saada anteeksi.

Anteeksi antaminen ja virheiden salliminen ovatkin välttämättömiä taitoja, jos haluaa eroon tunteesta että kaikki pitää hoitaa itse. Kukaan ei voi osata kaikkea heti, mutta etenkään ei voi oppia tekemään, jos ei saa mahdollisuutta: ei lapsi, ei nainen, ei mies, ei aloitteleva järjestöihminen tai kunnallispoliitikko – vain muutamia mainitakseni.

”Pitääkö mun kaikki hoitaa” on siis suuri pieni elokuva. Kuudessa minuutissa se tarjoilee kaksi suurta elämänohjetta ja antaa meille kaiken hoitajille tilaisuuden nauraa itsellemme. Kyllä sillä pitäisi Oscar-pysti saada. Mutta jos toisin käy, tekijät osaavat varmasti antaa raadille tuon virheen anteeksi ja palaavat hyvillä mielin kotiin.

Julkaistu Tyrvään Sanomien Vieraskynänä 4.2.2014

Kommentoi kirjoitusta.

Sastamalan talousarvio kaupungin strategian valossa

Maanantai 16.12.2013 klo 23:58 - Eveliina Asikainen

Hyvä valtuuston puheenjohtaja, virkamiehet, muut valtuutetut ja kuntalaiset,

nyt päätettävänä oleva talousarvio on ensimmäinen merkittävä Sastamalan uutta strategiaa toteuttava päätös. Siksi tarkastelen talousarvioesitystä nimenomaan siitä näkökulmasta, miten hyvin se onnistuu toteuttamaan tuoretta strategiaa.

Strategiset valinnat ovat tasapainoinen talous, elämänhallinnan edistäminen, turvallinen kasvun ja opin polku, yritystoiminnan edellytysten kehittäminen ja vetovoiman vahvistaminen. 

Taloudessa on tunnistettu sekä olennaiset ongelmat että toimivasti ja tehokkaasti järjestetyt prosessit, osin Maisema-analyysin avulla. Poliittisten linjausten tekemiseksi on tärkeää tunnistaa myös ne asiat, jotka hoidamme muihin kuntiin verraten hyvin: tällä hetkellä niitä näyttävät olevan erityisesti ikäihmisten asuminen ja kotihoito. Talouden ongelmista erikoissairaanhoidon kustannusten nousun leikkaaminen ei ole yksinkertainen asia, koska siihen liittyy huomattavia työllisyysvaikutuksia aluesairaalan kautta. Siksi kaupunginjohtajan katsauksessa mainittu yhteistyö sairaanhoitopiirin kanssa ja kaikkien vaihtoehtojen selvittäminen on äärimmäisen merkittävä Sastamalan tulevalle kehitykselle. Erikoissairaanhoidon turvaamiseksi Sastamalassa meidän on oltava valmiita tekemään ennakkoluulottomia ratkaisuita. Talvikkihankkeen lopputulemaa voi pitää tässä päätöksenteossa vain yhtenä alustavana vaihtoehtona. Erikoissairaanhoidon säilyminen Sastamalassa on tärkeä vetovoimatekijä.

Nyt kun Sastamalan kaupungin uusi virkamiesjohto on päässyt perehtymään työhönsä ja vanhusten asumispalvelut ovat Sastamalassa jo vanhuspalvelulain mukaisella tasolla, meillä on mahdollisuuksia tehdä uusia ratkaisuita ja avauksia. Talousarvioissa tärkeä sellainen on perhepalvelukeskustoiminnan aloittaminen. Tämä on erittäin tärkeä strateginen ratkaisu. Se tukee perheiden elämänhallintaa sekä turvallista kasvun ja opin polkua. Ratkaisun vaikutukset näkyvät apua tarvitsevien perheiden tilanteen paranemisena sekä huostaanottojen vähenemisenä. Tästä on näyttöä niistä kunnista, joissa vastaava toiminta on aloitettu. Siksi toiminnan voi luottaa tuovan taloudellisiakin säästöjä todennäköisesti jo vuonna 2014, mutta viimeistään 2015. 

Strategisista painopistealueista elämänhallinta on talouden hallinnan lisäksi kokonaisuutena hyvin esillä talousarviossa. Muut painopistealueet jäävät usein tunnistamatta sitovia tavoitteita määriteltäessä, vaikka niihin kohdistettuja tavoitteita olisi asetettukin. Aina sitovien tavoitteiden yhteys strategian painopisteisiin ei ole selvä. Eri prosesseissa on myös huomattavia eroja tavoitteiden asettelussa. Palaan tavoitteisiin yksityiskohtaisessa käsittelyssä.

Henkilöstöä koskevat yhteiset tavoitteet ja talousarvioissa suunnitelmallisesti esille nostettu henkilöstösuunnittelu ja osaamisen kehittyminen ovat olennaisia välineitä selviytyä kuntatalouteen ja kunnan tehtävien hoitamiseen hoitavista haasteista. Kun kunnan tehtävät eivät nimittäin pysy samoina, ja henkilöstöä pyritään vähentämään, täytyy suunnitella tarkoin, mitä vakansseja voidaan muuttaa toisiksi ja mitä tehtäviä joko jättää hoitamatta tai ostaa yksityiseltä, jotta pystytään vastaamaan muuttuviin palvelutarpeisiin. 

Muuten talousarvio on aika varovainen rakenteellisten muutosten suhteen. Vihreän Sastamalan valtuustoryhmällä oli aika erilaisia, rohkeampia, näkemyksiä siitä, miten tarvittavat säästöt voidaan saada aikaan: esityksiä, joilla voisimme olla strategiamme vision mukainen edelläkävijä ja osaava uudistaja. Näihin kuuluu mm. terveyspalvelujen osittainen siirtäminen pyörille, jolloin palvelujen saatavuus lähellä ei ole seinistä kiinni. Kouluverkossa pidimme lukiotoiminnan keskittämistä yksittäisten alakoulujen lakkauttamista parempana tapana toteuttaa tuottavuutta kouluverkossa. Myös turvallisen kasvun ja opin polun näkökulmasta lähellä sijaitseva alakoulu on tärkeämpi kuin lähellä sijaitseva lukio.

Ryhmämme talousarviomuutokset koskevat turvallisen opinpolun vahvistamista lukion opinto-ohjauksen vahvistamisella sekä Stormin kirjastotoiminnan varmistamisella.

Lopuksi haluamme kiinnittää huomion koko kaupunkikonsernin talouteen. Tällä hetkellä kaupungilla on lainaa n. 47 ME ja kuntakonsernilla 75 ME. Suunnitelmakauden lopulla kaupungin lainamääräksi arvioidaan 54 ME. Kun konsernin investointipaineet otetaan huomioon, lienee kokonaislaina suunnittelukauden lopulla yli 90 ME. Kaupunki on mukana konserniohjauksen kehittämishankkeessa. Toivottavasti se näkyy tulevissa talousarvioissa siten, että konsernitason talouden kehitys näkyy selkeämmin jo talousarvion yleisosasta. Vuoden 2014 talousarvioissa konsernin eri osille on jo asetettu tavoitteita aiempaa enemmän, mutta myös seurannan täytyisi tapahtua koko konsernin tasolla. 

Kiitän kaikkia valtuustoryhmiä ja kaupungin työntekijöitä hyvästä yhteistyöstä ja uskon että saamme vihreän Joulun.

Kirjoitus perustuu Sastamalan Vihreän valtuustoryhmän talousarvioryhmäpuheenvuoroon 16.12.2013

Kommentoi kirjoitusta.

ELY-keskus hoitaa vain työtänsä

Keskiviikko 11.12.2013 - Eveliina Asikainen & Mika Sillanpää

Kansanedustaja Arto Satonen ja kaksi yleisönosastokirjoittajaa kauhistelivat keskiviikkona 4.12. ELY-keskuksen toimintaa Häijään Herkkujuustolan asiassa.  Väitän kuitenkin, että valitus oli ympäristöviranomaiselta täysin loogista toimintaa, eikä siihen sisälly minkäänlaista Sastamalan mustamaalaamista. Satosen esiinnostama ELY-keskuksen toiminnan ristiriitaisuus (toinen osasto rahoittaa, toinen valittaa) on taas vain osoitus siitä, että ELY-keskusten perustaminen oli epäonnistunut päätös.

Ympäristöviranomaisen yksi tehtävä on valvoa maankäyttö- ja rakennuslain noudattamista. Lain suomat mahdollisuudet ovat neuvottelut ja valitukset. Ympäristöviranomaisen valitettua herää kysymys, miten asiasta on neuvoteltu etukäteen ELY-keskuksen kanssa ja millaista ohjausta sieltä on saatu. Onko ohjausta käytetty hyväksi? Kukkurihan kaatui siihen, että viranomaisohjausta ei otettu todesta.

Kaikkia Herkkujuustolan tapauksessa käytettyjä valitusperusteita emme pidä pätevinä. Todennäköisimmin Sastamalan kaupungin päätös kaatuu siihen, että alueella on osayleiskaavan laadinta kesken ja juustolapäätöksellä rajoitetaan kaavan maankäyttövaihtoehtoja. Tästä syystä  ELY-keskuksen suorastaan täytyi valittaa hoitaakseen virkaansa asiallisesti.

Arto Satosen vaatimus siitä, että ELY-keskuksen eri osastojen täytyisi toimia aina samansuuntaisesti, on täysin absurdi. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen osastoilla on itsenäiset, eri lainsäädännöissä määritellyt tehtävät, joista osa on keskenään ristiriidassa. Talvivaarassa on nähty, mihin liiallinen yksituumaisuus ja elinkeinoelämän äänen noudattaminen voi äärimmillään johtaa: välinpitämättömyyteen ja katastrofeihin. ELY-keskuksen toiminta Talvivaarassa on osin todettu lainvastaiseksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Johtopäätös on siis se, että ELY-keskukset on purettava ja ympäristöhallinnolle palautettava itsenäisyys sekä lisättävä voimavaroja, jotta se voi huolehtia viranomaisvalvonnasta itsenäisesti ilman vaatimuksia noudattaa elinkeino- tai liikenneyksikön rahoituspäätöksiä.

Eveliina Asikainen

Mika Sillanpää

Vihreän liiton kaupunginvaltuutettuja

Kirjoitus on julkaistu Alueviestin yleisönosastolla 11.12.2013

Kommentoi kirjoitusta.

Luonnon rakastamisen tärkeydestä

Sunnuntai 17.11.2013

Eilen vietin mieheni kanssa päivän BirdLife Suomen 40-vuotisjuhlissa. Se viritti mielessäni monenlaisia pohdintoja luonnonharrastuksen olemuksesta. Toisena pohdintojen virittäjänä oli ystäväni Minna Santaojan luontoharrastuksen poliittisuutta käsittelevä väitöskirja.

Ympäristöpolitiikan tutkija lähestyy lintuharrastusta tietysti hyvin erilaisesta näkökulmasta kuin lintuharrastajien oma seminaari, mutta niistä löytyy hämmästyttävästi yhteistä. Se suurin yhteinen on Minnan väitöskirjan nimessä: rakkaus luontoon.

Rakkaus luontoon voi saada luontoharrastajat tekemään mitä ihmeellisimpiä asioita: kulkemaan soilla, telttailemaan Suomenlahden saarissa, nukkumaan farmariauton perässä, kirjoittamaan raportteja, kunnostamaan lintujärviä, rakentamaan tekopesiä, valittamaan hallinto-oikeuteen...BirdLifen juhlissa minuun teki suuren vaikutuksen kaksi yli kahdeksankymppistä herrasmiestä. Heitä molempia on motivoinut rakkaus luontoon ja heidän saavutuksensa ovat kiistämättömiä, mutta heidän toimintatapansa ovat täysin erilaiset.

Mauri Rautkari alkoi ikuistaa lintuhavaintojaan kameralla 1940-luvun lopulla ja tarjota havisjuttujaan sanomalehtiin. Myöhemmin hän kuului ensimmäisiin värikuvia ottaneisiin luontokuvaajiin. Hän toimi Rauma-Repolassa ja yrittäjänä, mutta julkaisi tuolloinkin aktiivisesti aikakausissa luonto- ja matkailuartikkeleita. Yritysuran hän jätti, kun hänet vuonna 1976 kutsuttiin Suomen WWF:n pääsihteeriksi "päätoimiseksi kerjääjäksi", kuten hän itse sanoi. Siinä työssä hän lobbasi niin Suomessa kuin maailmalla, ja viihtyi aivan selvästi eliiteissä. Matkoiltaan hän raportoi suomalaisissa aikakauslehdissä. Esimerkiksi ensimmäiset Brasilian sademetsien tuhoista kertovat jutut ovat hänen käsialaansa. Hän onnistui selvästi hankkimaan luonnonsuojelulle rahaa ja tukea sekä laajentamaan linthuharrastajien piiriä esim. perustamalla linturallin. Kuitenkin mukana on koko ajan ollut oma kurinalainen havaintojen keruu.

