Yllätys - ehdolla kaksissa vaaleissaLauantai 1.3.2025 klo 16.36 - Eveliina Asikainen Huhtikuussa käydään kunta- ja hyvinvointialuevaalit. Olen ehdolla molemmissa, vaikka pitkään ajattelinkin osallistua vain kuntavaaleihin. Kuntavaaliehdokkuudesta tein oikeastaan päätöksen jo viime kesänä. Olin pitänyt valtuustokauden mittaisen tauon kuntapolitiikasta ja tuntui, että nyt minulla voisi olla taas annettavaa Sastamalalle ja aikaa osallistua päätöksentekoon. Uusiutuvan energian hankkeet ja niihin liittyvä asukasnäkökulman riittävän vahva huomioon ottaminen on yksi minulle tärkeä teema. Yleisemminkin haluan kehittää asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Olihan viimeinen valtuustoaloitteeni vuonna 2021 osallistava budjetointi. Sen kautta on saatu toteutettua monenlaisia asukkaille tärkeitä hankkeita. Tavallaan siis kädenjälkeni on näkynyt Sastamalassa, vaikka en ole ollutkaan päättämässä neljään vuoteen. Aluevaaleihin mukaan lähteminen ei ollut ollenkaan yhtä selvää. Lopulta totesin, että haluan olla ehdolla asukkaana. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia on ehdolla paljon, ja heidän näkemyksensä ovat tärkeitä. Yhtä tärkeitä ovat kuitenkin myös palvelujen käyttäjien näkökulmat eri puolilta Pirkanmaata. Uskon, että vahvan maakuntatason vaikuttajakokemukseni ja verkostojeni avulla voin tuoda myös sitä hyvinvointialueen päätöksentekoon. Tervetuloa seuraamaan vaalikevättä! |
Avainsanat: kuntavaalit, aluevaalit, Sastamala, Pirkanmaa |