Joskus on vain pakko valittaa

Perjantai 1.10.2010 klo 20.21

Viime perjantaina Korkein hallinto-oikeus päätti pitää voimassa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen kumota Vammalan kaupunginvaltuuston päätös kaavoittaa Kukkuriin omarantaisia tontteja. Tämä päätös säästi Rautaveden kansallismaiseman Pyhän Olavin kirkkoa vastapäätä tuleville sukupolville ja turvasi monien sastamalalaisten rakkaan ulkoilu- ja virkistysmaaston säilymisen.

Olen itse ollut vastustamassa alueen kaavoitusta alusta alkaen noin vuodesta 2005. Ympäristöyhdistyksen puheenjohtajana kirjoitin lausuntoja kaavaan laadinnan eri vaiheissa ja kävin yleisötilaisuuksissa esittämässä mielipiteitä. Valtuutettuna esitin palauttamista valmisteluun, äänestin hyväksymistä vastaan ja jätin eriävän mielipiteen kaavan hyväksymispäätökseen. Niin varma olin päätöksen laittomuudesta.

Koko tuon ajan aluetta erinomaisen arvotonttien alueena pitäneet poliitikkokolleegat ja virkamiehet pitivät näkemyksiäni maakuntakaavan ohjausvaikutuksesta tai valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden merkityksestä lähinnä naurettavina. Kuitenkin myös alueen ympäristön asukkaat jättivät valituksen, jossa oli kymmeniä nimiä ja maalaisjärkeä käyttäneet ihmiset ihmettelivät kaavaa ajaneiden tahojen jääräpäisyyttä.

Miettiessäni tätä prosessia taaksepäin totean, että on vaikeaa olla asiantunteva kansalainen. Toimiessani asukas- tai järjestöosallisena suunnitteluprosessissa minua kuunnellaan maallikkona, luonnonsuojelijana tai vihreänä poliitikkona - ei maankäytön suunnittelun lainsäädännön asiantuntijana, jota kuitenkin työni ja koulutukseni puolesta olen. Saman ovat havainneet muutkin kaltaiseni ihmiset.

Toisaalta maankäytön suunnittelun lainsäädäntö on sellainen, että päätösten laillisuusvalvonta on aktiivisten ja pätevien kanslaisten käsissä. Lainvastainen päätös saa lainvoiman ellei kukaan kyseenalaista sen sisältöä ja vie asiaa hallinto-oikeuteen. Kun tämä prosessi vielä kävi hallinto-oikeudessa saatiin ennakkopäätöksen kaltaista laintulkintaa maakuntakaavan määräysten sekä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ohjaavuudesta asemakaavoituksessa sekä teknisten selvitysten riittävästä tasosta rakennettaessa vaativaan maastoon. Siitä kiitos Sastamalan kaupungille.

Näin kirjoitin asiasta edellisessä vaiheessa eli hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen.

 

 

Eläköön Kukkuri ja Rautaveden vapaat rannat!

Keskiviikko 29.4.2009 - Eveliina Asikainen

Eilisaamuna sain puhelun Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta, ja sen sisältö sai minut suorastaan leijumaan! Kukkurin kaaavsta oli tehty valtuuston päätöksen kumoava päätös. Yhteensä kolmen vuoden työ kaavoitus- ja valitusprosessin aikana ei ollut turha: päätös osoittaa selkeästi, että kaavaa ajaneet tahot eivät noudattaneet ylemmän asteisia asemakaavoitusta ohjaavia säännöksiä siten kuin maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kuuluu tehdä. Tässä suorana lainauksena oikeuden harkinnan lopputulos:

“Maakuntakaava ei ole ollut maankäyttö- ja rakennuslain 32 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla ohjeena Kukkurin asemakaavaa laadittaessa. Maakuntakaavan taajamatoimintojen ranta-alueisiin kohdistuva virkistyskäytön mahdollistava maakuntakaavamääräys ei toteudu valituksen kohteena olevassa asemakaavassa. Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ei myöskään ole otettu huomioon maankäyttö- ja rakennuslain 24 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla asemakaavan suunnittelussa. Kukkurin asemakaava ja asemakaavan muutos eivät myöskään täytä maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin vaatimusta luonnonympäristön vaalimisesta eikä sitä, ettei luonnoympäristöön liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaava ei myöskään näissä olosuhteissa täytä vaatimusta rantaan tukeutuvien lähivirkistykseen soveltuvien alueiden riittävyydestä. Asemakaavaa ja asemakaavan muutosta laadittaessa ei myöskään ole otettu huomioon maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:n tarkoittamalla tavalla yhdyskuntarakenteen taloudellisuutta ja ekologista kestävyyttä eikä liikenteen, energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaista järjestämistä ympäristön, luonnonarvojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla eikä vaatimusta maiseman ja luonnonarvojen vaalimisesta eikä rantaan tukeutuvien virkistysalueiden riittävyyttä. Päätös asemakaavan ja semakaavan muutoksen hyväksymisestä on lainvastainen.”

Oma näkemykseni on, että kaupunki takoo päätään hyvin vahvaan seinään, jos se lähtee valittamaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Nyt on mietittävä, onko Kukkurin kaavoittaminen lainkaan järkevää tai tarpeellista vai olisiko parempi säilyttää suosittu virkistysalue ja kenties jopa panostaa jonkin verran sen virkistysrakenteisiin. Jos kaavan laadintaan ryhdytään, seuraava lause sanelee pitkälle lähtökohdat.

“Ympäristöministeriön mietintö [arvokkaista maisema-alueista EA:n lisäys] ja maakuntakaavan arvokas maisema-alue sekä maankäyttöä ohjaava yleismääräys on tullut ottaa huomioon asemakaavaa laadittaessa alueen suunnittelun lähtökohtana.