Toinen eilisillan vaikuttava herrasmies oli Rautkarin ikätoveri Pentti Linkola. Linkolan kohdalla rakkaus luontoon vei tiukan ideologiseen elämäntapaan, mutta senkin ytimessä on valtava määrä järjestelmällistä luonnon havainnointia, ja toisaalta niin havainnoista kuin omista ajatuksista kirjoittamista.  Toisaalta myös hänen työhönsä on loppuaikoina sisältynyt varjoen keruuta erityisesti vanhojen metsien suojeluun luonnonperintösäätiön kautta. Eilisiltaisen Linkolan puheen keskeinen sisältö oli ihmisen ja luontokappaleiden samankaltaisuus sekä lintujen rakastaminen. Hän itse lauloi: "Niin montaa minä lempinyt olen, vain lintuja rakastanut".

Jos Rautkari toi luonnonsuojelulle lisää niin taloudellisia kuin muitakin tukijoita, Linkola syvensi luonnonsuojelua ideologiana. Molempia on tarvittu ja tarvitaan edelleen luonnonsuojelun ja luontoharrastuksen maailmassa. Samalla he ovat upeita esimerkkejä siitä, että jokainen meistä voi löytää oman tapansa toteuttaa luonnon rakkautta ja toimia luonnon puolesta.

Olennaisinta on kuitenkin se, mikä on molempien taustalla: rakkaus luontoon yhdistettynä taitoon havaita ja tulkita luonnossa tapahtunutta. Ja se taas vie siihen omaan tutkimusaiheeseeni: luontoon lähellä meitä. Luontoa täytyy olla lähellä ja siellä täytyy käydä, nähdä, havaita ja kokea, jotta voi kiintyä luontoon ja oppia havaitsemaan sen muutoksia. Tästä ovat kirjoittaneet monet yhteiskunnalliset ympäristötieteilijät.

Luonnonsuojelun paradoksi on, että meidän täytyy suojella suhteellisen tavanomaista luontoa lähellä ihmistä, jotta yhä suurempi osa ihmisistä olisi riittävän kiinnostunut suojelemaan luontoa kaukana. Eikä sen luonnon suojelemisen tarvitse olla passiivista: se voi, ja sen pitäisikin olla aktiivista tekemistä, niin luonnonharrastusta kuin erilaista luonnon hoitoa ja viljelyä ja suorastaan luonnon tekemistä.

Ja lopuksi. Päiväseminaarin tietopuolisessa katsauksessa Suomen linnuston tilaan tuli hyvin esille, että suojelutoimilla on vaikutettu linnuston kehitykseen. Se motivoikoon meitä toimimaan rakkaamme hyväksi - kukin itselle sopivalla tavalla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luonnonsuojelu, Bird Life, luontoharrastus

Junaile Karkkuun!

Keskiviikko 30.10.2013 klo 20:00

Nousin ensimmäisen kerran junasta Karkussa eräänä hämäränä ja lämpimänä lokakuun lopun aamuna vuonna noin 22 vuotta sitten. Olin tulossa työhaastatteluun Hoikan opistolle. Tulin siis junalla, mutta pois lähteminen olikin ongelmallisempaa, sillä suurin osa junista ajoi Karkun aseman ohi.

Aktiivinen toiminta junien pysähtymisen puolesta, runsas junien käyttö ja radan sähköistys johti siihen, että kaikki Tampere – Pori välin junat pysähtymään Karkussa. Junavuorojen määrä nousi seitsemään suuntaansa ja ne palvelevat mainiosti etenkin työssäkäyntiä Tampereella. Keskellä kaupunkia on vajaassa puolessa tunnissa – ja matkalla Suomen upeimmat radanvarsimaisemat!

Tämän kesän aikana aktiivinen junankäyttäjä on ilolla seurannut aseman seudun työmaata, jonka seurauksena matkustaminen muuttuu vielä mukavammaksi. Matala, hiekkapintainen, epämääräisesti valaistu asemalaituri on muuttunut pinnoitetutuksi, korotetuksi ja koko matkaltaan valaistuksi. Pituutta uudella laiturilla on 250 metriä ja leveyttä neljä. VR:n mukaan Karkkuun valmistui Suomen ensimmäinen EU-normit täyttävä laituri.

Pyörät voi jättää hyvään katokseen ja odottelijoille on sekä katos että penkkejä. On sähköiset aikataulut, hyvä valaistus, näkövammaisille opastus erilaisilla pinnoitteella. Parkkialueella on nyt myös kaksi inva-paikkaa. Itsekin lasten kanssa junaa odotelleena olen iloinen myös siitä, että vaarallinen etäisyys raiteesta on osoitettu erilaisella kiveyksellä ja rajana on selkeä keltainen viiva. Ja onpa tämä kokonaisuus vielä tehty viihtyisäksi istutuksilla.

Ajanmukainen asema antaa hyvän ensivaikutelman uusille Karkkuun tulijoille – paljon paremman kuin omani sinä hämäränä lokakuun aamuna. Kylän ilme ja palvelut ovatkin parantuneet tänä kesänä roimasti, kun myös uimaranta on saatu kuntoon. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat toimineet aktiivisesti näiden hankkeiden eri vaiheissa.

Kyllä nyt kelpaa junailla Karkkuun!

Kirjoitus on lyhyt versio Karkun asemalaiturilla 27.10.2013 kyläläisten järjestämässä juhlassa pitämästäni puheesta ja julkaistu Tyrvään Sanomissa 29.10.2013

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karkku, asemalaituri, junat

Puutarhakarkulaisest kuriin!

Lauantai 13.7.2013 klo 16:36

Olen suvaitsevainen ihminen, myös suhteessa kasveihin. On kuitenkin muutamia tulokaslajeja, joiden kohdalla mittani täyttyy. Niitä en aio päästää leviämään omaan pihaani lainkaan ja teen parhaani, jotta ne saadaan hävitettyä lähiympäristöstä.

Ne ovat jättiputki, lupiini ja jättipalsami: haitallisia vieraslajeja tai tuttavallisemmin puutarhakarkulaisia, joiden leviäminen Suomessa pyritään estämään. Samaan joukkoon kuuluu myös esimerkiksi rantahietikoilla läpipääsemättömiä kasvustoja muodostava kurtturuusu. Pirkanmaalla on kuitenkin päätetty keskittyä jättiputken, lupiinin ja jättipalsamin torjuntaan.

Ikävin on kolmimetriseksi kasvava jättiputki, jonka kasvineste voi yhdessä auringonvalon kanssa aiheuttaa palovamman kaltaisia rakkuloita. Lisäksi yhdessä jättiputken kukinnossa syntyy 10 000 siementä, jotka jaksavat itää vielä kymmenen vuoden kuluttua.

Lupiini on joidenkin mielestä tienvarsien koristus. Kukat eivät kuitenkaan tuota mettä, joten pölyttäjille lupiinikasvusto on autiomaa. Jättipalsami peittää alleen kaiken kosteilla niityillä ja rannoilla. Erityisen pitkiä matkoja sen siemenet leviävät ojissa ja puroissa.

Mitä muuta näiden kasvien leviämisen torjumiseksi voi sitten tehdä kuin pitää huolta omasta tontistaan?

Ilmoita puutarhakarkulaishavaintosi tai puutarhakarkulaiset.fi  -sivustolle tai ota yhteyttä maanomistajaan. Toisen maalta ei haitallisiakaan kasveja voi ruveta luvatta kitkemään.

Järjestä talkoot yhdessä Puutarhakarkulaiset kuriin -hankkeen kanssa. Hanke toimittaa välineet ja huolehtii kasvijätteiden poiskuljetuksesta.

Karkussa olemme kahden kesän aikana etsineet jättiputkikohteita, organisoineet talkoita ja jättiputken peittonäytöksen. Tietoisuuden lisäännyttyä asukkaat toimivat aktiivisesti ja omatoimisesti putkien hävittämiseksi.

Haastan kaikki lukijat ja erityisesti Sastamalan kaupunginvaltuutetut mukaan torjumaan näitä kasvimaailman ankeuttajia!

Kirjoitus on julkaistu Tyrvään Sanomissa Vieraskynänä to 11.7.2013

1 kommentti . Avainsanat: monimuotoisuus, vieraslajit, Karkku

Luovuus tuo tulosta

Tiistai 16.4.2013 klo 17:20

Alakoululaisen reissuvihon välistä löytyvä kutsu ”ensi lukuvuoden opetusjärjestelyjä koskevaan tilaisuuteen” aiheuttaa vanhemmassa väistämättä huolestumisen. Mitä nyt tapahtuu? Lähteekö koulustamme kenties yksi opettaja?

Niinpä Karkun koulun ruokasaliin kokoontui noin 50 puolustusvalmiudessa olevaa vanhempaa kuulemaan koulun väen puheita. Huolestuneisuutta lisäsi paikalle tullut aluerehtori. Eikä tunnetta helpottanut käteen jaettu paperi, josta ilmeni että opetus järjestetään ensi lukuvuonna kolmessa ryhmässä.

Mutta sitten koulunjohtaja alkoi selittää kaaviota kärsivällisesti: jakotunteja, resurssiopettaja.

 Ymmärsimme opettajamäärän säilyvän neljässä. Ensi vuonna kolmella opettajalla on luokat ja yksi toimii resurssina, jonka avulla yhdysluokat jaetaan äidinkielen, matematiikan ja englannin kaltaisissa tärkeissä aineissa. Lopputulos on, että oppilaat ovat suurimman osan tunneista yhden luokkatason ryhmissä.

Seurasi ihmetys. Mahtaako tämä toimia, onnistuuko lukujärjestyksen laatiminen? Opettajat vastasivat, että se on jo tehty. Aloimme nyökkäillä hyväksyvästi ja muutaman tarkentavan kysymyksen jälkeen annoimme hyväksyntämme järjestelylle.

Aluerehtori kertoi ratkaisun syntyneen opettajakunnan keskuudessa. Hän oli vain herättänyt toiminnan huonolla pohjaratkaisulla, jota Karkun opettajainhuoneessa ei hyväksytty. Sitten opettajat olivat yhdistäneet luovuuden kovaan työhön ja saaneet aikaiseksi uuden, paremman ratkaisun.

Toivon että Sastamalassa tehdään paljon tällaisia ratkaisuja. Annetaan työntekijöiden hakea hyvät käytännöt ja rohkaistaan heitä toteuttamaan ne. Sellainen kaupungin toiminnan tehostaminen tuottaa tulosta, laatua ja hyvinvointia. Toiseksi toivon, että kokemuksia tällaisista oivalluksista jaetaan avoimesti ja käytetään uusien oivallusten lähtökohtina.

Lopuksi kiitän Karkun koulun henkilökuntaa rohkeasta, avoimesta ja ajoissa hoidetusta tiedottamisesta. Sekin on osa laadukasta palvelua.

Kirjoitus on julkaistu tarkastuslautakunnan puheenjohtajan kolumnina Tyrvään Sanomissa 16.4.2013

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kyläkoulu, opetusjärjestelyt, säästöt, luovuus

Tapahtumien vuosi 2012

Maanantai 31.12.2012 klo 18:08

Vuoden aluksi upeaa tehdä Pekka Haaviston kampanjaa paukkupakkasissa! Huhtikuussa juhlimme isän 87-vuotispäivää ja autoin heitä muuttamaan hoivakotiin. Kesäkuussa isä sitten kuoli - jätti kevyesti tämän maailman. Seuraavan päivän meditoin juoksemalla elämäni ensimmäisen maratonin. Heinäkuuta väritti siskon perheen vierailu Amerikasta. Siihen mahtui hautajaiset, uuden Heinämäen talon ihastelu, risteily siskon ja veljen perheitten kanssa, Kuuma kesä '85 sekä lopulta siskon pojan rippijuhlat.

Syksy oli täynnä töitä. Ihania opiskelijoita taas kerran. Kotona Esikoinen aloitti lukion, mä opettelin kierrättämään oppikirjoja sekä kestämään moottoripyörällä ajelua. Keskimmäinen meni rippikouluun ja loppusyksystä äiti on kelvannut kaveriksi kirkon penkkiin. Pienimmän kanssa meillä on yhteinen harrastus, kun hän käy kilpauintiryhmässä ja mä uintitekniikkakurssilla.

Olihan syksyllä kunnallisvaalitkin. Saimme vihreiden listalle ihania uusia innokkaita ihmisiä. Vaikka yksi paikka menikin näissä vaaleissa, niin tältä porukalta löytyy energiaa ja uusia ideoita toimintaan.

Vuonna 2013 siirryn politiikassa sivummalle, mutta mielelläni seuraan strategian toteuttamista ja valtuuston päätösten toimeenpanoa tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Perheelle, liikunnalle ja puutarhalle lupaan antaa enemmän aikaa. Viime kesän se sai olla melkein omillaan. Ja kyllä lupaan aikaa tieteellekin viime vuotta enemmän. Pari kirjoitusta ansaitsisi valmistua.

Hyvää vuotta 2013 kaikille!

