Lapsen oikeus ympäristöön ja tulevaisuuteen

Keskiviikko 20.11.2019 klo 16:35 - Eveliina Asikainen

Tänään on kulunut 60 vuotta lapsen oikeuksien julistuksesta ja 30 vuotta siitä, kun lapsen oikeudet kirjattiin valtioita sitovaksi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseksi. Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen viesti on tehdä selväksi se, että jokainen lapsi on arvokas, jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja hyvään elämään.  Sopimuksessa kuvataan yksityiskohtaisesti asioita, joihin jokaisella lapsella on oikeus, asioita, joita valtioiden pitää taata lapsille sekä asioita, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan. Sopimuksen allekirjoittaneet maat ovat mm. sitoutuneet siihen, että eivät käytä lapsityövoimaa.

Viimeisen vuoden aikana lapset – siis alle 18-vuotiaat – ovat nousseet merkittäväksi ympäristövaikuttajien ryhmäksi. Tarkastelenkin jatkossa lasten ja nuorten ympäristötoimintaa lapsen oikeuksien näkökulmasta. 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsen oikeudet, ympäristö, tulevaisuus, ilmastonmuutos, vanhemmuus

Minä ja sosiaalinen media

Tiistai 29.12.2009 - Eveliina Asikainen

Joulun alla liityin lopulta facebookiin. Minua oli houkuteltu mukaan ainakin yli vuosi, mutta lopullisen sysäyksen antoi se, kun tajusin esikoisen pelaavan facebook-pelejä. Samalla muistin Aamulehden viimesyksyisen kirjoituksen, jossa teinien vanhemmille suositeltiin liittymään naamakirjaan, jotta voi paremmin seurata lastensa tekemisiä.

Nyt olen Valtterin ja muutaman hänen serkkunsa kaveri, mikä kertoo luottamuksellisista väleistä ja on poika kutsunut minut kasvattamaan vihanneksiakin kanssaan. Muuten kavereiksi on helposti löytynyt tamperelaisia vihreitä ja vähän vaivalloisemmin vanhoja koulukavereita Puumalasta. Heidän esille kaivamisensa on toisaalta ollut kaikkein antoisinta. Suurena apuna on ollut siskoni ja yksi hänen ystävänsä, jotka ovat olleet naamakirjassa jo pidempään.

Tämän suunnilleen viikon aikana olen myös ehtinyt pohtia facebookin antia minulle ja toisaalta eroa vaikkapa omien sivujen ja blogin pitämiseen - ja on se minulle selvinnytkin. Facebook tarjoaa mahdollisuuden sanoa ääneen hetken tuntemukset, ” oman tilan” ja saada niihin palautetta. Esim. viime päivinä olen ollut mukana tukemassa syöpää sairastavaa tuttuani. Siinä tilanteessa on paljon jaettavaa ja varmasti myös nopeista kommenteista on apua omien sekavien tunteiden keskellä.

Täällä blogissa on sitten mahdollista pohtia asioita pidempään. Luulen jopa, että nyt kun on mahdollisuus nopeisiin tunneilmaisuihin, tulee myös helpommin kirjoitettua näitä pidempiä tekstejä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: facebook, arki, vanhemmuus