30 vuotta Hoikan Helmenä

Share |

Maanantai 18.10.2021 klo 14.58


Syysloman maanantaina vuonna 1991 jäin ensimmäisen kerran pois junasta Karkun asemalla. Olin matkannut yöjunalla Joensuusta Tampereelle päiväpaikalla ja käynyt siellä poikaystävän luona suihkussa. Olo ei ollut kenties kaikkein skarpein työhaastatteluun.

Harmaa lokakuun aamu, hiljainen asema. Kuljin mäen ylös. Näin pari kauppaa ja pankkia, mutta en selvää kylttiä Hoikan Opistolle. Päätin kysyä tietä omenapuiden keskeltä pilkottavasta valkeasta talosta. Sieltä minut neuvottiin kulkemaan tietä kilometrin verran. Sitten olisi kyltti oikealle.

Lähdin ylös mäkeen. Raitti oli tunnelmallinen. Matkalla terveystalo, koulu, kyltti Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitokselle. Se oli kuitenkin väärään suuntaan. Peltoaukean toisella puolen: Hoikan opisto ja kuntoutuskeskus. Sinne siis.

Aulassa totesin tulleeni keskelle remonttia. Kerroin asiani infossa istuneelta hiuksensa vaalean sinisiksi värjänneeltä rouvalta. Hän pyysi odottamaan. Hetken päästä rehtori pyysikin minut haastatteluun. Huoneessa odottivat jo Keuhkovammaliiton aluesihteeri ja kuntoutuskeskuksen psykologi. Vaikutti melkoisen arvovaltaiselta joukolta ympäristö ja yhteiskunta -linjan opettajan sijaisen haastattelijoiksi.

Haastattelussa rehtori kysyi, mitä tiesin kansanopistoista. Vastaukseni perusteella kuulemma enemmän kuin hän aloittaessaan kansanopistossa. Toinen rehtorilta mieleen jäänyt kysymys on, olenko koskaan käynyt omenavarkaissa. Tämä osoittautui myöhemmin hänen vakiokysymyksekseen.

Haastattelun jälkeen annoin poikaystävän puhelinnumeron ja jäin odottamaan seuraavaa junaa, jolla pääsisin Tampereelle. Lopulta selvisi, että sain paikan, koska olin ilmoittanut voivani ottaa työn vastaan heti, ja koska löysin paikalle.

Tuo aamu 30 vuotta sitten oli elämässäni merkittävä muutos. Pääsin mukaan valtavan hyvään työyhteisöön ja opin ymmärtämään kansanopistojen merkityksen sisältä päin. Ensimmäisen lukuvuoden asuin viikot asuntolassa opiskelijoiden kanssa. Sen ryhmän kanssa itkin Freddie Mercuryn kuolemaa, koin erilaisia opiskelijaryhmien jäyniä, Albertvillen innoittamana järjestetyt Hoikkavillen Olympialaiset ja muut Karkku Kingsien tempaukset. Keväällä itkimme kaikki lukuvuoden haikeutta.

Keväällä myös selvisi, että tehtäväni jatkuu. Vakituiseen pestiin valittu päätti pysyä yliopistouralla. Kävin pari vuotta töissä Tampereelta ja keväästä 1994 olemme asuneet Karkussa. Hoikalla en ole ollut töissä enää noin 15 vuoteen, ja opiston lakkauttamisestakin on jo 12 vuotta. Yhä olen kuitenkin Hoikan Helmi.  Kiitos kaikki Helmet!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini