Lauantaina 15.1. osallistuin Tiina Wesslinin kanssa Pirkanman vihreiden bussikiertueeseen Hämeenkyröstä Ikaalisten, Parkanon, Kihniön, Virtain ja Ruoveden kautta Mänttä-Vilppulaan. Teimme päivän ajan lyhyitä videoita eri paikakunnilla ja pohdimme, millaiset asiat voisivat olla tärkeitä kunkin paikkakunnan äänestäjille. Välillä mukaamme liittyi paikallisia ehdokkaita ja muita vihreitä. Videoklipit löytyvät Pirkanmaan Vihreiden facebook- ja instagram-tileiltä
Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Parkanossa seuranamme oli ikaalilainen ehdokas Mikko Nisukangas.
Mikko työskentelee nuorten kanssa ja painottikin nuorisotyön, oppilashuollon ja sosiaalityön saumatonta yhteistyötä riippumatta palvelujen järjestämismallista. Ikaalissa ja Hämeenkyrössä on toimivia malleja, joista voitaisiin oppia muuallakin.
Parkanossa pysähdyimme uuden koulurakennuksen, Kaarnan, lähellä ja totesimme kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyön tärkeyden nimenomaan koulumaailmassa. Koulurakennukset ja koko koulun lähiympäristö vaikuttaa merkittävästi lasten ja nuorten liikkumiseen ja samalla hyvinvointiin. Oppilashuolto on osa koulun toimintaa. Sen pitää jatkossakin olla luontevaa, vaikka osa työntekijöistä on hyvinvointialueen työntekijöitä.
Kihniössä jatkoimme Tiinan kanssa kunnan merkityksestä hyvinvoinnin tuottajana, kun kävimme iloitsemassa paikallisesta leikkipuistosta ja lähiliikuntapaikasta. Helposti saavutettavat lähilikuntapaikat ylläpitävät kaikkien terveyttä. Niiden kaavoittaminen, suunnittelu ja ylläpito on jatkossakin kunnan tehtävä. Innostuin myös lainaamaan aluelle jäänyttä pulkkaa :)
Virroilla on Pirkanmaan vanhin väestö. Lähes 38 % asukkaista on yli 65-vuotiaita. Muutenkin vanhenevan väestön palveluille aiheuttamat vaatimukset korostuvat Pohjois-Pirkanmaalla. Pitkät välimatkat vielä lisäävät haasteita, esim. kotihoidossa aikaa kuluu väistämättä runsaasti matkoihin. On tärkeää, että tällaiset erot otetaan huomioon, kun suunnitellaan palvelujen järjestämistä ja asetetaan tavoitteita Pirkanmaan hyvinvointialueen maantieteellisille osa-alueille.
Ruovedellä on runsaasti vapaa-ajan asuntoja, joissa asutaan lähes ympäri vuoden, joten ajatuksemme ja keskustelumme suuntautuivat monipaikkaiseen elämään. Seuraamme liittyneen Oke Rouhen kanssa olimme sitä mieltä, että hyvinvointialue voi jopa lisätä maaseutupaikkakuntien vetovoimaa, kun samat palvelut ovat käytettävissä koko maakunnassa. Tämä vaatii yhtenäisiä tietojärjestelmiä, joiden kehittämisessä Pirkanmaalla on vielä paljon työtä. Monipaikkainen elämä täytyy kuitenkin ottaa huomioon palveluja suunniteltaessa ja järjestettäessä.
Päivä huipentui Mänttä-Vippulaan ja Serlachiuksen maisemiin. Paikallinen ehdokas Riina Korhonen tukijoukkoineen kertoi huolista, jotka ovat tuttuja monille pienempien ja syrjäisempien paikkakuntien ehdokkaille: asukkaat pelkäävät palvelujen siirtymistä kauemmas.
Maakunnan äärilaitojen ehdokkaina haluamme kannustaa asukkaita äänestämään hyvinvointialueen valtuustoon ihmisiä, jotka tuntevat maaseudun arjen ja jotka saavat viestinsä eteenpäin. Hyvinvointialueen rakentaminen on yhteistyötä, jossa tarvitaan kaikkien asiantuntemusta. Kierros Pohjois-Pirkanmaalla toi minulle taas lisää näkemystä päätöksentekoon
Sastamalan kaupungilta tuli kutsu yläkoulujen ja lukion vaalipaneeliin. Todella rohkea veto kotikunnan sivistystoimelta ja nuorisotyöltä järjestää paneeli aiheesta, jota monetkaan aikuiset eivät hahmota.
Ovelat paneelin järjestäjät pyysivät meitä ehdokkaita valmistelemaan nuorille kysymyksiä, joiden avulla he voisivat tutustua asiaan etukäteen. Ovelaa, suorastaan nerokasta – ja vaativaa. Totesin tämän myös kirjeessäni paneelin järjestäjille.
Aikani mietin, miten yläkouluikäinen voisi hahmottaa muutoksen suuruutta ja sitä, millaisia tehtäviä hyvinvointialue hoitaa. Lopulta laadin tehtävän, jossa pyysin luokkaa selvittämään, kuinka monen oppilaan vanhemmat ovat jatkossa töissä hyvinvointialueella. Heitähän ovat jatkossa kaikki nyt kunnan sosiaali- ja terveystoimessa, TAYSin eri toimipisteissä sekä Pirkanmaan pelastuslaitoksella työskentelevät.
Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelusivujenmukaan hyvinvointialueesta tulee Pirkanmaan suurin työnantaja, jolla on noin 18 000 työntekijää. Vuoden 2023 alusta aika monen sastamalalaisen nuorenkin vanhempi on hyvinvointialueen työntekijä.
Muilla kysymyksillä suuntasin oppilaiden huomiota siihen, että hyvinvoinnin kehityksen kannalta ratkaisevat asiat tapahtuvat jatkossakin pitkälti koulussa ja harrastuksissa, ja niiden järjestämisestä tai ainakin edellytyksistä vastaa kunta.
Paneeli on ensi viikolla. Katsotaan, miten oppilaat ovat asioita hahmottaneet ja mitä he haluavat kysyä.
Tänään kävin hiihtämässä upeassa talvikelissä Rautaveden jäällä. Siellä pystyin rauhassa muotoilemaan keskeisiä aluevaaleihin liittyviä ajatuksiani.
Jatkoin matkaa hienon puron varteen, otin puhelimen esiin ja tein seuraavan tiivistyksen.
Tyhjentävästi en ole toki asiaa minuutin videossa kattanut.
Sen katsottuani haluan lisätä mukaan taloudellisen kestävyyden. Siinäkin on ainakin kaksi näkökulmaa.
Ensiksi palvelut tulee tarjota asukkaille kohtuulliseen hintaan ja ainakin ennaltaehkäisevien ja erilaisten hoitoon ohjaavien palveluiden on syytä olla maksuttomia, jotta ihmiset todella käyttävät niitä ja kuormitus kohdistuu entistä vähemmän erilaisiin vaativiin palveluihin, olipa kysymys sosiaali- tai terveydenhuollosta.
Toiseksi palvelujen rahoituksen täytyy olla kestävällä pohjalla ja hyvinvointialueen omissa käsissä. Tämä on mahdollista, jos hyvinvointialueella on verotusoikeus. Kestävästi hoidettu talous ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita kokonaisveroasteen nostamista, vaan taloudellista kestävyyttä rakennetaan myös ottamalla käyttöön parhaita käytäntöjä. Tästä olemme kirjoittaneet Jaakko Stenhällin kanssa Tyrvään Sanomissa ja Alueviestissä julkaistussa yleisönosastonkirjoituksessa 4.1.2022.
Olen mielessäni käynyt läpi vuotta 2021. Tässä päällimmäisiä tunnelmia.
Luopumisia: suurimpina oma äiti vuoden 20 lopulla, anoppi toukokuussa 21.
Lasten kasvua: yksi ylioppilaaksi, yksi kihloihin. Erilaisia heidän ilojaan ja surujaan, joita onneksi saa jakaa heidän kanssaan. Kaksin elämään opettelua miehen kanssa.
Politiikassa luovuin kuntapolitiikasta ja päätin lähteä hyvinvointialueen päätöksentekoon. Lisää tästä teemasta voit lukea sivuiltani (mutta tähän kirjeeseen en laita linkkiä tähän asiaan sen enempää kuin muihinkaan. Tämä olkoon kirje :))
Koronan tuottamaa epävarmuutta ja työyhteisön hajanaisuutta, harrastusten katkonaisuutta.
