Pitääkö mun kaikki hoitaa?!

Lapsiperheen elämä on usein kaaosta, jossa mikään ei tunnu onnistuvan, eikä kukaan muu kuin äiti tunnu osaavan tehdä yhtään mitään. Kaaoksen keskellä huulille nousee helposti lause ”pitääkö mun kaikki hoitaa”. Usein sen saa vedettyä pois juuri ennen kuin on sanonut, mutta ei aina.

Seuraavan kerran kun tällainen hetki uhkaa, palautan mieleeni Selma Vilhusen ohjaaman lyhytelokuvan, jonka nimenä on tuo lause. Siinä kaikki menee niin pieleen, että lopulta vain naurattaa. Eikä lopussa kukaan huuda, vaan koko perhe istuu auringossa nurmikolla ja on vaan.

Vilhusen elokuva on Oscar-ehdokkuutensa ansainnut juuri siksi, että se onnistuu tekemään hyväntuulisesti ja ihmisläheisesti pilaa oman arjen ongelmista ja meille monelle niin tavallisesta suhtautumistavasta. 

Lisäksi siihen on saatu mahtumaan suuri viisaus: kenenkään ei pidä, itse asiassa kukaan ei saa, yrittää hoitaa kaikkea. Miksi? No siksi, että silloin kaikki menee pieleen. Ei välttämättä heti, mutta lopulta.

Tarkemmin ajatellen elokuvaan on saatu mahtumaan vielä toinenkin totuus. Virheitä saa tehdä. Saa yrittää hoitaa kaiken, mokata oikein perusteellisesti ja sittenkin voi saada anteeksi.

Anteeksi antaminen ja virheiden salliminen ovatkin välttämättömiä taitoja, jos haluaa eroon tunteesta että kaikki pitää hoitaa itse. Kukaan ei voi osata kaikkea heti, mutta etenkään ei voi oppia tekemään, jos ei saa mahdollisuutta: ei lapsi, ei nainen, ei mies, ei aloitteleva järjestöihminen tai kunnallispoliitikko – vain muutamia mainitakseni.

”Pitääkö mun kaikki hoitaa” on siis suuri pieni elokuva. Kuudessa minuutissa se tarjoilee kaksi suurta elämänohjetta ja antaa meille kaiken hoitajille tilaisuuden nauraa itsellemme. Kyllä sillä pitäisi Oscar-pysti saada. Mutta jos toisin käy, tekijät osaavat varmasti antaa raadille tuon virheen anteeksi ja palaavat hyvillä mielin kotiin.

Julkaistu Tyrvään Sanomien Vieraskynänä 4.2.2014