Minä ja sosiaalinen media

Tiistai 29.12.2009 - Eveliina Asikainen

Joulun alla liityin lopulta facebookiin. Minua oli houkuteltu mukaan ainakin yli vuosi, mutta lopullisen sysäyksen antoi se, kun tajusin esikoisen pelaavan facebook-pelejä. Samalla muistin Aamulehden viimesyksyisen kirjoituksen, jossa teinien vanhemmille suositeltiin liittymään naamakirjaan, jotta voi paremmin seurata lastensa tekemisiä.

Nyt olen Valtterin ja muutaman hänen serkkunsa kaveri, mikä kertoo luottamuksellisista väleistä ja on poika kutsunut minut kasvattamaan vihanneksiakin kanssaan. Muuten kavereiksi on helposti löytynyt tamperelaisia vihreitä ja vähän vaivalloisemmin vanhoja koulukavereita Puumalasta. Heidän esille kaivamisensa on toisaalta ollut kaikkein antoisinta. Suurena apuna on ollut siskoni ja yksi hänen ystävänsä, jotka ovat olleet naamakirjassa jo pidempään.

Tämän suunnilleen viikon aikana olen myös ehtinyt pohtia facebookin antia minulle ja toisaalta eroa vaikkapa omien sivujen ja blogin pitämiseen - ja on se minulle selvinnytkin. Facebook tarjoaa mahdollisuuden sanoa ääneen hetken tuntemukset, ” oman tilan” ja saada niihin palautetta. Esim. viime päivinä olen ollut mukana tukemassa syöpää sairastavaa tuttuani. Siinä tilanteessa on paljon jaettavaa ja varmasti myös nopeista kommenteista on apua omien sekavien tunteiden keskellä.

Täällä blogissa on sitten mahdollista pohtia asioita pidempään. Luulen jopa, että nyt kun on mahdollisuus nopeisiin tunneilmaisuihin, tulee myös helpommin kirjoitettua näitä pidempiä tekstejä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: facebook, arki, vanhemmuus