Töissä tyydytystä tuotti uuden oppiminen erilaisissa verkostoissa. Erityisesti Arenen kestävä koulutus -ryhmä ja AMKien yhteisten osaamisten valmisteluryhmään osallistuminen ovat vieneet ymmärrykseni kompetensseista aivan uudelle tasolle.
Olen myös päässyt mukaan erilaisiin kirjoitusprojekteihin, joiden kautta ymmärrykseni asioista on syventynyt ja laajentunut. Kolme tärkeintä ovat olleet
Luku ”Rakas, pysyvä ja muuttuva luonto osana naapurustoa” yhdessä Salome Tuomaala-Özdemirin kanssa Eeva Puumalan ja kumppaneiden toimittamaan kirjaan Naapurusto – tarinoita moniäänisestä lähiöstä.
Annukka Tapanin kanssa Sustainabilityyn kirjoittamamme “Exploring the Connections of Education for Sustainable Development and Entrepreneurial Education – A Case Study of Vocational Teacher Education in Finland”.
Vaippahankkeessa Tiina Vaittisen johdolla työstetty, vuoden lopussa Alue ja Ympäristössä ilmestynyt ”Ekohyvinvointivaltion katveessa Aikuisvaippojen puheenparret suomalaisessa hyvinvointivaltiossa”
Kirjoitusprojektit kertovat jotain kiinnostuksen kohteitteni laajuudesta. Olen aika ylpeä, että kaiken muun työn ohella olen onnistunut olemaan mukana kolmen pitkän artikkelin työstämissä.
Kuitenkin koen, että tämän vuoden aikana ymmärrykseni kestävän kehityksen pedagogiikasta on kehittynyt sellaiseksi, että uskallan sanoa olevani sen asiantuntija. Arenessa tehtävän työn lisäksi Annukan kanssa kirjoitettu artikkeli, chileläisille opettajille suunniteltu ja toteutettu AulaSostenible -koulutus, yhteistyö YK-liiton kanssa ja ammattiopisto Tredun opettajien kiertotalouspedagogiikkakoulutus ovat tuoneet varmuutta omaan tekemiseen.
Vuonna 2022 työ kestävän kehityksen pedagogiikan parissa jatkuu ainakin opettajankoulutuksessa, TAMKin opstyössä ja Arenen kestävä koulutus -ryhmässä. Pääsen myös mukaan kirjoittamaan yhteen kirjaan lukua lähiöistä lähiluontona sekä suunnittelemaan seikkailu- ja ympäristökasvatuksellista opintojaksoa NYT! -projektin tulosten pohjalta. Töissä on siis tulossa mielekkäitä juttuja. Eniten kutienkin odotan kesähäitä – äitiys osoittaa voimansa tällaisessa tilanteessa.
Hyvää Joulua Sinulle! Toivottavasti Sinullakin on ensi vuodelle jotain mukavaa odotettavaa – isoa tai pientä.
Aluevaalit ovat reilun kuukauden päästä. Olen viimeisen parin viikon aikana vastannut vaalikoneisiin ja hahmotellut omia teemojani. Olen lukenut puolueen vaaliohjelmaa ja Pirkanmaan liiton tasusta-aineistoja sekä muiden ehdokkaiden esittelyjä ja monenlaisia kirjoituksia lehdistä ja verkosta. Kaiken tämän keskellä olen miettinyt, miten kuvaisin näkemääni, lukemaani ja kokemaani.
Tutussa vertauksessa sokeat tunnustelevat norsua, yksi jalasta, toinen hännästä, kolmas korvasta, neljäs syöksyhampaasta ja kuvailevat näkemäänsä. Kuvaukset kertovat aivan erilaisista otuksista. Hyvinvointialueen kanssa on vähän sama tilanne. Paitsi että jotkut katsovat sisältä (norsun suolistosta, keuhkoista tai aivoista) käsin, jotkut ihon pinnalta, jotkut norsun jalan alta. Nämä ovat tärkeitä näkemyksiä, sillä ne tuovat yksityiskohtaista tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteellisista, toiminnallisista ja sisällöllisistä ongelmista.
Omissa näkemyksissäni olen koettanut päästä hieman etäämmälle norsustamme. Nousta puuhun tai kenties jopa lentoon. En uskalla väittää, että minulla olisi petolinnun katseen tarkkuutta kaikille yksityiskohdille (saati röntgenkatsetta, jolla pääsisin otuksen sisään). Toivon kuitenkin, että olen onnistunut näkemään koko norsun, havainnoimaan jotain sen yleisestä käyttäytymisestä ja käsittelemään niitä asioita, hyvinvointialueen valtuusto tulee ensimmäisellä kaudellaan päättämään.
Tekstini ovat vielä keskeneräsiä, sillä näkemykset muodostuvat yhä. Tervetuloa kuitenkin sivujeni aluevaaliosioon lukemaan lisää.
Syysloman maanantaina vuonna 1991 jäin ensimmäisen kerran pois junasta Karkun asemalla. Olin matkannut yöjunalla Joensuusta Tampereelle päiväpaikalla ja käynyt siellä poikaystävän luona suihkussa. Olo ei ollut kenties kaikkein skarpein työhaastatteluun.
Harmaa lokakuun aamu, hiljainen asema. Kuljin mäen ylös. Näin pari kauppaa ja pankkia, mutta en selvää kylttiä Hoikan Opistolle. Päätin kysyä tietä omenapuiden keskeltä pilkottavasta valkeasta talosta. Sieltä minut neuvottiin kulkemaan tietä kilometrin verran. Sitten olisi kyltti oikealle.
Lähdin ylös mäkeen. Raitti oli tunnelmallinen. Matkalla terveystalo, koulu, kyltti Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitokselle. Se oli kuitenkin väärään suuntaan. Peltoaukean toisella puolen: Hoikan opisto ja kuntoutuskeskus. Sinne siis.
Aulassa totesin tulleeni keskelle remonttia. Kerroin asiani infossa istuneelta hiuksensa vaalean sinisiksi värjänneeltä rouvalta. Hän pyysi odottamaan. Hetken päästä rehtori pyysikin minut haastatteluun. Huoneessa odottivat jo Keuhkovammaliiton aluesihteeri ja kuntoutuskeskuksen psykologi. Vaikutti melkoisen arvovaltaiselta joukolta ympäristö ja yhteiskunta -linjan opettajan sijaisen haastattelijoiksi.
Haastattelussa rehtori kysyi, mitä tiesin kansanopistoista. Vastaukseni perusteella kuulemma enemmän kuin hän aloittaessaan kansanopistossa. Toinen rehtorilta mieleen jäänyt kysymys on, olenko koskaan käynyt omenavarkaissa. Tämä osoittautui myöhemmin hänen vakiokysymyksekseen.
Haastattelun jälkeen annoin poikaystävän puhelinnumeron ja jäin odottamaan seuraavaa junaa, jolla pääsisin Tampereelle. Lopulta selvisi, että sain paikan, koska olin ilmoittanut voivani ottaa työn vastaan heti, ja koska löysin paikalle.
Tuo aamu 30 vuotta sitten oli elämässäni merkittävä muutos. Pääsin mukaan valtavan hyvään työyhteisöön ja opin ymmärtämään kansanopistojen merkityksen sisältä päin. Ensimmäisen lukuvuoden asuin viikot asuntolassa opiskelijoiden kanssa. Sen ryhmän kanssa itkin Freddie Mercuryn kuolemaa, koin erilaisia opiskelijaryhmien jäyniä, Albertvillen innoittamana järjestetyt Hoikkavillen Olympialaiset ja muut Karkku Kingsien tempaukset. Keväällä itkimme kaikki lukuvuoden haikeutta.
Keväällä myös selvisi, että tehtäväni jatkuu. Vakituiseen pestiin valittu päätti pysyä yliopistouralla. Kävin pari vuotta töissä Tampereelta ja keväästä 1994 olemme asuneet Karkussa. Hoikalla en ole ollut töissä enää noin 15 vuoteen, ja opiston lakkauttamisestakin on jo 12 vuotta. Yhä olen kuitenkin Hoikan Helmi. Kiitos kaikki Helmet!
Paikannimet ja niihin liittyvät tarinat ovat aina kiehtoneet minua. Sanna Kauniston kirja 2,5 metriä korkeat vuoret ja muut tyrvääläiset maankohoumat jyrkimmistä ahteista mitättömimpiin pättäröihin (Warelia, 2010) avasi minulle kuitenkin uuden näkökulman. Nimien keruun ja arkistoinnin. Avautui kiehtovia näkymiä nimistönkerääjien työhön; miten he jututtivat paikallisia ja kirjoittivat paikannimilippuja, jotka sitten tallennettiin Nimiarkistoon.
