Joulukuun 12 valtuusto

Share |

Maanantai 17.12.2012 klo 23.31


Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen olin käsittelemässä talousarviota, jota en ollut jo hallituksessa käynyt läpi tarkkaan. Fiilis oli vähän epävarma, mutta samalla oli sellainen olo, että nyt voi reippaasti esittää muutoksia, kun ei tiedä hallituksen väännöistä kuin hiukan.

Ryhmäpuheenvuorossani toin esille sen, että Sastamala on pirkanmaalaisista kunnista siitä harvinaisessa tilanteessa, että meidän ei tarvitse selvittää palveluiden järjestämistä vaan voimme keskittyä palveluihin ja niiden laatuun. Toiseksi korostin sitä, että päättäjän täytyy uskaltaa sietää epävarmuutta päätöksissään. Tällä viittasin uimahallikeskusteluun ja siihen, että päätökset tällaisista asioista ovat tahdon - ei tiedon asioita. No tahtoa ei tänään löytynyt, vaan paljon tietoa niistä riskeistä, mitä investointiin voisi liittyä.

Toin myös esille sen, että kun kaupunginhallitus on linjannut ennaltaehkäisyn olevan tärkeä asia, niin sen täytyy myös näkyä budjetissa. Hallituksen käsittelyssä asiaan liittyviä palveluita oli talousarvioon jo lisättykin, mutta muutamaa asiaa kuitenkin yritin sinne sisään saada.

Ensinnä ehdotin täysipäiväisen opinto-ohjaajan palkkaamista Vammalan lukioon. Lukioverkkoselvityksestä käy erittäin hyvin selville, että vähäinen opinto-ohjaus on yksi Vammalan lukion heikkous. Esitys ei mennyt suorana lisäyksenä läpi, mutta tekstilisäyksellä pääsi hallituksen valmisteluun.

Toiseksi koetin palauttaa kirjaston hankintamäärärahat lautakunnan esityksen mukaiselle tasolle. Kirjan kaupungille ei vain sovi kirjastomäärärahojen leikkaaminen. No, tästä asiasta hävisimme äänestyksen.

Kolmanneksi esitin kyläyhdistysten avustusmäärärahojen korottamista lautakunnan esittämälle tasolle (500 e / yhdistys). Samaa asiaa esitti myös keskustalainen Ilkka Ekojärvi ja asia sai taakseen valtuuston enemmistön.

Uimalliänestyksissä äänestin ensin mahdollisimman nopeaa investointia. Sen jälkeen asiasta luopumista ja lopulta kaupunginhallituksen esitystä. Kannattamani esitys hävisi aina. Käyttäytymiseni vaikuttaa varmasti epäloogiselta, mutta olisin halunnut viimeiseen esitykseen vastakkain kaksi mahdollisimman erilaista esitystä. Nyt Satosen harkintaehdotuksessa ja kh:n esityksessä ei ollut oikeastaan muuta eroa kuin se, onko suunnitteluvuosille merkitty hallin rakentamiseen liittyvät tulot ja menot vai ei. Varovaisempi kanta voitti. Itse aion tämän päätöksen jälkeen pitää suuni kiinni uimahallista, kunnes tulee sellainen esitys, jolla todella aiotaan rakentaa halli.

Valtuustossa pidättäydyn tämän jälkeen varmaan suurista määrärahalisäyksistä ja keskityn laadullisiin mittareihin ynnä päätösten strategianmukaisuuteen ja vaikutuksiin. Tulinhan valituksi tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Kiitän neuvotteluryhmää tästä luottamuksesta. Tavallaan tämä on myös verenperintöä jos mikä: isäni toimi 80-luvulla Puumalassa kunnan tilintarkatajien puheenjohtajana kaksi valtuustokautta.

Ja teinhän lopuksi aloitteenkin. Patistin kaupunkia seuraamaan aktiivisesti Tampereen kaupunkiseudun kokeilua, jossa seutulippua voi käyttää junissa sekä liittymään siihen mukaan heti, kun se vain on mahdollista.

Nyt voi lopultakin rauhoittua Jouluun! Enemmän aikaa ja vähemmän roinaa sinunkin Jouluusi!

Avainsanat: talousarvio, uimahalli, seutulippu


Kommentit

17.12.2012 23.41  Heikki Horila

Uimahalliasiasta käyttämäsi avauspuheenvuoro oli tosi hyvä. Mietin itsekin samaa äänestyskäyttäytymistä kuin Sinä mutta tein hieman erilaisen ratkaisun lähinnä sen vuoksi että Rauvan ehdotuksen loppuosa oli huono

18.12.2012 11.32  Kari Kotiranta

Sastamala kuten aiemmin Vammala on mielestäni ollut potenut uskalluksen puutetta. Siitä seuraa kierre, joka pahimmillaan johtaa "autioitumiseen". Tarvitaan työpaikkoja, jotta kaupunki säilyisi elävänä, mutta jos yhteiskunnan infrastruktuuri on kehno: kaupungin hoitotaso matala ja palvelut keskinkertaisen alapuolella, niin on vaikea kannustaa ihmisiä muuttamaan kaupunkiin tai jos "joku" tulee töihin, niin kotipaikka on Tampereen liepeillä. Tästä seuraa 5000-20000 tappio verotuloissa ja valtionosuuksissa Sastamalan kaupungille. Konsulttien kehittämisleikit työpaikoista ja asukkaista ovat huuhaata, jollei ihmisiltä kysytä mikä on pielessä. Kyselyä ei voi tehdä siten, kun niitä on tehty ts. kysytty jotain, jolla ei ole merkitystä.

Tein aluekehittäjäkurssilla esitelmän, jossa käsittelin Vammalan keskustan autioitumista - silloinen laskelmani oli vuonna 2036. Paljon pitää vielä tapahtua, jotta visioni ei toteudu.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini