Luontopolitiikkaa lähiöissä - väitöstilaisuuden avauspuheenvuoro

Lauantai 22.11.2014 klo 17.37

"Kun makaan raajat levällään
savolaisella niityllä
luomakunta lähestyy minua:
ruohot kutittavat korviani,ea_vaikkis_pirjo_silveri.jpg
myyrät tutkivat varpaita

(miten paksut, ne sanovat,

meidän on paljon ohuemmat)

perhoset istuvat ripsilleni,

säikähtävät ja pakenevat

kun avaan loistavat silmäni.

 

On luomakuntaa siinä ympärillä,

sipinää, supinaa, ihmettelyä:                            Kuva: Pirjo Silveri

kuuluuko hän valtakuntaamme?

Kyllä kai minä kuulun,

                      eläinkuntaan ainakin."

 

Mitä tekemistä edellä lukemallani Viljo Kajavan runolla ”Hellepäivä” ja väitöskirjani aiheella, luontopolitiikalla lähiöissä on toistensa kanssa? Molemmissa on pohjimmiltaan kysymys luonnon ja ihmisen suhteesta ja molemmissa aihetta tarkastellaan avoimin mielin. Luontoa ei määritellä etukäteen, eikä pidetä passiivisena tutkimuskohteena, vaan aktiivisena osana tilannetta. Molemmissa myös pohditaan ihmisen kuulumista luontoon.

Maantieteilijä Steve Hinchliffen mukaan ihmisen ja luonnon tai kulttuurin ja luonnon suhde voidaan käsittää ainakin kolmella tavalla.

Ensiksi luontoa voidaan pitää ihmisistä riippumattomana, mutta inhimillisen toiminnan uhkaamana. Tällöin luontoa tarkastellaan ulkopuolelta. Tehdään havaintoja monimuotoisuuden vähentymisestä ja ihmisen vaikutuksesta luontoon. Samalla ihminen ja ihmisen toiminta ajatellaan luonnon ulkopuoliseksi, eikä sitä, mikä on luontoa, kyseenalaisteta. Joitain osia ihmisen tuottamasta luonnosta voidaan pitää vaalimisen kohteina, mutta nekin hahmotetaan uhanalaisiksi, kuten myös kyseiset luonnot tuottaneet elämäntavat, esimerkiksi perinteinen suomalainen maalaiselämä ja vaikkapa sen tuottamat niityt.

Toiseksi voidaan ajatella, että luonto ja luonnollisuus on kokonaan kulttuurinen konstruktio. Luonto on käsityksiä luonnosta. Luonto on esimerkiksi, uhkaava, kesytettävä, turvallinen tai vaarallinen. Osa kulttuurista luontoa on myös se, että sanaa ”luonnollinen” käytetään kuvaamaan itsestään selvinä pidettyjä ilmiöitä. Esimerkiksi Vuoreksen osayleiskaavoituksen yhteydessä kaupungin kasvua pidettiin ”luonnollisena”. Tuo luonnollinen määrittyi sellaisesta kulttuurista käsin, joka haluaa edistää kaupunkien kasvua. Tällöin päädytään siihen, että kulttuurisesti luonnollinen prosessi uhkaa alkuperäistä säilyttämisen arvoista luontoa – siis tuota ensiksi kuvaamaani luontoa.

Kolmanneksi luonnon ja kulttuurin voidaan ajatella kietoutuvan toisiinsa, ne ovat monin erilaisin tavoin osa toistensa todellistumista ja muotoutumista. Tällä tarkoitan sitä, että sekä kulloinkin vallitsevat käsitykset luonnosta, tavat ja mahdollisuudet käyttää luontoa sekä luonto itsessään vaikuttavat kaikki toisiinsa ja muodostavat yhdessä useita samanaikaisia luontoja, jotka kuitenkin limittyvät toisiinsa. Tällainen käsitys luonnon ja kulttuurin suhteesta on väitöskirjani lähtökohta.

Muotoutumisella ymmärrän lähiön ja lähiöluonnon kokonaisvaltaista kehkeytymistä, siis suunnitelmien muuttumista eläväksi asuinalueeksi: rakennuksiksi, leikkipuistoiksi, teiksi ja lähimetsiksi, joita ihmiset käyttävät omilla tavoillaan. Tämä prosessi on vain osin suunniteltu ja hallittavissa. Siihen sisältyy monia vaikeasti hallittavia elementtejä kuten poliittisia päätöksiä, asukkaiden arkisia valintoja, myrskyjä ja päätösten tai toimintojen konfliktoitumista.

Todellistumisella tarkoitan sitä, että lähiöluonnon muotoutumiseen osallistuvat toimijat määrittelevät ja merkitysellistävät luonnosta tekemiään havaintoja aina joidenkin käytäntöjen  ja niihin liittyvän tietämisen kautta. Tällöin muodostuu jossain määrin toisistaan eroavia luontoja, jotka ovat todellisia näissä käytännöissä.

Esimerkiksi innokkaan hervantalaisen retkeilijän, Vuoreksen luontokartoittajan ja osayleiskaavoittajan luonnot sijaitsevat ainakin osin samassa tilassa, mutta koska kaikilla heistä on luontoa havainnoidessaan erilaiset tavoitteet, intressit, tulkintakehykset ja varmasti myös erilaiset kyvyt tehdä havaintoja ja tulkita niitä, kaikkien luonnot ovat jossain määrin erilaiset. Tuloksena on siis, että luonto todellistuu eri tavoin ja syntyy erilaisia luontoja, jotka eivät kuitenkaan ole täysin mielivaltaisia tai pelkkiä kulttuurituotteita, koska ne perustuvat samaan fyysiseen paikkaan ja sen ominaisuuksiin.

Yksittäisten ihmisten lisäksi myös institutionaalisilla toimijoilla kuten luonnonsuojelulla, metsäsuunnittelulla tai maankäytön suunnittelulla on omat tapansa havainnoida ja arvottaa luontoa, samoin kuin tietysti asukkailla silloin kun he toimivat yhdessä. Erilaisista havainnoista, niistä tulkitusta tiedosta ja käsityksistä luonnon arvosta muodostuu erilaisia luonnon potentiaaleja, käsityksiä luonnon tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun havaintoja luonnosta ja niistä tulkittuja luonnon potentiaaleja, käytetään päätöksenteon perusteluina, tehdään luontopolitiikkaa. Silloin luonto on osa päätöksentekoprosessia ja samalla määritellään mahdollisuuksia käyttää luontoa. Luonto osana päätöksentekoprosessia voi olla uhanalainen eläin tai kaunis maisema, ja mahdollisuudet käyttää luontoa voivat tarkoittaa päätöstä esimerkiksi laskettelurinteen rakentamisesta tai jonkin alueen varaamisesta retkeilykäyttöön.

Kaisu Anttonen on väitöskirjassaan kuvannut hyvin kaupungeissa tehtäviä luontopoliittisia päätöksiä. Ne vaihtelevat rutiininomaisista virkamiespäätöksistä kokonaisen uuden kaupunginosan rakentamiseen tai kansallisen kaupunkipuiston perustamiseen. Luontopolitiikka ei kuitenkaan ole oma sektoripolitiikan lohkonsa toisin kuin vaikkapa luonnonsuojelu- tai luonnonvarapolitiikka, eivätkä päätöksentekoprosessit välttämättä näyttäydy poliittisina konflikteina. Olennaista on, että päätöksillä vaikutetaan mahdollisuuksiin käyttää luontoa. Toisinaan päätösten vaikutukset todellistuvat vuosia päätöksen tekemisen jälkeen ja aiheuttavat konfliktin vasta silloin.

Luontopoliittiset päätökset ovat osa lähiöluonnon muotoutumista, sillä hyvin usein niillä muutetaan suoraan luonnon merkitystä. Näin toimitaan, kun tehdään päätöksiä joidenkin alueiden ottamisesta rakentamiseen ja toisten perustamisesta virkistys- tai luonnonsuojelualueiksi tai, kun päätetään leikkipuistojen korjaamisesta. asuinalueen täydennysrakentamisesta tai kaupunkimetsien harventamisesta.

Lähiöluonto ei kuitenkaan muotoudu pelkästään luontopoliittisten päätösten sanelemana. Myös asukkailla on oma roolinsa. Hervanta ja Vuores on molemmat rakennettu metsän keskelle lähes asumattomille alueille. Kuitenkin useimmilla asukkailla on ollut jotain tietoa tai ainakin käsityksiä ja mielikuvia alueesta.

Asuinalue ja sen luonto alkavat todellistua asukkaalle varsinaisesti vasta hänen muutettuaan. Silloin alkaa kehollisen suhteen muodostaminen luontoon. Jalkojen avulla kokeillaan mukavimpia reittejä paikasta toiseen ja samalla rakennetaan suhteista karttaa alueesta. Kutsun tätä aktiivista asuinalueen haltuunottoa ja siinä syntyvää käsitystä oman kotiseudun mahdollisuuksista kulttuuriantropologi Tim Ingoldin tapaan asustamiseksi.

Asustamalla asukkaalle muodostuu myös suhde suunniteltuun lähiöön ja luontoon. Hän voi hyväksyä suunnittelijan ratkaisut ja toimia niiden mukaan tai sitten vastustaa ja rikkoa niitä, esimerkiksi oikaisten. Erityisesti kerrostalossa asuva asukas on luonnonkäytössään hyvin pitkälle kaupunkisuunnittelijoiden, kaupunkimetsänhoitajien ja viheraluesuunnittelijoiden luontojen varassa. Koti, jossa tapahtuvista asioista voi itse päättää, rajautuu asunnon seiniin. Muilla alueilla asukkaan toiminta perustuu nautintaan, jokamiehenoikeuden mukaisiin oikeuksiin käyttää luontoa. Asukas ei omista, eikä hallitse, mutta voi käyttää alueita.

Lähiöasukas käyttää luontoa esimerkiksi virkistäytymiseen, marjojen ja sienten keräämiseen ja fyysisen kunnon ylläpitämiseen, kun eränkävijälle nautinta-alueelta saatu saalis oli tärkeä osa hengissä selviytymistä. Nautinta kuitenkin kuvaa lähiöluontoon liittyviä valta- ja hallintasuhdetta, asukkaalla on käyttöoikeus – ei omistusoikeutta ja hän joutuu jakamaan alueen muiden. Näen tässä samankaltaisuutta eräkulttuuriin. Kun päätösvalta luonnon käyttöön on vähäistä, epävarmuus itselle tärkeän luonnon pysyvyydestä on yksi asukkaiden luontosuhteen keskeinen ulottuvuus.

Asuinalue on myös ihmisten yhteisö. Samoissa puistoissa, lenkkipoluilla tai leikkipuistoissa käyvät ihmiset vaikuttavat toistensa käsityksiin siitä, millainen toiminta on sopivaa missäkin. Hyväksytyn toiminnan rajat muokkautuvat asukkaiden keskeisessä vuorovaikutuksessa. Juoppoja suvaitaan joissain puistometsissä, toisissa ei, aikuisesta tuntuu, että lapsen ja leikin varjolla voi kulkea mennä kerrostalojen väliseen pikkumetsään, johon yksinäisellä aikuisella ei olisi asiaa. Nuotioiden tekeminen on periaatteessa kiellettyä, mutta silti nuotion pohjia ja puista revittyä tuohta voi nähdä monissa paikoissa järvien rannoilla.

Lisäksi asukkailla on yksilöllisiä kykyjä havaita luonnossa erilaisia asioita, tarkkailla sitä luontoa ja luoda lähiöluonnon paikkoihin merkityksellisiä suhteita. Jotkut asukkaat pystyvät toisia paremmin myös laajentamaan merkityksiään kollektiivisiksi ja saamaan aikaan toimintaa itselle tärkeiden alueiden puolesta. Tarkastelen näitä monisyisiä, toisiinsa limittyviä käytännöllisiä luontosuhteita nautinnan ekologioina, ja käytän totunnaisia, omaehtoisia ja elämyksellisiä ekologioita jäsentämään luontosuhteiden erilaisia ulottuvuuksia.

Lähiöllä on myös oma biologinen ja fyysinen luontonsa, jonka osana kaikki edellä kuvaamani toiminta, havainnointi ja merkitysten antaminen tapahtuvat. Rakentaminen ja asukkaiden toiminta vaikuttavat muiden muassa veden virtaukseen, ravinteiden kiertoon sekä kasvien ja eläinten elinehtoihin. Näin syntyy lähiön luonto ekosysteemin tasolla. Olen tarkastellut lähiöluonnon ekologiaa kasvillisuuden kautta, koska kasvillisuus ilmentää hyvin erilaisten ympäristötekijöiden muutoksia.

Kasvillisuus ja siitä tekemäni luokittelut ovat tutkimusprosessissani apuväline, minun keinoni todellistaa lähiöluontoa lukijoille tai saada lähiön luonto puhumaan. Olennaisempaa siinäkin on periaatteellinen pohdinta siitä, miten käsitämme luonnon. Onko ihminen ja ihmisen toiminta osa lähiöluontoa ja ovatko ihmistoiminnan aiheuttamat muutokset hyväksyttävä osa lähiöluonnon prosesseja vai ovatko ne häiriöitä, jotka uhkaavat esimerkiksi metsäluontoa lähiössä? Väitöskirjassani käsittelen ihmistä osana lähiöluontoa ja teen huomioita niistä kehityskuluista, joita lähiöelämä eri muodoissaan saa aikaan.

Vaikka oma näkemykseni luonnon ja kulttuurin suhteesta onkin sellainen, että ne kietoutuvat toisiinsa ja ihminen on osa luontoa, niin haastattelemillani asukkailla, luontokartoittajilla, arkkitehdeillä ja luonnonsuojelijoilla ja virkamiehillä on toki toisenlaisia näkemyksiä. Kun asukkaiden ja heidän koiriensa metsään tekemät polut lähiömetsässä tulkitaan häiriöiksi, silloin metsässä kulkemista koirien kanssa pidetään luontoon kuulumattomana toimintana. Tai kun laskettelurinteelle syntynyttä monimuotoista niittyä kuvattaessa harmitellaan paikalla olleen lehtometsän häviämistä, ollaan asetelmassa, jossa ihmisen koskematonta luontoa pidetään itsestään selvästi luonnollisempana ja arvokkaampana kuin ihmisen toiminnan yhteydessä syntynyttä monimuotoisuutta.

Käsityksillämme luonnon ja ihmisen suhteesta on merkittävä rooli maankäytön suunnittelussa. Työni pohjalta haluan tuoda esille kaksi asiaa. Ensimmäinen liittyy asukkaisiin, nautintaan ja asustamiseen. Sitä ei voi suunnitella. Asukkaille voi tarjota erilaisia mahdollisuuksia, mutta asukkaat kuitenkin viimeistelevät kaupunginosansa yhteisöllisessä asustamisen prosessissa. Niissä muotoutuvat kullakin asuinalueella hyväksytyt tavat toimia luonnossa. Olen iloinen esimerkiksi Tesoman Osallistavan budjetoinnin hankkeesta, jossa asukkaiden tieto on otettu vahvasti mukaan ja heille on annettu valtaa alueen perusparannustoimien suunnittelussa.

Toiseksi kysymys siitä, missä, miten ja mitä monimuotoisuutta arvostetaan ja suojellaan, on yksi luontokäsitysten ilmenemisen peruskysymyksistä, johon otan kantaa. Haluan avartaa näkemystä luonnosta. Kuten professori Yrjö Haila on kirjoittanut, myös kaupungit ovat luonnonmuodostumia, koska ne ovat ihminen nimisen eläimen yhteisöjä ja ihmisen ekologian ilmentymiä. Pelkästään kaupungeissa esiintyviä eliöyhteisöjä voi suojella vain kaupungeissa. Suomalaiset lähiöt ovat hyvin erityisiä kaupunkielämän tuottamia luonnonmuodostumia ja elinympäristöjä, joihin on syntynyt omia erityisiä eliöyhteisöitään. Rakentaminen ei tarkoita pelkästään monimuotoisuuden vähenemistä, vaan luo mahdollisuuksia monimuotoisuuden lisäämiseen erityisesti eliöyhteisöjen tasolla, jos se otetaan suunnittelun tavoitteeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähiöluonto, Hervanta, Vuores, luontopolitiikka

Saavutuksia ja tavoitteita

Torstai 14.4.2011 klo 19.07 - Eveliina Asikainen

Vaalikentillä kysytään usein, mitä vihreät ovat saaneet aikaan tai mitä haluamme saavuttaa. Alla olevassa puussa on havainnollisesti sekä viime vaalikauden saavutukset että ulompana tavoitteitamme.

Osa tavoitteista on puolustettavia ja kehitettäviä hyvinvointiyhteiskunnan ominaisuuksia, vaikkapa maksuton koulutus ja perustulo Osa taas vaatii kunnianhimoista ympäristönsuojelu- ja luonnonsuojelupolitiikkaa, kuten ilmastolaki, puhtaat vedet ja puhdas ruoka. Ja kolmanneksi löytyy tavoitteita, jotka liittyvät avoimen, onnellisen ja kohtuullisen Suomen kehittämiseen, vaikkapa onnellisuusmittarien ottaminen käyttöön hyvinvointia arvioinnissa.

Iloitsetko saavutuksista? Kannatatko tavoitteita? Äänestä siis vihreitä. Sunnuntaina voit.

saavutukset.jpg

1 kommentti . Avainsanat: vihreät, politiikka, saavutukset, tavoitteet

Vaaliviikko 12: Työllistämistä ja ruokapolitiikkaa

Sunnuntai 27.3.2011 klo 23.43 - Eveliina Asikainen

Viime viikolla vaalikampanjani alkoi työministeri Anni Sinnemäen vierailulla Sastamalaan. Sastamalan työvoiman palvelukeskus on yksi Suomen tehokkaimmista ja työministerikin on jo pitkään halunnut tutustua siihen. Vierailun aikana tuli selväksi, että työllistämiseen ei välttämättä tarvita kovin paljon uusia temppuja, vaan työvoimahallinnon ja kunnan sosiaalistyön hyvää yhteistyötä ja roolien selkeyttämistä. Näiden lisäksi työvoimahallinnossa on kirkastettava omaa tehtävää: työvoiman välittämistä. Näillä periaatteilla ja niistä johdetulla käytännön toimilla on Sastamalassa päästy erittäin hyviin tuloksiin, joista nostan hattua Regina Salkovicille ja Tiina Leppäniemelle.

Työllistymisen tärkeä edellytys on myös toimiva paikallinen toisen asteen koulutus ja ilokseni saatoimme Sastamalssa esitellä sitäkin. Sastamalan Koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti esitteli meille pieniä keskeyttämisprosentteja ja suuria tulevaisuuteen luotaavia investointeja. Seuraan koulutuskuntayhtymää läheltä hallituksen varajäsenenä ja olen todella iloinen siitä rohkeasta, lasikattoja kumartelemattomasta työstä, jolla Antti Lahti pitää huolta, että Pirkanmaan laita-alueilla säilyy paikallisia tarpeita palvelevaa toisen asteen koulutusta.

Viikon toinen kohokohta oli Tampereen seudun vihreiden naisten järjestämä ”Puhdasta vai väärennettyä ruokaa” –ilta. Kirjastotalo Metson luentosali 2 täyttyi hyvän ruuan ystävistä, jotka saivat ensin maistella Runsaudensarven ja Luomulaatikon herkkuja ja kuulla näiden yritysten toimintaperiaatteista. Maistiaisten jälkeen kuulimme vielä kasvisravintola Gopalin kokin Mia Muhosen ajatuksia kasvissyönnistä sekä kasvissyöntitapahtuma VegFestin esittelyn.

Kaiken tämän lämmittelyn jälkeen Satu Hassi pureutui turvallisen ruuan lainsäädäntökiemuroihin. Kaikille kuulijoille tuli varmasti selvästi se, kuinka vahvasti kansainvälinen elintarviketeollisuus lobbaa etujaan EU-valmistelun yhteydessä. Heille esim. erilaiset terveysväittämät ovat erittäin tärkeä mainostuskeino ja niinpä niihin liittyvien rajoitusten säätäminen on ollut erittäin vaikeaa.

Kaikki rajoitukset eivät kuitenkaan tule EU:sta, vaan suomalaiset viranomaiset ovat monissa asioissa tiukempia kuin EU-lainsäädäntö vaatii ja vaikeuttavat näin esim. pientuottajien tilannetta. Itse haluan ajaa mahdollisuutta myydä elintarvikkeita tiloilta mahdollisimman laajasti.

Kuulijakunta ja erityisesti kaikki paikalla olleet vihreät naiskansanedustajaehdokkaat olivat sitä mieltä, että makeisveron sijaan meille pitäisi saada sokerivero. Se ohjaisi selkeämmin terveelliseen ravintoon. Nythän esim. makeita keksejä ei veroteta. Yhtä mieltä olimme myös siitä, että sokeriveron tuotolla voitaisiin rahoittaa kotimaisten hedelmien, vihannesten ja kalan arvonlisäverottomuus. Näin syntyisi kaksinkertainen terveysohjaus.

P.S. Luomulaatikko tarjoaa luomukasviksia kotiin kuljetettuna Tampereelle ja lähiseudulle. Karkkuun hankimme niitä useamman perheen kimppana. Yksi isä hakee ostoksemme työmatkan yhteydessä aina perjantaisin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työllisyys, ruoka, elintarvikepolitiikka, Anni Sinnemäki, Satu Hassi

Even askelet maalaistytöstä vihreäksi vaikuttajaksi

Torstai 3.3.2011 klo 0.03 - Eveliina Asikainen

Syntymäpäiväni iltana yksi fb-kaverini kommentoi kampanjaani, energisyyttäni ym. "Eve on tullut äitiinsä". Totta onkin, että Elli on aina ollut ennakkoluuloton maailmanmuuttaja ja että poliittinen aktiivisuus on peräisin kotoa, mutta miten suurehkon eteläsavolaisen maatalon tyttärestä tuli luonnonsuojelija ja vihreä kansanedustajaehdokas?

Monien tärkeiden arvojen lähtökohdat ovat kotona. Yksi niistä on suvaitsevaisuus. Kun äiti piti kehitysvammaisten kerhoa, me lapset olimme mukana. Kotona kävi vieraita monista maista: heinäpellolla saattoi olla joskus saksalainen diakonissa, algerialainen tuttavuus nuoruuden peukalokyytirundilta Euroopassa tai sitten amerikkalainen vaihto-oppilas.

Toinen tärkeä arvo oli poliittinen aktiivisuus. Molemmat vanhempani olivat keskustalaisia tai oikeasti maalaisliittolaisia. Isä kertoi lähettäneensä Veikko Vennamolle "Vihan hedelmät", kun Suomen Pientalonpoikien Puolue perustettiin. Ja uskon häntä. Isä-Eero jäi usein äidin vilkkauden varjoon, mutta nuorena miehenä hän oli liian kiivas noustakseen korkealle paikallispolitiikassa.

Tästä kaikesta huolimatta meistä lapsista ei tehty vesaisia tai keskustanuoria, kuten maan tapa oli. Isän kertoman mukaan hän oli sanonut jäsenyyden kauppaajalle: Päättäkööt itse, yhdestä tulee varmaan vihreä, yhdestä sosiaalidemokraatti ja yhdestä pientalonpoika". Ennustus on osunut oikeaan ainakin yhdessä tapauksessa. Joka tapauksessa meitä kannustettiin ajattelemaan itse. Isän kanssa ne ensimmäiset luonnonsuojeluväittelytkin tuli käytyä.

Mutta miten sitten Luonto-Liitto ja Vihreät? Koulun luontokerho vain vei mukanaan. Erinomainen biologian opettaja kannusti lähtemään Luonto-Liiton kerhonohjaajakurssille ja siitä se lähti. Luontoleireille, 1980-luvun puolivälin metsäkiertueelle, biologian ja metsätieteen opintoihin Joensuuhun, suojelemaan Kolia, perustamaan Joensuun yliopiston ympäristöryhmää ja ensimmäistä kertaa kansanedustajaehdokkaaksi Joensuussa 1991. Tuohon viimeksi mainittuun minut houkutteli Pohjois-Karjalan vihreitten voimanainen Marjo Hämäläinen.

Vihreä ura olisi voinut katketa helpostikin, kun muutin aivan toiselle puolelle maata Vammalan Karkkuun. Vaan ei, muutin varmasti koko kaupungin vihertävimpään kylään ja pian löysin itseni Tyrvään Seudun vihreiden perustavasta kokouksesta. Ellin ennakkoluulottomuus ja luottamus kykyyn saada aikaan muutoksia ja Eeron kanssa aloitettu argumentaatio opettelu ovat olleet kovassa käytössä täällä Pirkanmaan ja Satakunnan rajoilla. Yksi niistä käytiin menestyksellisesti korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Rautaveden kansallismaisema suojeltiin rakentamiselta.

Vihreänä poliitikkona ja luonnonsuojelijana koen edukseni sen, että yhä edelleen olen vahvasti sidoksissa maaseutuun ja maatalouteen. Veljeni viljelee kotitilaa - luomuna - ja sielunmaisemassani kuljen ruispellon halki kohti Valkjärven rannalla nököttävää savusaunaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: politiikka, luonnonsuojelu, tausta, maaseutu

Even vuosi 2010

Perjantai 31.12.2010 klo 9.44 - Eveliina Asikainen

Muistelenpa kerrankin vuotta näin viimeisenä päivänä. Vuonna 2010 uutisoitiin paljon sääilmiöistä: pakkasesta, helteistä, myrskyistä  ja niillä on osuutensa minunkin vuodessani. Salama osui  Puumalassa Heinämäkeen polttaen koko talon. Karkussa kotia pommittivat suurimmillaan kananmunan kokoiset rakeet, mutta säästyimme suuremmilta vahingoilta. Puumalassakin alkavat uuden talon suunnitelmat olla nyt valmiit, mutta ainakin minun sydämessäni asuu yhä haikeus, kun ajattelen Heinämäkeä.

 

Alkuvuodesta ajattelin, että tämän vuosi olisi väitöskirjan loppuunsaattamisen vuosi. No ei se ihan niin mennyt, mutta työ on edistynyt lähemmäksi lankojen päättelyä. Ja syy tähän on tietysti se, että en malta olla opettamatta, enkä toisaalta raski ottaa kovin paljon aikaa perheeltäkään. Opettamisen ilo syntyy vuorovaikutuksesta ja opiskelijoiden innosta, tutkimuksen taas hitaasta oivaltamisesta ja omasta oppimisesta sekä kollegoilta saatavasta palautteesta etenkin erilaisissa seminaareissa ja konferensseissa. Tieteen puolella väitöskirjakäsikirjoituksen lisäksi yksi käsikirjoitus odottaa kirjan toimituksen etenemistä ja yksi lehden julkaisemista.

 

Perhe-elämää hallitsee kolmen nuoren pojan harrastusten hoitaminen. Kahdeksanatoista viikonloppuna on ollut sählyturnaus, harjoituksia kahdella pojalla yhteensä neljänä tai viitenä iltana viikossa. Sulan maan aikana on taas ollut jalkapalloa kolmella pojalla kaksi tai kolme kertaa viikossa. Kun tähän rytmiin lisää kaupunginhallituksen ja miehen lintuharrastuksen, niin arjen järjestelykyvyt, ongelmanratkaisu ja kaikkien perheenjäsenten joustavuus nousevat tärkeiksi ominaisuuksiksi. Ajoittaisesta stressistä huolimatta nautin tästä(kin) elämänvaiheesta. Lapset ovat omatoimisia, kannustavat meitä vanhempia ottamaan välillä omaa aikaa ja tekevät kotitöitäkin. Perheen murrosikäinenkään ei vaikuta olevan sieltä pahimmasta päästä.

 

Politiikassa työskentely kaupunginhallituksessa vie toisaalta  sisälle keskusteluihin, toisaalta saattaa välillä näkemään valmisteltavien päätösten monitahoisuuden ja ongelmallisen kytkeytymisen muihin päätöksiin. Kun samanaikaisesti näkee, että päätös on tehtävä ja että sitä ei ole valmisteltu tarpeeksi hyvin tai että siitä ei voi tulla hyvä, tulee turhautunut olo. Ei tätä usein tapahdu, mutta sittenkin yritän vaikuttaa yhä parempaan valmisteluun.

 

Myös voimattomuus estää huonoja päätöksiä harmittaa. Viimeksi niin kävi budjettivaltuustossa. Yksin yritin palauttaa Kirjan Sastamalassa informaatikon palkkkarahoja budjettiin, mutta en onnistunut. Samalla tultiin päättäneeksi kirjastojen aukioloaikojen lyhentämisestä, josta edes yksikään virkamies ei maininnut, kun asiasta käytiin keskustelua. Ja kunnassamme on kuitenkin linjattu, että päätösten vaikutuksia arvioidaan. Mitkä ovat pääkirjaston lauantaisulkemisen vaikutukset?

 

Ilon hetkiä politiikassa ovat ne, joissa on onnistunut vaikuttamaan. Suurin ehkä oli Kukkurin kaavan lopullinen kumoutuminen Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Siinäkin toki harmitti se, että ratkaisu täytyi hakea tuolta saakka. Myös valtuustoaloitteiden tekeminen yhdessä hyvän ryhmämme kanssa tuo politiikan tekoon iloa. Tänä vuonna ryhmämme teki kolme hyvin valmisteltua aloitetta: aloitteet lapsiperheiden palvelutarpeiden ja –toiveiden kartoittamisesta, sopimusperusteisen nuohousjärjestelmän kokeilusta ja Ritajärven alueen rauhoittamisesta Metso-suojelualueena. Näistä nuohousaloite vaikutti Kiikan ja Keikyän alueella riitautuneen asian nopeaan ratkaisemiseen.

 

Jo vuoden alkupuolella päätin olla käytettävissä kansanedustajaehdokkaaksi ja Pirkanmaan vihreä liitto nimesi minut. Olen Pirkanmaan vihreän listan maalaisin ehdokas ja jos tulen valituksi niin muistan olla koko Pirkanmaan vihreä ääni Arkadianmäellä. Muistakaa äänestää!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: politiikka, arki

Suomeen muuttavista ihmisistä, tietämättömyydestä ja politiikan hyväksymisestä

Maanantai 13.9.2010 - Eveliina Asikainen

Keskustelu maahanmuutosta ja maahanmuuttajista on vilkastunut ja kenties jopa kiihtynyt kesän aikana. Viime viikolla olen itsekin ollut kuulemassa asiaan liittyviä puheita sekä lukenut ja kuunnellut aiheen uutisointia. Mielessäni ne liittyvät toiseen teemaan, jonka kanssa olen viikon aikana viettänyt aikaani – valtaan ja tietoon.

Sanotaan, että tieto lisää valtaa, mutta myös kansalaisten tietämättömyys lisää päättäjien ja erilaisten eturyhmien valtaa. Tampere-talossa järjestetyssä Power & Knowledge –konferenssissa kuuntelin esim. esitelmän suomalaisen metsäpolitiikan hyväksyttävyydestä kansalaisten keskuudessa. Yksi tutkimuksen tuloksista oli, että metsätaloutta heikosti tuntevat ei-metsänomistajat ovat tyytyväisiä metsäpolitiikkaan ja näin tuottavat sille yleistä hyväksyttävyyttä.

