12 konkreettista ilmastotekoa kunnille

Tiistai 7.10.2008 - Eveliina Asikainen

Kuntavaalit ovat myös ilmastovaalit. Vihreä liitto julkisti tänään ilmastoreforminsa, jonka avulla suomalaisista kunnista voi tulla ilmastonsuojelun edelläkävijöitä. Näitä asioita vihreät valtuutetut ajavat, jos vain saavat siihen äänestäjien tuen. Vihreät haluavat kaikkien kuntien harjoittavan määrätietoista, kunnianhimoista ja toteuttamiskelpoista ilmastopolitiikkaa.
- Kunnat ovat ilmastonmuutoksen torjumisessa avainasemassa. Kunnat päättävät, millaisia toimintoja sijoitetaan ja minne sekä miten toimintojen välillä voi liikkua. Kunnat vaikuttavat siihen, kuinka paljon rakennukset kuluttavat energiaa ja millä ne lämmitetään. Kunnista riippuu osittain sekin, kuinka houkuttelevan vaihtoehdon joukkoliikenne tarjoaa autoilulle. Siksi kohta käytävät vaalit ovat ilmastovaalit, Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg painotti.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastopolitiikka, kunnallispolitiikka

Yhden auton politiikka

Maanantai 22.9.2008 - Eveliina Asikainen



Tässä kannanottoni autottomana päivänä

Kävin kesällä rutiinikäynnillä tutun terveydenhoitajan luona. Hän avasi keskustelun kysymällä: ”Tulitko taas pyörällä?” Vastasin myöntävästi ja hän kehui reippauttani, olihan pyörämatka sentään 15 kilometriä ja olin tullut paikalle jo aamukahdeksaksi.

Tuo arkinen tapahtuma kuvaa hyvin sitä, mitä vain yhteen autoon sitoutuminen tarkoittaa maalla asuvalle lapsiperheelle. Täytyy olla joustava, kekseliäs, viitseliäs ja hyväkuntoinen. Arjen sujumiseksi on opittava lukemaan aikatauluja, järjestämään kimppakyytejä ja perheen menoja sekä tarvittaessa pyöräilemään päästäkseen paikalle. Suuren osan arkisesta politiikan toteuttamisesta, kuten ilmastoteoista yleensäkin tekee äiti.

Meidän perheessä yhden auton politiikkaa on harjoitettu noin 13 vuotta – sitä ennen ei ollut yhtäkään auto. Arkisten päätösten lisäksi politiikassa pysyminen on vaatinut suurempia strategisia linjauksia, joista tärkein on asunnon sijainti suhteessa työpaikkoihin. Ratkaisumme oli hankkia koti läheltä toisen työpaikkaa ja samalla läheltä julkisia kulkuneuvoja. Niin tulimme muuttaneeksi Karkkuun, kylään Pori – Tampere –radan varrella. Oma työpaikkani oli pitkään Karkussa, mutta nyttemmin käyn Tampereella, jonne pääsen junalla reilussa puolessa tunnissa. Toimivien junayhteyksien ansiosta meidän ei tarvinnut muuttaa asuinpaikkaa tai politiikkaa työpaikan vaihdoksen myötä.

Toinen elämänalue, jolla olemme joutuneet tekemään monenlaisia valintoja vuosien varrella ovat harrastukset. Omat harrastukset on vielä helppo sovittaa kylän tarjontaan, mutta kolmen lapsen kanssa joutuu väistämättä tekemään valintoja, kun yrittää minimoida lasten viemisen kauempana tapahtuviin harrastuksiin. Näissä tilanteissa kimppakyydit ja yhteistyö vanhempien kesken ovat suuri voimavara. Välillä lapsilta on myös jäänyt joku harrastuskerta väliin, kun autolla on ollut muuta käyttöä.

Naapureita seuratessa huomaan, että olemme yhdellä autollamme todella harvinainen lapsiperhe. Enkä yhtään ihmettele naapureita, sillä suuri osa palveluista on tälläkin seudulla rakennettu autolla liikkumisen varaan. Yhdyskunta- ja palvelurakenne suorastaan ajaa ihmisiä autoriippuvuuteen, kun kaupat keskittyvät suurmyymälöihin ja neuvoloita lakkautetaan sivukyliltä. Toisesta autosta luopuminen vaatisi yhden auton politiikkaa myös kunnilta ja valtiolta: joukkoliikenteen ja kyläkauppojen tukemista, riittävän tiivistä yhdyskuntarakennetta ja lähipalvelujen säilyttämistä. Toki autoverotuksellakin voitaisiin tehdä jotain, mutta nuo ensin mainitut keinot parantaisivat ihmisten elämän laatua myös monella muulla tavalla.

Autoriippuvaista yhdyskuntarakennetta ja sen vaihtoehtoja tutkitaan muuten Teknillisen korkeakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen yhteisprojektissa. Lisätietoja löytyy osoitteesta http://www.tkk.fi/Yksikot/YTK/tutkimus/autoriippuvuus/

Tämä kirjoitus on julkaistu myös nettilehti Galileissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: autoriippuvuus, ilmastopolitiikka, arki

Ympäristöasioiden ja rauhan yhteys tunnustettu

Lauantai 13.10.2007 - Eveliina Asikainen

Olen todella iloinen siitä, että Al Gorelle ja kansainväliselle ilmastopaneelille (IPCC) myönnettiin Nobellin rauhanpalkinto. Nobelkomitea osoitti ymmärtävänsä rauhan paljon laajemmin kuin moni valtionpäämies. Nopeat ympäristöolosuhteiden muutokset voivat aiheuttaa valtavia pakolaisuusaaltoja. Ilmastomuutoskin voi aiheuttaa paikallisesti nopeita ja järkyttäviä muutoksia, vaikka se vaikka kokonaisuutena onkin hiipivä ja vaikeasti havaittava.  Nobelkomitea osoitti myös arvostavansa sitä pitkäjänteistä työtä, jota IPCC ja Al Gore ovat tehneet ilmastotiedon keräämiseksi ja tuottamiseksi ja levittämiseksi. Näin viime keväänä Al Goren elokuvan kolmesti ja joka kerta se teki vaikutuksen minuun, vaikka mielestäni tunnen ilmastoasioita aika hyvin.

 Toivon, että myös suomalaiset ilmastovalistajat saavat ansaitsemaansa julkisuutta ja arvostusta. Risto Isomäen tapa kirjoittaa tieteellistä tietoa ja mahdollisia tulevaisuuksia kaunokirjallisuudeksi on tehnyt minuu suuren vaiktuuksen. Kirjassaan ‘Sarasvatin hiekkaa’ hän kuvaa yhden mahdollisen ja jopa todennäköisen nopean muutoksen. Jos Grönlannin jäät alkavat yhtäkkiä liukua mereen, ne voivat aiheuttaa valtavan tsunamin Länsi-Eurooppaan, joka on todella alavaa. Silloin ilmastomuutos koskettaisi Eurooppaa hirvittävän konkreettisesti.

Ympäristöasioista ja etenkin ilmastonmuutoksesta lukeminen aiheuttaa väistämättä ahdistusta. Voin vain kuvitella, millainen ahdistus liittyy siihen, että työskentelee tällaisten asioiden kanssa koko ajan, kun edistys on tuskallisen hidasta. Siksi onkin oikein, että Nobel-komitea osoitti arvonantonsa tälle työlle. Me voimme  tehdä oman osamme pienillä muutoksilla ja tukemalla niitä, jotka työskentelevät suurempien muutosten puolesta. Ja ainakin minua kannustaa ajatus siitä, että elämäntavallani toimin paitsi paremman ympäristön, myös turvallisemman maailman puolesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nobelin rauhanpalkinto, ilmastopolitiikka