Yhden auton politiikka

Maanantai 22.9.2008 - Eveliina Asikainen



Tässä kannanottoni autottomana päivänä

Kävin kesällä rutiinikäynnillä tutun terveydenhoitajan luona. Hän avasi keskustelun kysymällä: ”Tulitko taas pyörällä?” Vastasin myöntävästi ja hän kehui reippauttani, olihan pyörämatka sentään 15 kilometriä ja olin tullut paikalle jo aamukahdeksaksi.

Tuo arkinen tapahtuma kuvaa hyvin sitä, mitä vain yhteen autoon sitoutuminen tarkoittaa maalla asuvalle lapsiperheelle. Täytyy olla joustava, kekseliäs, viitseliäs ja hyväkuntoinen. Arjen sujumiseksi on opittava lukemaan aikatauluja, järjestämään kimppakyytejä ja perheen menoja sekä tarvittaessa pyöräilemään päästäkseen paikalle. Suuren osan arkisesta politiikan toteuttamisesta, kuten ilmastoteoista yleensäkin tekee äiti.

Meidän perheessä yhden auton politiikkaa on harjoitettu noin 13 vuotta – sitä ennen ei ollut yhtäkään auto. Arkisten päätösten lisäksi politiikassa pysyminen on vaatinut suurempia strategisia linjauksia, joista tärkein on asunnon sijainti suhteessa työpaikkoihin. Ratkaisumme oli hankkia koti läheltä toisen työpaikkaa ja samalla läheltä julkisia kulkuneuvoja. Niin tulimme muuttaneeksi Karkkuun, kylään Pori – Tampere –radan varrella. Oma työpaikkani oli pitkään Karkussa, mutta nyttemmin käyn Tampereella, jonne pääsen junalla reilussa puolessa tunnissa. Toimivien junayhteyksien ansiosta meidän ei tarvinnut muuttaa asuinpaikkaa tai politiikkaa työpaikan vaihdoksen myötä.

Toinen elämänalue, jolla olemme joutuneet tekemään monenlaisia valintoja vuosien varrella ovat harrastukset. Omat harrastukset on vielä helppo sovittaa kylän tarjontaan, mutta kolmen lapsen kanssa joutuu väistämättä tekemään valintoja, kun yrittää minimoida lasten viemisen kauempana tapahtuviin harrastuksiin. Näissä tilanteissa kimppakyydit ja yhteistyö vanhempien kesken ovat suuri voimavara. Välillä lapsilta on myös jäänyt joku harrastuskerta väliin, kun autolla on ollut muuta käyttöä.

Naapureita seuratessa huomaan, että olemme yhdellä autollamme todella harvinainen lapsiperhe. Enkä yhtään ihmettele naapureita, sillä suuri osa palveluista on tälläkin seudulla rakennettu autolla liikkumisen varaan. Yhdyskunta- ja palvelurakenne suorastaan ajaa ihmisiä autoriippuvuuteen, kun kaupat keskittyvät suurmyymälöihin ja neuvoloita lakkautetaan sivukyliltä. Toisesta autosta luopuminen vaatisi yhden auton politiikkaa myös kunnilta ja valtiolta: joukkoliikenteen ja kyläkauppojen tukemista, riittävän tiivistä yhdyskuntarakennetta ja lähipalvelujen säilyttämistä. Toki autoverotuksellakin voitaisiin tehdä jotain, mutta nuo ensin mainitut keinot parantaisivat ihmisten elämän laatua myös monella muulla tavalla.

Autoriippuvaista yhdyskuntarakennetta ja sen vaihtoehtoja tutkitaan muuten Teknillisen korkeakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen yhteisprojektissa. Lisätietoja löytyy osoitteesta http://www.tkk.fi/Yksikot/YTK/tutkimus/autoriippuvuus/

Tämä kirjoitus on julkaistu myös nettilehti Galileissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: autoriippuvuus, ilmastopolitiikka, arki