AIKUISENA KOHTI OMAA UNELMA-AMMATTIA: MITEN HOIKAN OPISTO ANTOI SIIVET OPISKELUN KIEHTOVAAN MAAILMAAN
Suomi on mielestäni siitä hieno maa, että täällä voi ja saa opiskella läpi koko elämän. Tietenkin aina kun valitsee kouluttautumisen ja opiskelun, tekee samalla taloudellisia ratkaisuja ja joutuu elämään tiukasti. Kaurapuuro ruokana ja kirpputorivaatteet sekä matkustaminen kävellen ja lihasvoimaa hyödyntäen muodostuvat arjeksi. Lopulta kuitenkin, kun urakkansa saa valmiiksi, on hienoa huomata, että taloudelliset uhraukset ja yölukemiset sekä muu vaivannäkö tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia. Näin on käynyt myös minulle sillä seurauksella, että matkanteko opintojen maailmassa mielenkiintoisen työn ohessa jatkuu edelleen.
Opiskelumatkani alkoi virallisesti vuonna 1997 silloisella Hoikan opistolla Karkussa. Ennen sitä olin ollut kotona kolmen lapseni kanssa 9 vuotta. Nautin kotivuosistani. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja lopulta entinen toimistotyöntekijä oli isojen elämänvalintojen edessä, kun nuorin tyttöni täytti 3. Monet kysymykset risteilivät ajatuksissani. Tartunko unelmiini haaveammatistani nuorten ja liikunnan sekä terveyden parissa, uskallanko aikuisena perheellisenä ihmisenä mennä takaisin kouluihin, selviääkö perheemme? Lisäksi en ollut koskaan oikein viihtynyt kouluissa, joten minua pelotti. Koin koulut itselleni vieraiksi, jotenkin liian samanlaisuutta vaativiksi ja kilpailua ruokkiviksi laitoksiksi. Olin tuosta huolimatta ollut erittäin osaava oppilas, 9-luokkalaisena jopa Lempäälän ja Vesilahden parhaasta keskiarvosta palkittu, mutta koulut tuntuivat vierailta. Myöhemmin olen käsittänyt, että ollessani lapsi ja nuori vallalla ollut oppimiskäsitys, behaviorismi, ei sopinut itselleni. Kaipasin oppimisessa ja opetuksessa luovan ajattelun sallimista, omaksi itseksi tulemista, asioiden tekemistä monin eri tavoin, yhteistoimintaa, käsillä tekemistä, liikkumista, ymmärrystä lisääviä keskusteluja, ”päätä, kättä ja sydäntä” seikkailukasvatuksen käsittein ilmaistuna. Tällaiset käsitteet olivat behaviorismille ja tuolle ajalle vieraita.
Kun sitten suuntasin Hoikan opistolle opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi, huomasin, että olin tullut paikkaan, missä oli ajan hermolla oleva opettajatiimi, jolla oli koko ajan toinen jalka tulevaisuudessa. Lisäksi Hoikalla oli loistavat puitteet oppimiselle, ihastuttava luonto ympärillä ja siellä käytettiin seikkailu- ja elämyspedagogiikkaa yhtenä opetusmenetelmänä. Seikkailu- ja elämyspedagogiikkaan kuuluu kiinteästi ajattelun kehittäminen, tunteiden huomioiminen oppimisessa ja monin eri tavoin tekeminen etenkin luonnossa yhdessä muiden kanssa. Opiskelijat huomioidaan näkevinä, kuulevina, tuntevina, ajattelevina ja tekevinä yksilöinä osana yhteen hiileen puhaltavaa ryhmää. Konstruktivismi ja humanismi sekä tutkiva ote elämään ovat osa seikkailu- ja elämyspedagogiikkaa. Huomasin samalla, että tällainen opetusmenetelmä oli kuin luotu minua varten. Maatalon tyttönä pidin käsillä tekemisestä, äitinä ja kasvattajana tunteiden huomiointi oppimisessa oli mielestäni itsestään selvää ja ajattelun sallimista olin kaivannut aina koulumaailmassa. Hoikalla korostettiin lisäksi ympäristön huomiointia, yhteisöllisiä arvoja ja kunnioittavaa kohtaamista, asioita, jotka olivat mielestäni tärkeitä.
Vietin opistolla kaksi ikimuistoista vuotta valmistuen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Nuo vuodet muuttivat suhtautumiseni kouluihin. Rakastuin oppimiseen. Tästä seurasi, että jatkoin opintoja toiminnallisista menetelmistä Tampereen sosiaalialan oppilaitoksessa työn ohessa vuonna 1999. Valmistuin seikkailukasvattajaksi vuoden kuluttua. Työskentelin tuolloin samaan aikaan liikunta- ja nuorisosihteerin äitiysloman sijaisena. Valmistumiseni jälkeen keskityin hetken pelkästään töihin. Sijaisuuteni päättyi ja hakeuduin opiskelemaan liikunnanohjaajaksi ammattikorkeakouluun Rovaniemelle suuntautuen luontoliikuntaan. Rovaniemellä opiskellessani kävin samalla töissä Lempäälän kunnassa ohjaten lisäopetuksen oppilaita ja nuorisotoimintaa. Tämä oli mahdollista, koska opinnot Rovaniemellä olivat aikuisille suunnattuja monimuoto-opintoja, ja motivoituneena opiskelijana intoni oppia antoi opiskelulle ja työlle siivet. Jaksoin, vaikka päivät olivat pitkiä ja etäisyydet sitäkin pidempiä ja vaikka ikävä ei hellittänyt öisinkään, kun itse olin Rovaniemellä ja perheeni Vesilahdessa.
