Vaaliviikko 12: Työllistämistä ja ruokapolitiikkaa

Sunnuntai 27.3.2011 klo 23.43 - Eveliina Asikainen

Viime viikolla vaalikampanjani alkoi työministeri Anni Sinnemäen vierailulla Sastamalaan. Sastamalan työvoiman palvelukeskus on yksi Suomen tehokkaimmista ja työministerikin on jo pitkään halunnut tutustua siihen. Vierailun aikana tuli selväksi, että työllistämiseen ei välttämättä tarvita kovin paljon uusia temppuja, vaan työvoimahallinnon ja kunnan sosiaalistyön hyvää yhteistyötä ja roolien selkeyttämistä. Näiden lisäksi työvoimahallinnossa on kirkastettava omaa tehtävää: työvoiman välittämistä. Näillä periaatteilla ja niistä johdetulla käytännön toimilla on Sastamalassa päästy erittäin hyviin tuloksiin, joista nostan hattua Regina Salkovicille ja Tiina Leppäniemelle.

Työllistymisen tärkeä edellytys on myös toimiva paikallinen toisen asteen koulutus ja ilokseni saatoimme Sastamalssa esitellä sitäkin. Sastamalan Koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti esitteli meille pieniä keskeyttämisprosentteja ja suuria tulevaisuuteen luotaavia investointeja. Seuraan koulutuskuntayhtymää läheltä hallituksen varajäsenenä ja olen todella iloinen siitä rohkeasta, lasikattoja kumartelemattomasta työstä, jolla Antti Lahti pitää huolta, että Pirkanmaan laita-alueilla säilyy paikallisia tarpeita palvelevaa toisen asteen koulutusta.

Viikon toinen kohokohta oli Tampereen seudun vihreiden naisten järjestämä ”Puhdasta vai väärennettyä ruokaa” –ilta. Kirjastotalo Metson luentosali 2 täyttyi hyvän ruuan ystävistä, jotka saivat ensin maistella Runsaudensarven ja Luomulaatikon herkkuja ja kuulla näiden yritysten toimintaperiaatteista. Maistiaisten jälkeen kuulimme vielä kasvisravintola Gopalin kokin Mia Muhosen ajatuksia kasvissyönnistä sekä kasvissyöntitapahtuma VegFestin esittelyn.

Kaiken tämän lämmittelyn jälkeen Satu Hassi pureutui turvallisen ruuan lainsäädäntökiemuroihin. Kaikille kuulijoille tuli varmasti selvästi se, kuinka vahvasti kansainvälinen elintarviketeollisuus lobbaa etujaan EU-valmistelun yhteydessä. Heille esim. erilaiset terveysväittämät ovat erittäin tärkeä mainostuskeino ja niinpä niihin liittyvien rajoitusten säätäminen on ollut erittäin vaikeaa.

Kaikki rajoitukset eivät kuitenkaan tule EU:sta, vaan suomalaiset viranomaiset ovat monissa asioissa tiukempia kuin EU-lainsäädäntö vaatii ja vaikeuttavat näin esim. pientuottajien tilannetta. Itse haluan ajaa mahdollisuutta myydä elintarvikkeita tiloilta mahdollisimman laajasti.

Kuulijakunta ja erityisesti kaikki paikalla olleet vihreät naiskansanedustajaehdokkaat olivat sitä mieltä, että makeisveron sijaan meille pitäisi saada sokerivero. Se ohjaisi selkeämmin terveelliseen ravintoon. Nythän esim. makeita keksejä ei veroteta. Yhtä mieltä olimme myös siitä, että sokeriveron tuotolla voitaisiin rahoittaa kotimaisten hedelmien, vihannesten ja kalan arvonlisäverottomuus. Näin syntyisi kaksinkertainen terveysohjaus.

P.S. Luomulaatikko tarjoaa luomukasviksia kotiin kuljetettuna Tampereelle ja lähiseudulle. Karkkuun hankimme niitä useamman perheen kimppana. Yksi isä hakee ostoksemme työmatkan yhteydessä aina perjantaisin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työllisyys, ruoka, elintarvikepolitiikka, Anni Sinnemäki, Satu Hassi

Äänestän Satua - äänestä sinäkin

Sunnuntai 31.5.2009 - Eveliina Asikainen

Eurovaaleissa annan ääneni (tai oikeastaan annoin jo) europarlamentaarikko Satu Hassille.

Satu on ymmärtänyt, kuinka suuri valta EU:lla on meidän arkeemme. Siksi hän tekee vahvasti työtä myös ruokaturvallisuuden eteen. Tämä tarkoittaa mm. GMOita sisätävien tuotteiden ja GMOilla kasvatetun lihan merkitsemistä. Siis sitä että me kaikki voisimme halutessamme valita kaupassa GMO-vapaita tuotteita.

Toinen ruokaan liittyvä tärkeä arkinen asia on rasva- ja sokerimäärien selkeä merkitseminen. Ja kolmas se, että terveellisenä ei voisi mainostaa vaikkapa huomattavan sokerista ja/tai rasvaista jugurttia, jossa on suolistolle hyvää tekeviä bakteereita. Tällaisistakin asioista EU päättää. Minä olen iloinen, että joku haluaa helpottaa kuluttajien elämää ja terveellisten valintojen tekemistä ruokakaupassa.

Niin näissä kuin muissakin itselleen tärkeissä asioissa Satu on toiminut europarlamentissa näkyvästi ja määrätitietoisesti.

Arjen valintojen lisäksi Satu haluaa vaikuttaa koko planeetan säilymiseen. Hän on ilmastoasioiden asiantuntija ja vahva neuvottelija. Kun ihminen on tekniinkan lisensiaatti ja runoilija, hän pystyy käyttämään työssään niin järkeä kuin tunteita. Satu on inhimillinen insinööri, joka on ymmärtänyt olennaisen: “Hyvät planeetat ovat harvassa”.

Äänestä siis Satua - hän toimii niin sinun kuin koko planeetan parhaaksi!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Satu Hassi, eurovaalit, GMO