Keskiviikko 20.11.2019 klo 16.35 - Eveliina Asikainen
Tänään on kulunut 60 vuotta lapsen oikeuksien julistuksesta ja 30 vuotta siitä, kun lapsen oikeudet kirjattiin valtioita sitovaksi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseksi. Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen viesti on tehdä selväksi se, että jokainen lapsi on arvokas, jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja hyvään elämään. Sopimuksessa kuvataan yksityiskohtaisesti asioita, joihin jokaisella lapsella on oikeus, asioita, joita valtioiden pitää taata lapsille sekä asioita, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan. Sopimuksen allekirjoittaneet maat ovat mm. sitoutuneet siihen, että eivät käytä lapsityövoimaa.
Viimeisen vuoden aikana lapset – siis alle 18-vuotiaat – ovat nousseet merkittäväksi ympäristövaikuttajien ryhmäksi. Tarkastelenkin jatkossa lasten ja nuorten ympäristötoimintaa lapsen oikeuksien näkökulmasta.
Tänään Sastamalan valtuustossa käsiteltiin luontoon liittyviä aloitteita kahdessa pykälässä. Toisesta puhuttiin laveasti, toisesta ei sanottu sanaakaan.
Tämä vastaus on aika hyvä, etenkin, kun siihen liittyy tieto siitä, että kaupunki tuntee aika hyvin omien kiinteistöjensä vieraslajitilanteen. Jos asukkaat tekevät haitallisista vieraslajeista havaintoja kaupungin kiinteistöillä, niistä voi ilmoittaa ympäristöterveydenhuoltoon tai suoraan kaupungin puisto-osastolle.
Alkoi kuitenkin lavea keskustelu haitallisista eläimistä, jotka ovat vieraslajeja. Espanjansiruetanoista päästiin helposti valkohäntäpeuroihin (tai oikeammin -kauriisiin) ja niiden haittoihin. Mainittiin metsästäjä uhanalaisena eläimenä. Ehdotettiin varovasti kansallislinnun metsästämistä ja sitä, että koulu voisi ostaa peuranlihaa metsästystä aktivoidekseen. Tähän tuli myös kielteinen vastaus, joka perustui lihaan mahdollisesti jäävien luotien aiheuttamiin riskeihin. En muista milloin luonnosta olisi puhuttu näin paljon Sastamalan valtuustossa.
Aivan huomaamatta luontoa käsiteltiin toisessa pykälässä, jonka otsikkona oli Omistajaohjauksen periaatteet. Se hyväksyttiin yksimielisesti ilman puheenvuoroja. Samalla hyväksyttiin kaupungin metsien hoitoon periaate.
Talousmetsiä hoidetaan metsäsuunnitelman mukaisesti ottaen huomioon kestävän metsätalouden periaatteet. Muiden metsäalueiden käsittelyssä ja hoidossa noudatetaan erillistä asiantuntijoiden avustuksella laadittua suunnitelmaa ottaen erityisesti huomioon jatkuvapeitteisen metsänhoidon periaatteet sekä terveys- ja hyvinvointivaikutukset kuntalaisille.
Tämän linjauksen mukaan Sastamalan kaupungin omistamissa virkistysmetsissä ei siis voida tehdä avohakkuita. Näin Sastamalan Vihreän valtuustoryhmän joulukuussa 2018 jättämä aloite johti poliittiseen linjaukseen kaupungin metsien hoidosta. Kunhan valtuuston pöytäkirja saa lainvoiman tätä voidaan pitää velvoittavana linjauksena.
Syksyllä Sastamalan valtuusto laati kaupungille strategian. Siinä määrittelimme Sastamalan Hyvän elämän maaseutukaupungiksi. Helppoa asumista ja muuttovoittoisuutta korostavassa linjapaperissa tämä määritelmä on paikallaan, mutta kaupunkimme voisi määritellä monella muullakin tavalla – esimerkiksi perinteistä ponnistavaksi edelläkävijäksi.
Perinteiden ja Sastamalan yhteyden tunnistaminen on helppoa. Täällä ollaan juurevia, ylpeitä kotiseudusta ja siitä, että suku on asunut täällä vuosisatoja. Monet tapahtumat pohjautuvat vanhan arvostukseen: Vanhan kirjallisuuden päivät, Sastamala Gregoriana ja uusimpana Sastamalan Wanhat talot.
Sen että Sastamala on edelläkävijä, tajuaa, kun kääntää katseen muualle. Täällä monet sellaiset asiat ovat arkea, joita muualla vasta suunnitellaan.
Yksi erinomainen esimerkki on maksuton ehkäisy nuorille. Tällä hetkellä monissa kunnissa tehdään asiasta valtuustoaloitteita, mutta Sotesi lähti kokeilemaan asiaa jo kesällä. Toinen esimerkki on saattohoidon järjestäminen terveyskeskussairaalassa ja kolmas Anninpirtin yksilövastuullinen hoitotyömalli, joka on tehnyt niin asukkaiden elämän kuin hoitajien työn mielekkäämmäksi.
Muita esimerkkejä ovat viljelijöiden kouluttaminen sähköisten lomakkeiden täyttöön, oppilaskuntien huippukokouksiin perustuva nuoria osallistava budjetointi ja liikuntavälineiden lainaaminen kirjastosta - muutamia mainitakseni.
Olennaista näissä on, että kunnan työntekijät ovat laittaneet itsensä likoon. He ovat lähteneet rohkeasti kokeilemaan. Samaa kokeilunhalua löytyy myös perinteeseen nojaavien tapahtumien taustalta. Sastamala Gregoriana tarina alkaa oivalluksesta, että Pyhän Marian kirkossa on upea akustiikka.
Muistetaan siis sekä perinteet että rohkeus luoda uutta, kun puhumme Sastamalasta ja kun kehitämme kaupunkiamme virkahenkilöinä, päättäjinä, yrittäjinä ja kuntalaisina. Niin rakennamme hyvää elämää täällä.
Pirkanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi tänään maakuntakaavan.
Maakuntakaavasta on helppo todeta Sastamalan luonnon monet arvot: on arvokasta kulttuurimaisemaa (Rautavesi), luonnon ydinaluetta (Ritajärvet ja niistä länteen oleva alue) sekä maakunnallisesti tärkeä matkailupalveluiden alue Ellivuori. Luonto tulisikin ottaa vahvemmin mukaan Sastamalan kehittämiseen.
Kausi maakuntavaltuutettuna on laajentanut omaa tapaani arvioida asioita ja toisaalta auttanut oivaltamaan maakunnallisen yhteistyön merkityksen yksittäisenkin kaupungin asioiden ajamisessa.
Vihreä maakuntavaltuustoryhmä piti maakuntakaavatyön aikana esillä muun muassa yhdyskuntarakenteen eheyttämistä, keskustojen ja alakeskusten elinvoimaa, lähijunaliikennettä, arvokkaiden luonnon-, maisema- ja kulttuuriympäristöjen huomioimista sekä kolmatta raidetta Tampereelta Helsinkiin.
Monet näistä tavoitteista on huomioitu kaavassa hyvin. Tällä kaavalla voidaan ohjata Pirkanmaata maakuntana kohti joukkoliikennemaakuntaa. Kaavan toteutumisesta vastaavat kuitenkin kunnat erityisesti kaavoitusratkaisuilla.
Minä kannatan kaavoituksen ohjaamista joukkoliikennnereittien varteen: Sastamalassa keskustan lisäksi esim. Häijääseen, Stormiin ja Karkkuun.
Vihreän Sastamalan valtuustoryhmä teki 11.4.2012 valtuustoaloitteen luontoarvojen turvaamisesta Sastamalan asemakaava-alueilla. Aloitteeseen annettiin vastaus 28.4.2014. Siinä todettiin, että esittämämme tiedon puutteet olivat todellisia, ja asemakaava-alueiden luontoselvitykset ohjelmoitiin vuosille 2015-2017. Selvitykset kohdistettiin asemakaava-alueille, joihin sisältyy laajoja ja toisiinsa liittyviä puisto- ja virkistysalueita tai joilla maankäyttö on muuttumassa.
Perjantaina (3.2.) sain sähköpostiini selvitykset, joista olen todella iloinen. Asiantuntija on kartoittanut taajama-alueiden luontoarvot ja liito-oravatilanteen kattavasti. Selvityksissä on tarkasteltu samalla alueita, jotka ovat tulossa asemakaavoituksen piiriin lähiaikoina. Tätä tuskin olisi tehty järjestelmällisesti ilman valtuustoaloitettamme.
On vain yksi mutta. Nämä selvitykset eivät ole ainakaan vielä avoimesti saatavilla. Tietoja on alettu viedä kaupungin paikkatietojärjestelmään, jotta ne ovat helposti kaavoittajien käytössä. Yleisölle raportit tulevat tulevat esille erilaisten kaavahankkeiden yhteydessä. Esitin kuitenkin ryhmällemme sähköpostia lähettäneelle kaavasuunnittelijalle, että aineisto pitäisi olla yleisesti kaupunkilaisten saatavilla esimerkiksi kaupungin verkkosivuilla. Toivottavasti näin tapahtuu.
Joka tapauksessa Vihreän Sastamalan valtuustoryhmä on ollut vaikuttamassa siihen, että Sastamalan asemakaava-alueilla tapahtuva metsänhoito ja rakentamisen suunnittelu pohjautuisi asiantuntevaan tietoon - faktoihin - luonnon tilasta.
Raporteista kiinnostuneiden sastamalalaisten kannattaa kysellä niitä yleiskaavasuunnittelija Juha Mäkelältä.
Marraskuun alussa Tampereen yliopistossa tarkastettiin Anni Jäntin väitöskirja Kunta, muutos ja kuntamuutos. Siinä hän arvioi Kainuun hallintokokeilua kunnan toiminnan näkökulmasta. Kainuun hallintokokeilussa sote-palvelut siirrettiin maakunnalle vuonna 2005 samaan tapaan kuin tulevassa maakuntauudistuksessa.
Väitöskirjan perusteella toimivan ja muutoksestakin hyvin selviytyvän kunnan piirteitä ovat 1) yhteisönä toimiminen – kunta on jotain johon ihmiset voivat samaistua – ei vain kasvottomien palvelutuottajien ja päätöksentekijöiden joukko 2) demokratiasta, siis kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksista, kuntalaisten itsehallinnosta ja paikallisista valinnoista huolehtiminen, 3) hyvinvoinnista huolehtiminen ennaltaehkäisyn, maankäytön suunnittelun ja erityisesti koulutus- ja hyvinvointipalveluiden kautta sekä 4) toimiminen talouden moottorina elinkeinopolitiikasta ja kunnan taloudesta huolehtimalla. Nämä neljä kohtaa voi tiivistää: kunta on elämisen edellytyksiä luova itsehallinnollinen paikallisyhteisö.
Miltä Sastamalan kaupungin strategia ja taloussuunnitelma näyttävät edellä hyvin selviytyvän kunnan määritelmän valossa?
Nyt voimassa olevan strategian peruspilarit kattavat kaikki edellä mainitut menestyvän kunnan osa-alueet. Tosin asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ja asukkaiden aktiivinen rooli kunnan kehittäjinä ja kuntayhteisön rakentajina jää suhteellisen vähäiselle huomiolle.
Vuonna 2017 aloitetaan uuden strategian luominen ja otetaan käyttöön uusi hallintomalli. Toivon, että niiden valmistelussa keskitytään siihen, miten Sastamala voi jatkossakin parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa kunnan perustehtävää luoden samalla vetovoimaa. Esimerkiksi hallintomallin uudistuksen yhteydessä on tärkeää vahvistaa kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja näin lisätä tunnetta siitä, että jokainen kuntalainen on kunnan toimintaan vaikuttava jäsen – ei vain asiakas ja palveluiden käyttäjä, vaan kuntayhteisön rakentaja. Yksi mahdollinen malli on käyttää jo Sastamalan oppilaskuntien projektien yhteydessä käytettävää huippukokousmallia, jota kutsutaan myös osallistavaksi budjetoinniksi.
Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen erityisesti ennaltaehkäisevillä palveluilla ja koulutuksella tulee painottumaan jatkossa. Tässä tilanteessa Sastamalan on löydettävä tapa tarjota uimahallipalveluita. Se ei ole vuoden 2017 talousarvioasia, mutta kylläkin strateginen linjaus, joka on vuoden aikana tehtävä. Asiaan on hyvä ottaa kantaa juuri nyt myös siksi, että Sastamalassa on nyt saatu tehtyä sellainen suuri infrastruktuuri-investointi, joka on monilla kunnilla vielä edessä. Tarkoitan tällä Huittisten puhdistamoa.
Toinen tärkeä strateginen linjaus on toimiminen paikallisten erikoissairaanhoidon palveluiden puolesta. Vammalan aluesairaala on tärkeä työllistäjä ja sen tarjoamat palvelut merkittävä osa Sastamalan houkuttelevuutta. Vaikka ratkaisut tehdään osin muualla, pidämme tärkeänä yhteistä tahtoa erikoissairaanhoidon puolustamiseksi Sastamalassa.
Käsiteltävänä oleva vuoden 2017 talousarvio on laadittu hyvässä yhteisymmärryksessä virkamiesten ja valtuustoryhmien kesken. Valtuustoryhmien puheenjohtajien kokoontumissa on saatu aikaan selkeitä poliittisia linjauksia perusopetuksen järjestämisestä ja investointien priorisoimisesta. Siksi käsiteltävänä olevaan ehdotukseen voi olla tyytyväinen. Seurannassa tarvitaan kuitenkin tarkkuutta – erityisesti erikoissairaanhoidon kohdalla.
Taloussuunnitelmassa on myönteistä se, että tiukkanakin aikana siinä näkyy Sastamalan kaupungin visio: Sastamala on edelläkävijä ja rohkea uudistaja. Meneillään on monia kokeiluita ja uudistuksia mm. perhepalveluissa, työvoima- ja yrityspalveluissa, elinkeinopalveluissa sekä muutoksen johtamisessa.
Yhtä asiaa vihreä valtuustoryhmä ei kuitenkaan voi hyväksyä. Taloussuunnitelmassa esitetään, että hallitusohjelmaan sisältyvät henkilöstöön kohdistuvat vaikutukset huomioidaan prosessien suunnittelussa ja toiminnassa täysimääräisinä. Vihreä valtuustoryhmä pitää tätä asiaa kuitenkin nimenomaan paikallisen poliittisen linjauksen ja paikallisen demokratian asiana.
Esimerkiksi hallituksen määrittelemät henkilöstömitoitukset ovat minimejä ja ryhmäkoot maksimeja. Ne eivät kuitenkaan takaa hyvää hoitoa hoidettaville tai hyvää työtä työn tekijöille. Tämä linjaus on myös ristiriidassa sen kaupungin strategisen tavoitteen kanssa, että Sastamalan kaupunki on haluttu työnantaja. Vihreä valtuustoryhmä tulee esittämään hallitusohjelmaviittauksen poistoa taloussuunnitelmasta. Hallitusohjelman päätösten soveltamisesta Sastamalassa tulee päättää asiakohtaisesti.
Muuten meillä on lähinnä tarkentavia kysymyksiä taloussuunnitelmaan.
Kiitämme kaikkia virkamiehiä ja luottamushenkilöitä yhteistyöstä Sastamalan eteenpäin viemisessä elämisen edellytyksiä luovana itsehallinnollisena paikallisyhteisönä. Toivomme kaikille hyvää joulunalusaikaa!
Vieläkö muistat ajan, jolloin perheellä oli yksi puhelinnumero? Soitettiin Virtasille, Mikkoloille tai Kemppaisille. Pidettiin usein yhteyttä perheisiin, ei henkilöihin. Puhelimeen vastattiinkin usein tyyliin "Asikaisilla, Eveliina puhelimessa".
Meidän keittiössä on yhä lankapuhelin. Ensin perustelin sen olemassa oloa sillä, että kun lapsi vastaa lankanumerosta, tiedän hänen olevan kotona. Lisäksi sekä omat lapset että heidän kaverinsa joutuivat harjoittelemaan kunnollista puhelinkäyttäytymistä, kun puhelimeen vastasi aikuinen ja piti pyytää sitä lasta puhelimeen, jonka kanssa halusi puhua. Nyt, kun kaikki lapset ovat vähintään yläkoulussa, lankapuhelimen säilyttämiselle on löytynyt uusia hyviä syitä.
Yksi syy on se, että nuorison puhelimet ovat kyllä koko ajan päällä, mutta he eivät vastaa niihin. Puhelin on äänettömällä jossain taskun pohjalla tai sitten pelin pelaamiseen keskitytään niin innokkaasti, ettei viitsitä vastata. Keittiössä lujaa soiva lankapuhelin herättää kuitenkin huomion ja äiti tai isä saa esimerkiksi helposti katsauksen ruokatilanteeseen. Ja pätee tämä toisinaan perheen aikuisiinkin. Meidänkin puhelimet saattavat olla äänettömällä ja tavoittamattomissa.
Tärkein syy on se, että lankapuhelin todellakin perheen puhelin. Tämän tajusin syksyn aikana, kun esikoinen alkoi soittaa intistä kotiin. Hän soitti poikkeuksetta lankanumeroon. Tärkeintä oli saada yhteys johonkin perheenjäseneen. Asiat voi yhtä hyvin puhua, isän, äidin kuin pikkuveljien kanssa, mutta jonkun kanssa olisi kiva jutella.
On siis tarpeen voida soittaa kotiin – ei kellekään henkilölle erityisesti, vaan kotiin. Tai vastaavasti toisinaan haluaisi soittaa jollekulle johonkin perheeseen ihan vain kuulumisia kysyäkseen, mutta ei oikein tiedä kenelle soittaisi. Oikeastaan sillä ei ole siinä tilanteessa edes väliä. Silloin olisi kätevää, jos voisi soittaa perheen numeroon. Meillä se on lankapuhelinnumero niin kauan kuin mahdollista. Ja myöhemminkin meillä on jokin kiinteä puhelin keittiössä.
Joku voi pitää tätä pelkkänä nostalgiana, mutta minusta on tärkeä miettiä sitä, miten puhelinkulttuurin yksityistyminen vaikuttaa arkeen ja perheeseen. Jokainen voi sitten tehdä omat valintansa siitä, millaista puhelinkulttuuria edistää.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja kuuntelijat
Vuoden 2016 talousarvioesitys on laadittu tilanteessa, jossa kuntien tehtävät, toimintaympäristö ja olemus lähitulevaisuudessa ovat epäselvät. Myös kansainvälinen tilanne tuo omat heijastumansa valmisteluun.
Turvapaikanhakijoiden runsas määrä on talousarviokirjassa tunnistettu yhdeksi riskiksi, johon pitää varautua. Vihreän valtuustoryhmän näkemys on, että kaupunkimme tulee aloittaa aktiiviset toimet myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten kotouttamiseksi. Monet heistä ovat hyvin koulutettuja osaajia, jotka voivat olla meille voimavara. Kokonaisuutena turvapaikanhakijat ovat saman terrorin uhreja kuin perjantain iskuissa kuolleet, haavoittuneet ja järkyttyneet ihmiset.
Hyvät valtuutetut, Sastamalan vihreä valtuustoryhmä pitää vuoden 2016 talousarvioesitystä olennaisilta osiltaan onnistuneena. Se jatkaa vuosi sitten aloitettua linjaa, ja talousarvion alussa kerrataan tiiviisti jo tehdyt tuottavuustoimenpiteet. Tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta investointeja ei ole kokonaan jäädytetty ja niiden suunnittelussa on osoitettu joustavuutta esimerkiksi nostamalla Varilan koulun investointi vuodelle 2016.
Myönteistä talousarviossa ja koko kaupungin toiminnassa on aktiivinen ja kehittävä ote. Se näkyy erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä lasten ja nuorten palveluissa. Vihreän valtuustoryhmän näkemys on, että aktiivisella kehittämistoiminnalla voidaan saavuttaa etuja SOTEn toimeenpanon yhteydessä. Jos näillä toimilla onnistumaan ennakoimaan tulevia kuntien velvoitteita ja löytämään toimiva tapa huolehtia niistä, meillä voi olla tarjota sellaisia toimintamalleja, joita otetaan laajemminkin käyttöön.
Perhepalveluverkoston kehittämisessä tehtävä työ on myös hyvä esimerkki kaupungin vision mukaisesta tavasta toimia – siis olla edelläkävijä ja osaava uudistaja. Mahdollisesti myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä samoissa tiloissa löytyy jotain sellaista, josta muut kunnat ja itsehallintoalueet tulevat oppimaan Sastamalaan.
Toisaalta myös huolenaiheemme löytyvät lasten ja nuorten puolelta. Vihreä valtuustoryhmä haluaa korostaa, että vaikeinakin aikoina – ja kenties erityisesti niinä - kunnan tehtävä on huolehtia kuntalaisten palveluista: tasata huonojen aikojen iskujen vaikutuksia kuntalaisiin ja huolehtia siitä että lapset ja nuoret saavat elämälleen hyvät edellytykset.
Turvallinen kasvun ja opin polku on yksi keskeinen arvomme. Kuitenkin perusopetukseen suunnitellaan suuria leikkauksia, joiden toteutustapa on talousarviossa avoin ja varhaiskasvatuksessa varaudutaan varhaiskasvatuslain ja hallitusohjelman mukaisiin päivähoidon laadun heikennyksiin. Vihreä valtuustoryhmä korostaa, että kunnalla on oikeus järjestää hallitusohjelmaa parempaa päivähoitoa. Esimerkiksi Valkeakosken kaupunki on näin päättänyt.
Näkemyksemme on, että subjektiivisen päivähoidon takaaminen kaikille lapsille tukee niidenkin lasten kehitystä, joiden vanhemmat ovat jostain syystä syrjäytyneet työelämästä ja yhteiskunnasta. Samalla se helpottaa vanhempien paluuta työelämään. Työllisyys ja elinkeinopolitiikka on yksi Sastamalan kaupungin strategisista painopisteistä, joten pidämme näiden asioiden järjestämistä strategian mukaisena toimintana. Lapsen hyvän kehityksen ja päivähoitohenkilökunnan työssä jaksamisen näkökulmasta on lisäksi tärkeää, että ryhmät ovat riittävän pieniä. Tuemme tässä SDPn valtuustoryhmän esitystä.
Vihreä valtuustoryhmä haluaa painottaa, että kaupungin taloutta ja toimintaa on tarkasteltava ensisijaisesti kuntakonsernin tasolla. Jo nyt lainoista ja takausvastuista lähes puolet on kuntakonsernin. Kun kuntalakikin korostaa tulevaisuudessa konserninäkökulmaa ja itsehallintoalueuudistus vavisuttaa kunnan roolia perusteellisesti, tulisi kaupungissa tarkastella systemaattisesti eri toimintojen järjestämismuotoja. Kunnallispolitiikan professori Arto Haverin mukaan kuntien tärkeä rooli on jatkossa kuntalaisten itsemääräämisoikeuden ja demokratian toteuttaminen. Tällöin myös palveluiden järjestämismuotojen tulisi olla kansanvaltaa tukevia. Yhtiöt eivät sitä ole.
Lopuksi Vihreä valtuustoryhmä haluaa kiittää kaupungin johtoa ja kaikkia talousarvion laadintaan osallistuneita mittavasta työstä.
Tunnustan. Olen vaaliaddikti. Aloin tehdä vaalityötä näihin vaaleihin jo ennen europarlamenttivaaleja ja teen sitä vaaleihin asti.
Kaiken lisäksi teen työtä nimenomaan puolueelle, en yksittäiselle ehdokkaalle. Suomalaisessa järjestelmässä ääni menee kuitenkin sille listalle, jonka ehdokasta äänestät.
Minun listani on ollut selvä koko ajan, olenhan ollut etsimässä Pirkanmaan vihreitä ehdokkaita viime keväästä asti ja tukemassa heitä kaikkia.
Mistä on siis Pirkanmaan vihreä lista tehty?
• Listamme on tehty innokkaista ja asiantuntevista nuorista, jotka vastustavat eriarvoistumista. Olga Haapa-aho ja Iiris Suomela puolustavat opiskelijan asemaa, suomalaista koulutusjärjestelmää ja eläinten oikeuksia - kaikkea faktoilla ja asenteella.
• Listamme on tehty poliittisesta kokemuksesta ja kyvystä tehdä päätöksiä: ministerinä, kansanedustajana ja europarlamentaarikkona toiminut Satu Hassi sekä Oras Tynkkysen avustajana ja Tampereen apulaispormestarina toiminut Olli-Poika Parviainen.
• Listamme on tehty maakunnan tuntemuksesta ja yhteistyökyvystä. Maakuntahallituksessa ovat Pirkanmaan vihreää kehittämistä ajaneet ylöjärveläinen lasten mielenterveystyön asiantuntija Minna Sorsa sekä rauhanturvaaja Juhana Suoniemi.
• Listamme on tehty työelämän ja talouden asiantuntemuksesta. Ekonomi Jaakko Mustakallio puhuu asioista vauhdilla ja diplomi-insinööri Jaakko Stenhäll vakuuttaa rauhallisesti. Molemmilla on asiantuntemusta ja näkemystä puheensa taustalla. Kangasalalainen Riitta Santala-Köykkä on kulttuurin ammattilainen ja pätkätyön asiantuntija, joka haluaa joustavuutta erilaisten elämäntilanteiden yhteensovittamiseen.
• Listamme on tehty ympäristöasiantuntemuksesta ja halusta puolustaa luontoa ja muita äänettömiä. Lakimies Miisa Karjalainen on jätelain asiantuntija, Tampereen yliopiston ympäristökoordinaattori Saana Raatikainen on sitkeästi edistänyt kestävää kehitystä työssään ja gynekologi Maija Kajan on tehnyt käytännön kehitysyhteistyötä.
• Listamme on tehty koulun, nuorten ja kulttuurin puolustamisesta: Maailman parasta koulua puolustavat työssään ja puheissaan ylöjärveläinen Jussi Kytömäki, akaalainen Heli Piirainen sekä nokialainen ammattikoulun opettaja Antti Tomminen.
• Listamme on tehty terveydenhuollon, sosiaalityön ja arjen turvallisuuden tuntemuksesta. Sairaanhoitajat Hanna-Kaisa Heilimo ja Petri Siuro kohtaavat näitä asioita työssään, kuten myös poliisi Anna-Kaisa Heinämäki. Puutarhuri Marko Mannila on saanut kokea laman konkreettisesti työttömyytenä. Kuitenkin hän haluaa tehdä työtä kaikille tasa-arvoisen Suomen puolesta.
Nämä kuvaukset olivat tietysti vahvoja pelkistyksiä. Jokaisen ehdokkaan olisin voinut mainita useammassakin kohdassa. Tutustu itse paremmin ja äänestä vihreää.
Kävin kävelyllä liukastelemassa vesisateessa tammikuun hämärässä ja ajattelin joululomalla lukemaani Ulla-Lena Lundbergin Jää-romaania asustamisen näkökulmasta.
Pastori ja pastorska muuttavat kaukaisille Luodoille Ahvenanmaan saariston ulkolaidalle. He alkavat kumpikin ottaa uutta asuinympäristöään haltuunsa omilla tavoillaan. Pastorin elinpiiri on huomattavasti laajempi kuin pastorskan, mutta toisaalta pastorskalla on omat erityiset paikkansa, kuten navetta, keittiö ja heinäpelto, joihin hän luo hyvin intensiivisen suhteen.
Pastorska haluaa käyttää Kirkkoluodon potentiaalit mahdollisimman hyvin, oli sitten kysymys heinänteon ajoittamisesta niin että sadon laatu on mahdollisimman hyvä, työvoiman käytöstä tai perheenlisäyksen ajoittamisesta. Sen sijaan pastorin toimintojen maisema ulottuu kaikkiin Luotojen pirtteihin ja niiden sosiaaliseen elämään, sekä tietysti merelle ja jäälle. Hänen tapansa asustaa on myös kokeilevampi, mutta samalla herkästi seurakunnan ilmapiiriä tunnusteleva.
Saarilla sijaitsevan maailman rytmi ja suhteinen maantiede on vahvasti sidoksissa mereen. Sama salmi saattaa olla eri vuodenaikoina mahdoton este tai kantava tie. Meren elämä jäsentää Luotojen yhteiskunnallista elämää, rytmittää yhdessä toimimista, metsästystä ja kalastusta sekä eristäytymistä. Meren maantieteen erilaisten tilojen ymmärtäminen vaatii monenlaista tietoa, jossa osansa on erityisesti kokemuksella ja intuitiolla.
Jää olisi ollut lukunautinto muutenkin, mutta sen pohtiminen asustamisen kautta jäsensi kirjasta uusia kerroksia.
On vain hetki ja elämä on hetkessä: mutta vuoden vaihteen hetkellä tuntuu luontevalta katsoa eteen ja taakse.
Kunnallispolitiikassa takana on vuosi, jonka aikana johdin ensimmäistä kertaa tarkastuskertomuksen laadintaa Sastamalassa. Tarkastuslautakunnan johtaminen on mielenkiintoinen paikka kaupungin johtamisen seuraamiseen ja ohjaamiseen. Siellä keskitytään kokonaisuuksiin: siihen miten vuoden aikana tehdyt päätökset noudattavat strategiaa ja taloudellisia linjauksia. Koen tämän työn erittäin tärkeäksi, mielekkääksi ja itselleni poliittisen urani tässä vaiheessa sopivaksi.
Takana on myös vuosi, jolloin esikoiseni tuli täysi-ikäiseksi. Elämä aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten kanssa vaatii vanhemmiltakin kasvamista. On osattava luottaa, antaa kokeilla ja epäonnistua ja ohjata samaan aikaan. Kaikessa ei voi onnistua, mutta toivon lasteni tulevan jatkossakin luokseni iloineen ja murheineen, niin kuin he ovat tähänkin asti tulleet.
Vuoden aikana sain päätökseen kymmenvuotisen väitöskirjahankkeeni. Usko siihen heräsi jo työn mennessä esitarkastukseen ennen vappua. Väitöskirjaa tehdessä en aina ollut selvillä, mihin tähtäsin, mutta selvästi matkan varrella on ollut myös selkeiden visioiden hetkiä.
Selatessani vuosien kuluessa kirjoittamiani muistiinpanoja löysin yhden muistivihkon etukannen sisäpuolelta seuraavan lainauksen Arthur Shconpenhauerilta ”Tehtävänä ei niinkään ole ajatella sellaista, mitä kukaan ei ole vielä nähnyt, vaan ajatella tavalla, jolla kukaan ei ole vielä ajatellut sitä, minkä kaikki näkevät”. Sen palautteen perusteella, jota työstäni sain, tunnen onnistuneeni juurikin tuossa tehtävässä, ja toivon että jotkut muutkin alkavat nähdä samalla tavalla kuin minä.
En todellakaan tiedä, miten matkani tieteen tekijänä jatkuu. Yksi pesä, missä jatkan väitösmatkalaisten ja muuten samanhenkisten kanssa on äskettäin vuoden täyttänyt tutkimusosuuskunta Tapaus. Osuuskunnan pystyttäminen on jo sinällään ollut mielenkiintoinen prosessi. Kiinnostavinta on kuitenkin ollut se, millaisia työtilaisuuksia ja tehtäviä se on jo ensimmäisen vuoden aikana tarjonnut, vaikka kaikki on vasta muotoutumisvaiheessa.
Hiukan vaille viisikymppisenä naisena (tohtorina, teinien äitinä ja kokeneena kunnallispoliitikkona) koen olevani nyt tyvenessä tilanteessa, jossa voin rauhassa katsoa, mihin suuntiin jatkan. Ei ole paineita suorittaa mitään. Ei ole paineita pyrkiä mihinkään, vaan voin tukea muita ja olla osa ihanaa vihreää liikettä. Vanhempanakin opettelen siihen, että en todellakaan kuule ensimmäisenä lasteni elämän tärkeistä asioista. Nyt monessa asiassa riittää se, että minullekin kerrotaan.
Otan siis vuoden 2015 vastaan avoimena uusille tuulille, mutta samalla tietoisena siitä että hyvä elämä on tässä ja nyt: luonnossa, lähimmäisissä ja hiljaisuudessa.
Mitä tekemistä edellä lukemallani Viljo Kajavan runolla ”Hellepäivä” ja väitöskirjani aiheella, luontopolitiikalla lähiöissä on toistensa kanssa? Molemmissa on pohjimmiltaan kysymys luonnon ja ihmisen suhteesta ja molemmissa aihetta tarkastellaan avoimin mielin. Luontoa ei määritellä etukäteen, eikä pidetä passiivisena tutkimuskohteena, vaan aktiivisena osana tilannetta. Molemmissa myös pohditaan ihmisen kuulumista luontoon.
Maantieteilijä Steve Hinchliffen mukaan ihmisen ja luonnon tai kulttuurin ja luonnon suhde voidaan käsittää ainakin kolmella tavalla.
Ensiksi luontoa voidaan pitää ihmisistä riippumattomana, mutta inhimillisen toiminnan uhkaamana. Tällöin luontoa tarkastellaan ulkopuolelta. Tehdään havaintoja monimuotoisuuden vähentymisestä ja ihmisen vaikutuksesta luontoon. Samalla ihminen ja ihmisen toiminta ajatellaan luonnon ulkopuoliseksi, eikä sitä, mikä on luontoa, kyseenalaisteta. Joitain osia ihmisen tuottamasta luonnosta voidaan pitää vaalimisen kohteina, mutta nekin hahmotetaan uhanalaisiksi, kuten myös kyseiset luonnot tuottaneet elämäntavat, esimerkiksi perinteinen suomalainen maalaiselämä ja vaikkapa sen tuottamat niityt.
Toiseksi voidaan ajatella, että luonto ja luonnollisuus on kokonaan kulttuurinen konstruktio. Luonto on käsityksiä luonnosta. Luonto on esimerkiksi, uhkaava, kesytettävä, turvallinen tai vaarallinen. Osa kulttuurista luontoa on myös se, että sanaa ”luonnollinen” käytetään kuvaamaan itsestään selvinä pidettyjä ilmiöitä. Esimerkiksi Vuoreksen osayleiskaavoituksen yhteydessä kaupungin kasvua pidettiin ”luonnollisena”. Tuo luonnollinen määrittyi sellaisesta kulttuurista käsin, joka haluaa edistää kaupunkien kasvua. Tällöin päädytään siihen, että kulttuurisesti luonnollinen prosessi uhkaa alkuperäistä säilyttämisen arvoista luontoa – siis tuota ensiksi kuvaamaani luontoa.
Kolmanneksi luonnon ja kulttuurin voidaan ajatella kietoutuvan toisiinsa, ne ovat monin erilaisin tavoin osa toistensa todellistumista ja muotoutumista. Tällä tarkoitan sitä, että sekä kulloinkin vallitsevat käsitykset luonnosta, tavat ja mahdollisuudet käyttää luontoa sekä luonto itsessään vaikuttavat kaikki toisiinsa ja muodostavat yhdessä useita samanaikaisia luontoja, jotka kuitenkin limittyvät toisiinsa. Tällainen käsitys luonnon ja kulttuurin suhteesta on väitöskirjani lähtökohta.
Muotoutumisella ymmärrän lähiön ja lähiöluonnon kokonaisvaltaista kehkeytymistä, siis suunnitelmien muuttumista eläväksi asuinalueeksi: rakennuksiksi, leikkipuistoiksi, teiksi ja lähimetsiksi, joita ihmiset käyttävät omilla tavoillaan. Tämä prosessi on vain osin suunniteltu ja hallittavissa. Siihen sisältyy monia vaikeasti hallittavia elementtejä kuten poliittisia päätöksiä, asukkaiden arkisia valintoja, myrskyjä ja päätösten tai toimintojen konfliktoitumista.
Todellistumisella tarkoitan sitä, että lähiöluonnon muotoutumiseen osallistuvat toimijat määrittelevät ja merkitysellistävät luonnosta tekemiään havaintoja aina joidenkin käytäntöjen ja niihin liittyvän tietämisen kautta. Tällöin muodostuu jossain määrin toisistaan eroavia luontoja, jotka ovat todellisia näissä käytännöissä.
Esimerkiksi innokkaan hervantalaisen retkeilijän, Vuoreksen luontokartoittajan ja osayleiskaavoittajan luonnot sijaitsevat ainakin osin samassa tilassa, mutta koska kaikilla heistä on luontoa havainnoidessaan erilaiset tavoitteet, intressit, tulkintakehykset ja varmasti myös erilaiset kyvyt tehdä havaintoja ja tulkita niitä, kaikkien luonnot ovat jossain määrin erilaiset. Tuloksena on siis, että luonto todellistuu eri tavoin ja syntyy erilaisia luontoja, jotka eivät kuitenkaan ole täysin mielivaltaisia tai pelkkiä kulttuurituotteita, koska ne perustuvat samaan fyysiseen paikkaan ja sen ominaisuuksiin.
Yksittäisten ihmisten lisäksi myös institutionaalisilla toimijoilla kuten luonnonsuojelulla, metsäsuunnittelulla tai maankäytön suunnittelulla on omat tapansa havainnoida ja arvottaa luontoa, samoin kuin tietysti asukkailla silloin kun he toimivat yhdessä. Erilaisista havainnoista, niistä tulkitusta tiedosta ja käsityksistä luonnon arvosta muodostuu erilaisia luonnon potentiaaleja, käsityksiä luonnon tarjoamista mahdollisuuksista.
Kun havaintoja luonnosta ja niistä tulkittuja luonnon potentiaaleja, käytetään päätöksenteon perusteluina, tehdään luontopolitiikkaa. Silloin luonto on osa päätöksentekoprosessia ja samalla määritellään mahdollisuuksia käyttää luontoa. Luonto osana päätöksentekoprosessia voi olla uhanalainen eläin tai kaunis maisema, ja mahdollisuudet käyttää luontoa voivat tarkoittaa päätöstä esimerkiksi laskettelurinteen rakentamisesta tai jonkin alueen varaamisesta retkeilykäyttöön.
Kaisu Anttonen on väitöskirjassaan kuvannut hyvin kaupungeissa tehtäviä luontopoliittisia päätöksiä. Ne vaihtelevat rutiininomaisista virkamiespäätöksistä kokonaisen uuden kaupunginosan rakentamiseen tai kansallisen kaupunkipuiston perustamiseen. Luontopolitiikka ei kuitenkaan ole oma sektoripolitiikan lohkonsa toisin kuin vaikkapa luonnonsuojelu- tai luonnonvarapolitiikka, eivätkä päätöksentekoprosessit välttämättä näyttäydy poliittisina konflikteina. Olennaista on, että päätöksillä vaikutetaan mahdollisuuksiin käyttää luontoa. Toisinaan päätösten vaikutukset todellistuvat vuosia päätöksen tekemisen jälkeen ja aiheuttavat konfliktin vasta silloin.
Luontopoliittiset päätökset ovat osa lähiöluonnon muotoutumista, sillä hyvin usein niillä muutetaan suoraan luonnon merkitystä. Näin toimitaan, kun tehdään päätöksiä joidenkin alueiden ottamisesta rakentamiseen ja toisten perustamisesta virkistys- tai luonnonsuojelualueiksi tai, kun päätetään leikkipuistojen korjaamisesta. asuinalueen täydennysrakentamisesta tai kaupunkimetsien harventamisesta.
Lähiöluonto ei kuitenkaan muotoudu pelkästään luontopoliittisten päätösten sanelemana. Myös asukkailla on oma roolinsa. Hervanta ja Vuores on molemmat rakennettu metsän keskelle lähes asumattomille alueille. Kuitenkin useimmilla asukkailla on ollut jotain tietoa tai ainakin käsityksiä ja mielikuvia alueesta.
Asuinalue ja sen luonto alkavat todellistua asukkaalle varsinaisesti vasta hänen muutettuaan. Silloin alkaa kehollisen suhteen muodostaminen luontoon. Jalkojen avulla kokeillaan mukavimpia reittejä paikasta toiseen ja samalla rakennetaan suhteista karttaa alueesta. Kutsun tätä aktiivista asuinalueen haltuunottoa ja siinä syntyvää käsitystä oman kotiseudun mahdollisuuksista kulttuuriantropologi Tim Ingoldin tapaan asustamiseksi.
Asustamalla asukkaalle muodostuu myös suhde suunniteltuun lähiöön ja luontoon. Hän voi hyväksyä suunnittelijan ratkaisut ja toimia niiden mukaan tai sitten vastustaa ja rikkoa niitä, esimerkiksi oikaisten. Erityisesti kerrostalossa asuva asukas on luonnonkäytössään hyvin pitkälle kaupunkisuunnittelijoiden, kaupunkimetsänhoitajien ja viheraluesuunnittelijoiden luontojen varassa. Koti, jossa tapahtuvista asioista voi itse päättää, rajautuu asunnon seiniin. Muilla alueilla asukkaan toiminta perustuu nautintaan, jokamiehenoikeuden mukaisiin oikeuksiin käyttää luontoa. Asukas ei omista, eikä hallitse, mutta voi käyttää alueita.
Lähiöasukas käyttää luontoa esimerkiksi virkistäytymiseen, marjojen ja sienten keräämiseen ja fyysisen kunnon ylläpitämiseen, kun eränkävijälle nautinta-alueelta saatu saalis oli tärkeä osa hengissä selviytymistä. Nautinta kuitenkin kuvaa lähiöluontoon liittyviä valta- ja hallintasuhdetta, asukkaalla on käyttöoikeus – ei omistusoikeutta ja hän joutuu jakamaan alueen muiden. Näen tässä samankaltaisuutta eräkulttuuriin. Kun päätösvalta luonnon käyttöön on vähäistä, epävarmuus itselle tärkeän luonnon pysyvyydestä on yksi asukkaiden luontosuhteen keskeinen ulottuvuus.
Asuinalue on myös ihmisten yhteisö. Samoissa puistoissa, lenkkipoluilla tai leikkipuistoissa käyvät ihmiset vaikuttavat toistensa käsityksiin siitä, millainen toiminta on sopivaa missäkin. Hyväksytyn toiminnan rajat muokkautuvat asukkaiden keskeisessä vuorovaikutuksessa. Juoppoja suvaitaan joissain puistometsissä, toisissa ei, aikuisesta tuntuu, että lapsen ja leikin varjolla voi kulkea mennä kerrostalojen väliseen pikkumetsään, johon yksinäisellä aikuisella ei olisi asiaa. Nuotioiden tekeminen on periaatteessa kiellettyä, mutta silti nuotion pohjia ja puista revittyä tuohta voi nähdä monissa paikoissa järvien rannoilla.
Lisäksi asukkailla on yksilöllisiä kykyjä havaita luonnossa erilaisia asioita, tarkkailla sitä luontoa ja luoda lähiöluonnon paikkoihin merkityksellisiä suhteita. Jotkut asukkaat pystyvät toisia paremmin myös laajentamaan merkityksiään kollektiivisiksi ja saamaan aikaan toimintaa itselle tärkeiden alueiden puolesta. Tarkastelen näitä monisyisiä, toisiinsa limittyviä käytännöllisiä luontosuhteita nautinnan ekologioina, ja käytän totunnaisia, omaehtoisia ja elämyksellisiä ekologioita jäsentämään luontosuhteiden erilaisia ulottuvuuksia.
Lähiöllä on myös oma biologinen ja fyysinen luontonsa, jonka osana kaikki edellä kuvaamani toiminta, havainnointi ja merkitysten antaminen tapahtuvat. Rakentaminen ja asukkaiden toiminta vaikuttavat muiden muassa veden virtaukseen, ravinteiden kiertoon sekä kasvien ja eläinten elinehtoihin. Näin syntyy lähiön luonto ekosysteemin tasolla. Olen tarkastellut lähiöluonnon ekologiaa kasvillisuuden kautta, koska kasvillisuus ilmentää hyvin erilaisten ympäristötekijöiden muutoksia.
Kasvillisuus ja siitä tekemäni luokittelut ovat tutkimusprosessissani apuväline, minun keinoni todellistaa lähiöluontoa lukijoille tai saada lähiön luonto puhumaan. Olennaisempaa siinäkin on periaatteellinen pohdinta siitä, miten käsitämme luonnon. Onko ihminen ja ihmisen toiminta osa lähiöluontoa ja ovatko ihmistoiminnan aiheuttamat muutokset hyväksyttävä osa lähiöluonnon prosesseja vai ovatko ne häiriöitä, jotka uhkaavat esimerkiksi metsäluontoa lähiössä? Väitöskirjassani käsittelen ihmistä osana lähiöluontoa ja teen huomioita niistä kehityskuluista, joita lähiöelämä eri muodoissaan saa aikaan.
Vaikka oma näkemykseni luonnon ja kulttuurin suhteesta onkin sellainen, että ne kietoutuvat toisiinsa ja ihminen on osa luontoa, niin haastattelemillani asukkailla, luontokartoittajilla, arkkitehdeillä ja luonnonsuojelijoilla ja virkamiehillä on toki toisenlaisia näkemyksiä. Kun asukkaiden ja heidän koiriensa metsään tekemät polut lähiömetsässä tulkitaan häiriöiksi, silloin metsässä kulkemista koirien kanssa pidetään luontoon kuulumattomana toimintana. Tai kun laskettelurinteelle syntynyttä monimuotoista niittyä kuvattaessa harmitellaan paikalla olleen lehtometsän häviämistä, ollaan asetelmassa, jossa ihmisen koskematonta luontoa pidetään itsestään selvästi luonnollisempana ja arvokkaampana kuin ihmisen toiminnan yhteydessä syntynyttä monimuotoisuutta.
Käsityksillämme luonnon ja ihmisen suhteesta on merkittävä rooli maankäytön suunnittelussa. Työni pohjalta haluan tuoda esille kaksi asiaa. Ensimmäinen liittyy asukkaisiin, nautintaan ja asustamiseen. Sitä ei voi suunnitella. Asukkaille voi tarjota erilaisia mahdollisuuksia, mutta asukkaat kuitenkin viimeistelevät kaupunginosansa yhteisöllisessä asustamisen prosessissa. Niissä muotoutuvat kullakin asuinalueella hyväksytyt tavat toimia luonnossa. Olen iloinen esimerkiksi Tesoman Osallistavan budjetoinnin hankkeesta, jossa asukkaiden tieto on otettu vahvasti mukaan ja heille on annettu valtaa alueen perusparannustoimien suunnittelussa.
Toiseksi kysymys siitä, missä, miten ja mitä monimuotoisuutta arvostetaan ja suojellaan, on yksi luontokäsitysten ilmenemisen peruskysymyksistä, johon otan kantaa. Haluan avartaa näkemystä luonnosta. Kuten professori Yrjö Haila on kirjoittanut, myös kaupungit ovat luonnonmuodostumia, koska ne ovat ihminen nimisen eläimen yhteisöjä ja ihmisen ekologian ilmentymiä. Pelkästään kaupungeissa esiintyviä eliöyhteisöjä voi suojella vain kaupungeissa. Suomalaiset lähiöt ovat hyvin erityisiä kaupunkielämän tuottamia luonnonmuodostumia ja elinympäristöjä, joihin on syntynyt omia erityisiä eliöyhteisöitään. Rakentaminen ei tarkoita pelkästään monimuotoisuuden vähenemistä, vaan luo mahdollisuuksia monimuotoisuuden lisäämiseen erityisesti eliöyhteisöjen tasolla, jos se otetaan suunnittelun tavoitteeksi.
Lapsiperheen elämä on usein kaaosta, jossa mikään ei tunnu onnistuvan, eikä kukaan muu kuin äiti tunnu osaavan tehdä yhtään mitään. Kaaoksen keskellä huulille nousee helposti lause ”pitääkö mun kaikki hoitaa”. Usein sen saa vedettyä pois juuri ennen kuin on sanonut, mutta ei aina.
Seuraavan kerran kun tällainen hetki uhkaa, palautan mieleeni Selma Vilhusen ohjaaman lyhytelokuvan, jonka nimenä on tuo lause. Siinä kaikki menee niin pieleen, että lopulta vain naurattaa. Eikä lopussa kukaan huuda, vaan koko perhe istuu auringossa nurmikolla ja on vaan.
Vilhusen elokuva on Oscar-ehdokkuutensa ansainnut juuri siksi, että se onnistuu tekemään hyväntuulisesti ja ihmisläheisesti pilaa oman arjen ongelmista ja meille monelle niin tavallisesta suhtautumistavasta.
Lisäksi siihen on saatu mahtumaan suuri viisaus: kenenkään ei pidä, itse asiassa kukaan ei saa, yrittää hoitaa kaikkea. Miksi? No siksi, että silloin kaikki menee pieleen. Ei välttämättä heti, mutta lopulta.
Tarkemmin ajatellen elokuvaan on saatu mahtumaan vielä toinenkin totuus. Virheitä saa tehdä. Saa yrittää hoitaa kaiken, mokata oikein perusteellisesti ja sittenkin voi saada anteeksi.
Anteeksi antaminen ja virheiden salliminen ovatkin välttämättömiä taitoja, jos haluaa eroon tunteesta että kaikki pitää hoitaa itse. Kukaan ei voi osata kaikkea heti, mutta etenkään ei voi oppia tekemään, jos ei saa mahdollisuutta: ei lapsi, ei nainen, ei mies, ei aloitteleva järjestöihminen tai kunnallispoliitikko – vain muutamia mainitakseni.
”Pitääkö mun kaikki hoitaa” on siis suuri pieni elokuva. Kuudessa minuutissa se tarjoilee kaksi suurta elämänohjetta ja antaa meille kaiken hoitajille tilaisuuden nauraa itsellemme. Kyllä sillä pitäisi Oscar-pysti saada. Mutta jos toisin käy, tekijät osaavat varmasti antaa raadille tuon virheen anteeksi ja palaavat hyvillä mielin kotiin.
Pirkanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi tänään maakuntakaavan.