Blogivieraana Nina Nygren: Fukushima, tsunami ja turvallisuus

Share |

Tiistai 29.3.2011 klo 9.26 - Nina Nygren


Ydinvoima vaarallista epävarmuustekijöiden vuoksi

Olen seurannut Fukushiman tapahtumia varsin intensiivisesti. Ydinvoimalan ongelmat ovat oikeastaan yllättäneet minut, ydinvoiman vastustajan. Vasta nyt olen tajunnut että olen viime vuosina näköjään taipunut uskomaan ydinvoimamyönteisiä vakuutteluja ydinvoimaloiden turvallisuudesta, vaikka ydinenergiassa on tietenkin muitakin ongelmia.

Mutta Fukushiman onnettomuus on hyvä muistutus siitä ettei ydinvoima todellakaan ole turvallista – eivätkä perimmäisenä syynä ole luonnononnettomuudet.

Asian kerimisen voi aloittaa vaikkapa blogeissa, nettikeskusteluissa ja Aamulehden mielipidepalstallakin pyörineistä taulukoista joissa kuolinuhrien määriä on verrattu kunkin energiamuodon tuottamaan energiaan ja joiden valossa ydinvoima vaikuttaa suorastaan ihanan turvalliselta energiamuodolta. Taulukkoon tästä.

Ensinnäkin tuossa kuolonuhrilaskelmissa on tiettyjä vinoutumia, esimerkiksi Maailman terveysjärjestön mukaan Tsernobylin uhriluku on 9000 ihmistä, ei vain muutamia satoja.Venäjän tiedeakatemian mukaan onnettomuuden vuoksi kuoli ennenaikaisesti 210 000 ihmistä. Luvuissa ei myöskään ole mukana esimerkiksi uraanikaivosten onnettomuuslukuja. Mutta ohitettakoon nämä vinoumat nyt tällä kertaa. Nimittäin on tärkeämpää miettiä ovatko juuri kuolonuhrit oikea indikaattori mittaamaan energiamuodon vaarallisuutta? Pitäisikö autoliikenne pysäyttää kuolonuhrien vuoksi saman tien?

Vaarallisuuslaskutoimituksiin tulisi ottaa mukaan myös esimerkiksi aiheutuneet sairaudet ja vammat, sekä esimerkiksi luonnolle aiheutetut vauriot, puhumattakaan esimerkiksi evakuoinnin aiheuttamasta psykologisesta ahdistuksesta. Näitä laskiessa kuluisi tovi jos toinenkin, ja niiden vertailemisessa toinen mokoma. Onko vaikkapa sata syöpätapausta parempi vai huonompi kuin yksi kuolema?

Mutta sittenkin, onko menneiden kuolonuhrien ja muiden ongelmien laskeskelulla sittenkään mitään merkitystä? Mitä merkitystä esimerkiksi on ydinvoiman vähäisellä kuolonuhrimäärällä jos huomenna tapahtuisi erittäin epätodennäköinen mutta todella tuhoisa ydinonnettomuus? No, tapahtuneiden haittojen perusteella kai on tarkoitus ennustaa tulevia riskejä ja ongelmia. Miten siinä tapauksessa pitäisi ottaa huomioon se, että esimerkiksi ydinjäte saattaa aiheuttaa merkittäviä haittoja kymmenienkin tuhansien vuosien päästä – verrattuna siihen että sitä on käytetty vain muutaman kymmenen vuoden ajan?

Tulevaisuuden riskien arviointi on varsin käytetty menetelmä energiamuotojen vertailussa. Riskin käsite klassisessa muodossaan (”tuhon todennäköisyys” x ”tuhon määrä”) on kuitenkin ongelmallinen. Suuri, mutta hyvin epätodennäköinen onnettomuus tulee määritellyksi vähäiseksi riskiksi. Millä todennäköisyydellä Fukushimaan vaikuttaisi juuri näiden ydinreaktoreiden käyttöaikana tuhoisa maanjäristys ja korkea tsunamiaalto? Itse asiassa tapahtuneen kaltainen luonnonmullistus ei ollut edes laskelmissa mukana. Japanissa laskettiin vain historiallisten tilastojen perusteella maanjäristysten todennäköisyyksiä, eikä edes käytetty uusimpia riskianalyysejä. (NYTImes 27.3.2011)

Kuinka voisimme siis olla varmoja että NYT osaamme ennustaa ja varautua tarpeeksi hyvin mahdollisiin riskeihin – tuhansienkin vuosien päässä? Ja vaikka osaisimme laskea todennäköisyyden tarkalleen, ei pienellä todennäköisyyskertoimella ole kuitenkaan väliä silloin kuin se epätodennäköinen tapahtuma sattuu.

Loppujen lopuksi ydinvoiman vaarallisuudessa ei ole kyse kuolonuhrien määrästä eikä todennäköisyyslaskennasta. Siinä on kyse ihmisen laskelmien perimmäisestä, aina läsnäolevasta epävarmuudesta - siitä että kaikkea ei osata kuvitella, kaikkeen ei osata (tai kustannusten nousun pelossa ei edes haluta) tarpeellisin keinoin varautua.(Ks. lisää täältä). Onnettomuuden sattuessa ei voida olla varmoja että kaikki ihmisen suunnittelema toimii oikein tai edes siitä että ihminen itse toimii järkevästi. Nämä kaikki epävarmuudet ovat tietenkin yhtä lailla läsnä kaikkien energiamuotojen kohdalla, mutta ydinvoimalassa nämä epävarmuudet voivat lopulta johtaa todella vakavaan ydinturmaan – vaikka sen todennäköisyys olisikin häviävän pieni.

Avainsanat: ydinvoima, turvallisuus, riskit, Fukushima


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini