Monimuotoisuuden suojelu tarvitsee luonnonharrastajia jatkossakinLauantai 13.11.2010 klo 12.57 - Eveliina Asikainen Olen menossa tänään Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen 40-vuotisjuhliin. Oma roolini on olla perheessä se, joka mahdollistaa aktiivisen lintuharrastamisen sekä aina silloin tällöin saa harrastavan aikuisen jakamaan harrastustaan myös perheelle. Tunnen myös sen verran lintuja , että voin aina välillä raportoida jotain kotona. Aktiivista harrastajaa ja lintujärjestöaktiivia seuraamalla olen vakuuttunut luonnonharrastajien ja luonnonharrastusjärjestöjen merkittävästä roolista monimuotoisuuden suojelussa. Lintuharrastuksen esitteleminen bongauksena ja henkilökohtaisten pinnojen listoina koskettaa vain hyvin kevyesti harrastuksen monipuolisuutta ja merkitystä. Monimuotoisuuden suojelu perustuu siihen, että luonto ja siinä tapahtuvat muutokset tunnetaan. Havainnointi on tähän tarvittavaa tiukkaa perustyötä. Lajiryhmästä riippuen harrastajat tekevät jopa 90% kaikista havainnoista. Havainnoin lisäksi he toimittavat niistä katsauksia, kirjoittavat artikkeleja, joita julkaistaan lintuyhdistysten omissa lehdissä ja ylläpitävät tietokantoja. Osin omin voimin osin kansallisten tietokantojen rinnalla. Vapaaehtoistyön määrää on mahdoton laskea, mutta aktiivinen harrastaja käyttää helposti helposti satoja, jopa 1000 tuntia vuodessa. Harrastajien havainnot ovat siis kansallisen luontotiedon perusta. Esimerkiksi kansalliset lintuatlakset on Suomessa toteutettu pääasiassa harrastajien työnä. Havainnointi on myös monipuolista ja osin metodisesti säänneltyä tulosten vertailtavuuden takaamiseksi. On esim. atlaslinjaa alkukesän varhaisaamuina, yölaulajaretkiä kesäöissä ja talvilintulaskentareittiä sekä tietenkin niitä lukemattomia staijausaamuja. Jo jonkin aikaa on puhuttu siitä, että luonnonharrastajakunta ”ukkoutuu”. Siksipä ainakin jokaisen luonnonharrastajaisän olisi hyvä muistaa myös ne retket, joilla tärkeintä on osoittaa yksi tai kaksi uutta lajia lapselle omassa pihassa, puistossa, lähimetsässä tai järven rannalla. Huomaamisen ja havainnoinnin oppiminen on tärkeintä luonnonharrastuksessa, ja siitä voi syntyä se kipinä lapsen harrastukseen. Ja ottakaa lapsianne tai koko perheitänne mukaan erilaisille yleisöretkille. Näin autetaan luonnonharrastajien säilymistä tärkeänä monimuotoisuuden suojelun voimavarana jatkossakin.Hyvää isänpäivää kaikille luonnonharrastajille! P.S. Meidän perheessä on saanut retkeillä yksin ja yhdessä, aivan sopivasti.
|
|
Avainsanat: luonnonharrastus, monimuotoisuuden suojelu, ympäristökasvatus |
|
|
29.11.2010 17.43
Perussuomalainen
Vihreät puhuvat aina kauniita luontoharrastuksesta, mutta metsästys unohdetaan totaalisesti. Vastustetaan vaan kaikkea mahdollista. Sutta ei saisi kaataa, eikä kai oikein hirviäkään. Kärpäsen kai juuri ja juuri saa tappaa. Ja minkit tietysti pitää päästää häkeistä tuhoamaan linnunpesät. |
|
29.11.2010 18.37
Eve
Tutuistanikin löytyy metsästäviä vihreitä tai vihreitä metsästäjiä - ihan miten vaan. |
|
12.4.2011 22.53
Minna Santaoja
Palaan vielä tähän keskusteluun ja tarkistelin numeroita. "Perussuomalainen" on ihan oikeassa. Metsästäjäin keskusliiton mukaan Suomessa on 300 000 metsästäjää, jotka maksavat metsästysluvan vuosittain. Tämä on lähes kymmenkertainen määrä verrattuna Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenmäärään. Päällekkäisyyttä epäilemättä on, mutta SLL voisi ottaa tavoitteekseen kilpailla jäsenmäärässä metsästäjien kanssa. |
Kiitos tästä kirjoituksesta Eve, luonnonharrastuksen tutkijana allekirjoitan kaiken sanomasi :)
Tuo luontoharrastajien rooli merkittävinä luontotiedon tuottajina tuntuu olevan hyvin pidetty salaisuus. Tietyissä piireissä, ympäristöviranomaisten ym taholla riippuvuus harrastajista kyllä hyvin tiedetään, mutta "suuri yleisö" ei ole tietoinen mistä ja kuinka pienen vapaaehtoisporukan toimesta tietomme Suomen luonnon monimuotoisuudesta tulevat.
Katsoisin että jonkinlainen luonnontuntemus saisi olla kansalaisvelvollisuus. Kouluissa onneksi on alettu keräämään uudestaan esimerkiksi kasvioita. Toivottavasti sitäkin kautta innostuu uusia nuoria luontoharrastajia. Mutta ei vastuuta ympäristökasvatuksesta voi yksin koulun harteille sysätä. Vanhemmilla on iso rooli, meidän velvollisuutemme on tarjota lapsillemme ja nuorillemme mahdollisuuksia tutustua luontoon, olla siellä kotonaan ja kokea löytämisen elämyksiä.
Nyt 2,5-vuotiaan tytön äitinä joutuu tunnustamaan että kyllä se taitaa olla pikemminkin niin päin että lapsi ympäristökasvattaa vanhempiaan. Lapsen kiinnostus lähiluontoon, arkisiin asioihin kuten kiviin, käpyihin ja pudonneisiin lehtiin tulee luonnostaan. Lapsen mukana aikuisenkin askel hidastuu ja katse tarkentuu lähelle. Luonnon ihmeet näkee uusin silmin. Oma kaksivuotiaani on tehnyt minusta myös roska päivässä -aktiivin, hän kun ei osaa kulkea roskien ohitse viemättä niitä roskikseen!
Luontoharrastuksen eri muotoja on syytä tehdä näkyviksi, jotta harrastusyhdistykset eivät pääse vallan ukkoutumaan vaan mukaan löytää nuoria. Uskon että kiinnostusta on. Näinä ilmastonmuutoksen ja muiden valtavien ympäristömuutosten aikana on tarjottava mahdollisuuksia kanavoida oma huoli toiminnaksi. Luontoharrastus on oiva tapa löytää oma yhteytensä luontoon ja kantaa oma kortensa kekoon monimuotoisuuden suojelemiseksi.
Luontoharrastus voi käydä myös raskaaksi, kun kerta toisensa jälkeen näkee itselle rakkaiden paikkojen tuhoutuvan esimerkiksi metsähakkuissa. Mutta uskon että luontoharrastuksesta löytyvät myös avaimet hyvään elämään. Kuten eräs intohimoinen luontoharrastaja haastattelussa minulle totesi, tärkeää on että kotiasiat ovat kunnossa eikä työ ole sieltä pöllöimmästä päästä, mutta kyllä se luontoharrastus oikeastaan on tärkeintä maailmassa. Ei aikaansa sen paremmin voi käyttää.