Suotragedia

Tiistai 22.2.2011 klo 21:47 - Eveliina Asikainen

Suostrategia luovutettiin viime viikolla. Aamulehti uutisoi asiaa turpeennostomahdollisuuksien ja työpaikkojen hupenemisena ja vihreitten niskurointina.

Strategiaryhmässä ei kuitenkaan ollut vihreiden edustusta. Biologista asiantuntemusta ryhmässä edustivat Suomen luonnonsuojeluliitto, BirdLife Suomi ja Suomen ympäristökeskus, jotka kaikki jättivät strategiaan eriävän mielipiteen.  Suomen ympäristökeskusta edustanut johtava asiantuntija Tapio Lindholm aikoo jopa kannella soiden kohtalosta EU:lle. Strategia suhautuu soiden turvekäyttöön huomattavan sallivasti myös Joensuun yilopiston ympäristöoikeuden professorin Tapio Määtän mukaan.

Kirjoituksessa väitettiin myös, että vain ojittamattomilla soilla on elämää. Kuitenkin vähintään 20 % suo-ojituksista on epäonnistunut, siis suon vesitalous ja ekologia ei ole muuttunut. Tällaisilla soilla on paljon biologisia arvoja, ja niistä voisi aivan yhtä hyvin tulla erinomaisia suojelualueita ja ennallistamisella myös hiilen sitojia siinä kuin mahdollisia turvetuotantoalueita.

Uutisessa myös verrattiin turvetuotannon ympäristövaikutuksia Jyväskylän jätevedenpuhdistamon typpipäästöihin. Tällainen vertailu ei ole ollenkaan asiallinen, sillä turpeennoston tärkeimmät päästöt ovat kiintoainetta ja pölyä, joilla on vakavia vaikutuksia pienissä karuissa vesistöissä, kun ne voivat pilata niin paikallisten kuin loma-asukkaiden viihtymisestä.

Lisää Suomen soiden käytön tragedisista linjauksista voit lukea täältä.


2 kommenttia . Avainsanat: suot, turvetuotanto, suostrategia

Mistä puhutaan kun puhutaan suoluonnosta

Perjantai 22.10.2010 klo 18:25 - Eveliina Asikainen

Suoluontoa, soiden erilaisia käyttömuotoja, soiden tuottamia ekosysteemipalveluita ja suoluonnon arvoja koskeva keskustelu on kiihtynyt viime viikkoina. Tuota keskustelua seuratessa niin biologi kuin luonnonsuojelupolitiikan tutkija minussa ovat heränneet kuuntelemaan tarkalla korvalla eri osapuolten puheita. Pohdin nyt kuulemaani ja koetan saada siihen jotain selvyyttä, mutta mitään tutkimusta tämä ei ole!

Puheissa tunnutaan olevan huomattavan yksimielisiä siitä, että suomalainen suoluonto on ainutlaatuista – ja syytä onkin. Mutta missä ja millaista tuo ainutlaatuisuus on tai paljonko siitä ollaan tuhottu erilaisin kuivatustoimenpitein tuottaakin jo suurempia näkemyseroja. Suurimmat tulkintakiistat näyttävät koskevan kauan sitten ojitettujen, mutta metsätalouden kannalta epäonnistuneiden soiden tilannetta eli vähintään 20 prosenttia kaikkina aikoina metsäojitetuista alueista.

Onko 50 vuotta sitten kaivettu oja muuttanut suon luonnontilaa, jos sen kasvillisuudessa ei voida havaita minkäänlaisia kuivamiseen liittyviä muutoksia? Vapon logiikalla oja saa aikaan sen, että turve alkaa hajota ja tuottaa kasvihuonekaasupäästöjä. Ja tällainen suo on sitten parempi ottaa hallittuun hiilen polttoon kuin antaa hävitä itsestään. Vapo siis pelkistää ojitettujen soiden ekosysteemipalveluarvon hiilen päästöön tai sidontaan.

Mutta, jos kasvillisuus ei ole muuttunut tai on muuttunut vain vähän, se tarkoittaa ekologisesti sitä, että myöskään ko. suon vesi- ja hiilitalous ei ole voinut muuttua kovin paljon. Tällaiset suot ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita niin laji- kuin ekosysteeminäkökulmasta. Ojitettuja soita voidaan myös ennallistaa onnistuneesti. Sen voi käydä toteamassa vaikkapa Seitsemisen kansallispuistossa. Monimuotoisuusnäkökulman tuovat vakavasti esille luonnonsuojelujärjestöt ja se löytyy myös metsälaista, joka säätelee metsämaahan kuuluvien soiden käyttöä.

Metsälaissa mm. luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset vähäpuustoisia suot samoin kuin luonnontilaiset pienvedet, siis lampi ja sen lähiympäristöt kuuluvat metsälain 10 § mukaisiin metsäluonnon arvokkaihin elinympäristöihin. Tällaisilla kohteilla voi olla ojia, jos ne eivät ole vaikuttaneet alueen vesitalouteen ja sitä kautta kasvillisuuteen. Jos sen enempää vesitalous kuin kasvillisuuskaan eivät muuttuneet, niin myös ko. suon kasvihuonevaikutusten täytyy olla vähäisiä. Tällaisen suon muuttaminen on epäonnistunut ja se tuottaa arvokasta ekosysteemipalvelua lisäämällä lajiston ja elinympäristöjen monimuotoisuutta.

Puheessa suoluonnosta ja soiden arvoista kamppailevatkin keskenään kaksi suurinta ympäristöhaastettamme: monimuotoisuus ja ilmastonmuutos. Lisäksi keskustelua hämäävät eri mittakaavoissa tehdyt vertailut. Turpeen käytön lisäämistä ajavat tahot puhuvat mielellään koko maan koko suoalan luvuista, jolloin turvesoiden osuus jää yhden prosentin paikkeille. Kuitenkin yksi osa Suomen suoluonnon erityisyyttä on sen alueellinen vaihtelu. Niinpä turvesoiden prosentteja tulisi tarkastella esim. maakunnittain tai suoyhdistymätyypeittäin, jolloin voitaisiin päästä toisaalta aluepoliittisiin tarkasteluihin ja toisaalta ekosysteemikohtaisiin uhanalaisuuksiin. Tällöin tulisi esille esim. se, kuinka merkittävä soiden käyttömuoto energiantuotanto on Pirkanmaalla, yhdessä Suomen vähäsoisimmista maakunnista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suot, luonnonsuojelu, turve