Valmistuin vuonna 2005 ja pääsin töihin Loimaan kaupungille liikunnanohjaajaksi vastuualueenani erityisliikunta. Sain kehittää Loimaan erityisliikuntaa loistavassa tiimissä Liikuntatieteellisen Seuran ohjaamana. Sain samalla opettaa Tuulensuun erityiskoululla useita ryhmiä liikunnassa ja terveystiedossa. Huomasin, että haluni ymmärtää oppimista kasvoi päivä päivältä lisää ja löysin itseni opiskelemasta työn ohessa Tampereen ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Vuonna 2007 minusta tuli ammatillinen opettaja. Samalla löysin työpaikan hieman lähempää kotiani ja Kiikoisten ja Lavian kunnissa sain tehdä liikunta- ja nuorisosihteerin virkaa opettaen samaan aikaan Kankaanpään opistolla nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajia sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajia. Sain olla myös kehittämässä Opetushallituksessa koululaisten aamu- ja iltapäiväntoimintaa Satakunnan yhteyshenkilönä. Työhöni kuului lisäksi ohjata alaisteni opintoja.
Huomasin, että opinto-ohjaajan pätevyys olisi hyödyksi työssäni. Hakeuduin Jyväskylään opiskelemaan opinto-ohjaajaksi. Nautin opinnoistani suunnattomasti. Oma ymmärrykseni oppimisesta kasvoi pala palalta ja olin paikassa, missä opiskeltiin jälleen pohtien, keskustellen ja ymmärrystä hakien sekä moninaisuutta kunnioittaen. Tunsin olevani aivan kuin kotonani samoin kuin aikanaan Hoikalla olin tuntenut. Onnekseni opinnot saattoi jälleen suorittaa työn ohessa, joten perheellinen ihminen pystyi taloudellisesti jatkamaan opiskelua.
Näinä hetkinä havahduin siihen, että olin opiskelemassa Jyväskylässä ja 9-vuotiaasta pikkutytöstä lähtien olen nähnyt itseni liikunnanopettajana. Unelmastani johtuen kävin liikunta- ja terveystieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa kesällä 2008 ja pääsin opiskelemaan liikuntapedagogiikka pääaineenani liikuntatieteitä. Ensimmäistä kertaa elämäni aikana saatoin saada myös aikuiskoulutusrahaa opintoihini ja perheellisenä uskalsin jäädä pelkästään opiskelijan rooliin. Toukokuussa 2010 valmistuin liikuntatieteiden maisteriksi ja terveystieteiden aineenopettajaksi. Elokuussa 2010 sain opinto-ohjaajan opintoni valmiiksi. Se innostus oppimiseen, joka minuun syttyi Hoikan opistolla, kantoi läpi erilaisten haasteiden. Ja mikä hienointa, tyttöni selvisivät äidin opinnoista hyvin. Heistä tuli samalla omatoimisia ja oppimisesta innostuneita nuoria naisia.
Ilokseni sain itselleni myös työn kotini läheltä. Tänä päivänä opetan toisen asteen opiskelijoille liikuntaa, terveystietoa ja uraohjausta. Saan hyödyntää päivittäin opiskelemiani asioita ja koetan saada puolestani innostettua opiskelijoitani oppimisesta ja terveellisistä elämäntavoista sekä toisten arvostamisesta ja liikunnasta.
Itsessäni se oppimisen kipinä, jonka Hoikka sytytti, kytee edelleen. Elokuussa 2010 minulle myönnettiin liikuntatieteellisessä jatko-opiskelijan oikeus. Aloin tehdä väitöskirjaopintoja jatkaen pro gradu -tutkielmani aihetta seikkailu- ja elämyspedagogisen luontoliikunnan merkityksistä oppimiselle. Tämä matka on alussa, mutta jonakin päivänä toivon voivani väitellä aiheesta tohtoriksi ja samalla toivon, että useat muutkin oppilaat ja opiskelijat löytävät oppimisen ilon kyseisen menetelmän avulla.
Kiitos Hoikan opisto kipinästä, joka on kantanut vuosia! Kiitos opettajatiimi, jota ilman tuskin olisin heittäytynyt seikkailemaan opintojen ja ymmärtämisen maailmaan antaumuksella tutkiva ja ongelmia ratkaiseva ote ohjenuoranani. Kiitos Kimmo, Eve, Pete ja Arja ym. kumppanit! Tutkiva otteenne on tarttunut ja levinnyt. Uskon vahvasti myös, että tuo tutkiva ja kokonaisvaltainen luontoa ja ihmisyyttä kunnioittava ote asioihin kantaa Eveä myös kansanedustajan tehtävissä. Siksi olen sitä mieltä, että Eve on oiva valinta Suomen tulevaisuutta ajatellen!
Maarit Marttila
