Tässä ja nyt 2014/2015

On vain hetki ja elämä on hetkessä: mutta vuoden vaihteen hetkellä tuntuu luontevalta katsoa eteen ja taakse.

Kunnallispolitiikassa takana on vuosi, jonka aikana johdin ensimmäistä kertaa tarkastuskertomuksen laadintaa Sastamalassa. Tarkastuslautakunnan johtaminen on mielenkiintoinen paikka kaupungin johtamisen seuraamiseen ja ohjaamiseen. Siellä keskitytään kokonaisuuksiin: siihen miten vuoden aikana tehdyt päätökset noudattavat strategiaa ja taloudellisia linjauksia. Koen tämän työn erittäin tärkeäksi, mielekkääksi ja itselleni poliittisen urani tässä vaiheessa sopivaksi.

Takana on myös vuosi, jolloin esikoiseni tuli täysi-ikäiseksi. Elämä aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten kanssa vaatii vanhemmiltakin kasvamista. On osattava luottaa, antaa kokeilla ja epäonnistua ja ohjata samaan aikaan. Kaikessa ei voi onnistua, mutta toivon lasteni tulevan jatkossakin luokseni iloineen ja murheineen, niin kuin he ovat tähänkin asti tulleet.

Vuoden aikana sain päätökseen kymmenvuotisen väitöskirjahankkeeni. Usko siihen heräsi jo työn mennessä esitarkastukseen ennen vappua. Väitöskirjaa tehdessä en aina ollut selvillä, mihin tähtäsin, mutta selvästi matkan varrella on ollut myös selkeiden visioiden hetkiä.

Selatessani vuosien kuluessa kirjoittamiani muistiinpanoja löysin yhden muistivihkon etukannen sisäpuolelta seuraavan lainauksen Arthur Shconpenhauerilta ”Tehtävänä ei niinkään ole ajatella sellaista, mitä kukaan ei ole vielä nähnyt, vaan ajatella tavalla, jolla kukaan ei ole vielä ajatellut sitä, minkä kaikki näkevät”. Sen palautteen perusteella, jota työstäni sain, tunnen onnistuneeni juurikin tuossa tehtävässä, ja toivon että jotkut muutkin alkavat nähdä samalla tavalla kuin minä.

En todellakaan tiedä, miten matkani tieteen tekijänä jatkuu. Yksi pesä, missä jatkan väitösmatkalaisten ja muuten samanhenkisten kanssa on äskettäin vuoden täyttänyt tutkimusosuuskunta Tapaus. Osuuskunnan pystyttäminen on jo sinällään ollut mielenkiintoinen prosessi. Kiinnostavinta on kuitenkin ollut se, millaisia työtilaisuuksia ja tehtäviä se on jo ensimmäisen vuoden aikana tarjonnut, vaikka kaikki on vasta muotoutumisvaiheessa.

Hiukan vaille viisikymppisenä naisena (tohtorina, teinien äitinä ja kokeneena kunnallispoliitikkona) koen olevani nyt tyvenessä tilanteessa, jossa voin rauhassa katsoa, mihin suuntiin jatkan. Ei ole paineita suorittaa mitään. Ei ole paineita pyrkiä mihinkään, vaan voin tukea muita ja olla osa ihanaa vihreää liikettä. Vanhempanakin opettelen siihen, että en todellakaan kuule ensimmäisenä lasteni elämän tärkeistä asioista. Nyt monessa asiassa riittää se, että minullekin kerrotaan.

Otan siis vuoden 2015 vastaan avoimena uusille tuulille, mutta samalla tietoisena siitä että hyvä elämä on tässä ja nyt: luonnossa, lähimmäisissä ja hiljaisuudessa.