Kommentoi kirjoitusta.

Joulukuun 12 valtuusto

Maanantai 17.12.2012 klo 23:31

Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen olin käsittelemässä talousarviota, jota en ollut jo hallituksessa käynyt läpi tarkkaan. Fiilis oli vähän epävarma, mutta samalla oli sellainen olo, että nyt voi reippaasti esittää muutoksia, kun ei tiedä hallituksen väännöistä kuin hiukan.

Ryhmäpuheenvuorossani toin esille sen, että Sastamala on pirkanmaalaisista kunnista siitä harvinaisessa tilanteessa, että meidän ei tarvitse selvittää palveluiden järjestämistä vaan voimme keskittyä palveluihin ja niiden laatuun. Toiseksi korostin sitä, että päättäjän täytyy uskaltaa sietää epävarmuutta päätöksissään. Tällä viittasin uimahallikeskusteluun ja siihen, että päätökset tällaisista asioista ovat tahdon - ei tiedon asioita. No tahtoa ei tänään löytynyt, vaan paljon tietoa niistä riskeistä, mitä investointiin voisi liittyä.

Toin myös esille sen, että kun kaupunginhallitus on linjannut ennaltaehkäisyn olevan tärkeä asia, niin sen täytyy myös näkyä budjetissa. Hallituksen käsittelyssä asiaan liittyviä palveluita oli talousarvioon jo lisättykin, mutta muutamaa asiaa kuitenkin yritin sinne sisään saada.

Ensinnä ehdotin täysipäiväisen opinto-ohjaajan palkkaamista Vammalan lukioon. Lukioverkkoselvityksestä käy erittäin hyvin selville, että vähäinen opinto-ohjaus on yksi Vammalan lukion heikkous. Esitys ei mennyt suorana lisäyksenä läpi, mutta tekstilisäyksellä pääsi hallituksen valmisteluun.

Toiseksi koetin palauttaa kirjaston hankintamäärärahat lautakunnan esityksen mukaiselle tasolle. Kirjan kaupungille ei vain sovi kirjastomäärärahojen leikkaaminen. No, tästä asiasta hävisimme äänestyksen.

Kolmanneksi esitin kyläyhdistysten avustusmäärärahojen korottamista lautakunnan esittämälle tasolle (500 e / yhdistys). Samaa asiaa esitti myös keskustalainen Ilkka Ekojärvi ja asia sai taakseen valtuuston enemmistön.

Uimalliänestyksissä äänestin ensin mahdollisimman nopeaa investointia. Sen jälkeen asiasta luopumista ja lopulta kaupunginhallituksen esitystä. Kannattamani esitys hävisi aina. Käyttäytymiseni vaikuttaa varmasti epäloogiselta, mutta olisin halunnut viimeiseen esitykseen vastakkain kaksi mahdollisimman erilaista esitystä. Nyt Satosen harkintaehdotuksessa ja kh:n esityksessä ei ollut oikeastaan muuta eroa kuin se, onko suunnitteluvuosille merkitty hallin rakentamiseen liittyvät tulot ja menot vai ei. Varovaisempi kanta voitti. Itse aion tämän päätöksen jälkeen pitää suuni kiinni uimahallista, kunnes tulee sellainen esitys, jolla todella aiotaan rakentaa halli.

Valtuustossa pidättäydyn tämän jälkeen varmaan suurista määrärahalisäyksistä ja keskityn laadullisiin mittareihin ynnä päätösten strategianmukaisuuteen ja vaikutuksiin. Tulinhan valituksi tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Kiitän neuvotteluryhmää tästä luottamuksesta. Tavallaan tämä on myös verenperintöä jos mikä: isäni toimi 80-luvulla Puumalassa kunnan tilintarkatajien puheenjohtajana kaksi valtuustokautta.

Ja teinhän lopuksi aloitteenkin. Patistin kaupunkia seuraamaan aktiivisesti Tampereen kaupunkiseudun kokeilua, jossa seutulippua voi käyttää junissa sekä liittymään siihen mukaan heti, kun se vain on mahdollista.

Nyt voi lopultakin rauhoittua Jouluun! Enemmän aikaa ja vähemmän roinaa sinunkin Jouluusi!

2 kommenttia . Avainsanat: talousarvio, uimahalli, seutulippu

Sovinnon ristillä

Torstai 6.12.2012 klo 15:25

Tänään tein viimeisen tekoni Sastamalan kaupunginhallituksen jäsenenä. Laskin yhdessä Sastamalan seurakuntaa edustaneen Maiju Vuorenojan kanssa kaupungin edustajana seppeleen Sovinnon ristille Karkun hautausmaalla.

Karkun kirkolla oli osansa sisällissodassa. Tampereen taistelujen jälkeen punaiset alkoivat vetäytyä länteen Porin rataa pitkin. Radan varressa sijainnut kirkko toimi Karkun taistelun aikana punaisten linnoituksena huhtikuussa 1918 ja rikkoivat kirkon kalustoa.

Taisteluissa kuolleita ja myöhemmin teloitettuja punaisia ei tuolloin tietenkään haudattu kirkkoamaahan, mutta vuonna 1945 rovasti K.E. Rinne huolehti omatoimisesti siitä, että ruumiit haudattiin kirkkomaahan samaan riviin sankarivainajien kanssa. Pari vuotta myöhemmin paikalle pystytettiin Sovinnon risti.

Rovastin teko kertoo sodan jälkeisen Suomen yhtenäistämistahdosta ja oli varmasti merkittävä paikallista yhtenäisyyttä lisännyt teko. Paikallisesti se oli kuitenkin poikkeuksellinen teko. Sastamalan muilla sankarihaudoilla muistettiin tänäänkin erikseen sisällissodan, talvisodan ja jatkosodan veteraaneja ja kenties vielä Karjalaan jääneitä.

Sovinnon ristillä muistimme kerralla kaikkia Suomen synnyn ja rakentamisen sankareita, kaikkia vakaumuksensa ja isänmaansa puolesta taistelleita ja kaikkia läheisensä menettäneitä. Kiitos heille ja kiitos että sain olla mukana juuri tässä seremoniassa.
 

J.K. Historia liittyy omaan elämääni siten, että asun talossa, jonka rakennuttajan isä oli sisällissodan aikaan valkoisten paikallinen johtaja. Pojanpoika kävi pihassamme kertomassa tätä tarinaa valkoisesta näkökulmasta pari kesää sitten.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäisyys, Karkku

Polkupyöräkellokkaan terveisiä

Sunnuntai 18.11.2012 klo 15:48

Perjantaina sain Sastamalan vammaisneuvostolta erittäin mieluisan tunnustuksen. Minut valittiin Sastamalan polkupyöräkellokkaaksi.

Keväällä kaupupunginvaltuuston jäseniltä kyseltiin, ketkä kulkevat työ- ja/tai kokousmatkoja pyörällä ja ketkä käyttävät pyöräilykypärää. Kaksikymmentä valtuutettua viidestäkymmenestäyhdeksästä sanoi näin tekevänsä. Pari viikkoa sitten sain kuulla, että valtuuston puheenjohtaja on tästä joukosta nimennyt minut polkupyöräkellokkaaksi. Tunnustukseen kuului kunniakirja sekä vihreä(!) pyöränkello.

Otin tunnustuksen iloisena, mutta hieman hämmentyneenä vastaan. Poljen toki toisinaan viidentoista kilometrin matkaa Karkusta Sastamalaan pyörällä, mutta en ole pitänyt sitä mitenkään erityisenä suorituksena, kun tuttavapiirissäni on todellisia asennepyöräilijöitä, kuten Leo Stranius, Kirsikka Siik tai Juhana Suoniemi, joka teki syksyllä matkan maakuntahallituksen kokoukseen Tampereelta Vammalaan polkupyörällä.

Tarkemmin ajatellen, olen tietääkseni ainoa kaupunginhallituksen jäsen. Pyöräilyn edistäminen on Sastamalassa ollut Äetsän puolella on oltu aktiivisia ja esim. pyörätie Kataran suoralla on tullut tarpeeseen. Sen sijaan keskustassa pysäköinti puhuttaa enemmän kuin turvallinen pyöräilyreitti keskustan läpi. Vain vihreät ovat ottaneet esille kokonaisvaltaisemman liikenneosayleiskaavan tekemisen.

Polkupyöräkellokkaana lupaan polkea aina välillä kokouksiin seuraavallakin kaudella sekä pitää pyöräilyn puolta keskustan kehittämisessä. Kiitän siis vammaisneuvostoa tunnustuksesta ja lupaan jatkossakin toimia turvallisemman ja esteettömämmän Sastamalan puolesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pyöräily, vammaisneuvosto, polkupyöräkellokas

Vanhemmat kirjoitukset »