Vastaavasti voi ajatella, että yleinen tietämättömyys Suomeen muuttavien ihmisten määristä, taustoista ja tarkoitusperistä vahvistaa esim. pakolaisiin tai maahanmuuttoon yleisemmin kielteisesti suhtautuvaa politikointia – ja vastaavasti nämä argumentit vahvistavat tuota argumentointia, jonka ydin piilee siinä, mitä ”kansa ei halua”.

Mitä useimmat meistä suomalaisista eivät sitten tiedä? Enkä minäkään tiennyt kaikkea tätä vielä viime viikolla.

  • Että suurin osa ihmisistä (lähes 60 %) tulee ulkomailta Suomeen rakkauden tähden. Suomessa on n. 150 000 monikulttuurista perhekuntaa.
  • Että suuri osa, ellei valtaosa, Suomen maatiloilla työskentelevistä ihmisistä on ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia. MTK suhtautuukin maahanmuuttoon huomattavan myönteisesti.
  • Että aivan selkeästi suurimmat Suomessa ulkomaiden kansalaisina asuvien ryhmä ovat venäläiset ja virolaiset (molempia yli 25 000). Sitten tulevat ruotsalaiset (8 000), somalit ja kiinalaiset (molempia yli 5 000) ja sitten kaikki muut.
  • Että Suomen kansalaisuuksia myönnetään eniten venäläisille (yli 1000 vuodessa). Kaikkien muiden kansallisuuksien kansalaisuuksien myönnöt olivat viime vuoden aikana korkeintaan kahdensadan paikkeilla per kansallisuus.
  • Että Suomeen otettujen kiintiöpakolaisten määrä on ollut 750 jo ainakin viiden vuoden ajan.
  • Että Ruotsissa tehdään myönnetään vuosittain turvapaikanhakijoille oleskelulupia lähdes kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna. Suomessa n. 1500, Ruotsissa n. 11 000.

Kuinka moni näistä asioista oli toisin kuin ajattelit?

Luule vähemmän, välitä enemmän!

Tietoa voi vähentää esim. täällä

8 kommenttia . Avainsanat: maahanmuutto, pakolaisuus, politiikka , tieto

Harkittua ydinvoimapolitiikaa - kiitos!

Torstai 24.6.2010 - Eveliina Asikainen

Allekirjoitin yhtenä 40 tutkijasta julkilausuman, jossa vetoamme, että kansanedustajat punnitsisivat tarkoin torstaina 1.7. tehtävää ydinvoimapäätöstä. Julkilausumassa todetaan, ettei ydinvoiman lisärakentamista koskevan periaatepäätöksen taustaksi ole selvitetty muita vaihtoehtoja. Kuitenkin mahdollisuudet tehostaa sähkön käyttöä ja lisätä uusiutuvaa energiaa sähköntuotannossa ovat mittavat, ja niiden täysi toteuttamiskelpoinen potentiaali on otettava eduskunnassa tarkasteluun.

Julkilausuma kokonaisuudessaan:

Suomen sähkön tarve mahdollista kattaa myös ilman lisäydinvoimaa
Vaihtoehtoja punnittava vakavasti

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä ydinvoiman rakentamisesta. Kahden uuden ydinvoimalan sijaan Suomen sähkön tarve voidaan kuitenkin kattaa myös muin tavoin.

Valmistuttuaan Olkiluoto 3 tuottaa yksin viitisentoista prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä. Tämän lisäksi tulevaisuuden sähkön tarve voidaan kattaa tehostamalla sähkön käyttöä teollisuudessa, palveluissa ja kotitalouksissa, korvaamalla sähkölämmitystä, tasaamalla kulutushuippuja, lisäämällä sähkön ja lämmön yhteistuotantoa sekä rakentamalla suunniteltua enemmän sähkön tuotantoa tuulivoimalla, bioenergialla ja muilla uusiutuvilla energianlähteillä.

Muuhun kuin lisäydinvoimaan perustuvilla ratkaisuilla on monia yhteiskunnallisia etuja. Kotimaiset vaihtoehdot esimerkiksi työllistävät enemmän ja tarjoavat usein paremman vientipotentiaalin. Niihin ei liity suuronnettomuuden tai ydinjätteiden kaltaisia riskejä.

Suomen energiakeskustelua tuntuu valitettavan usein leimaavan vaihtoehdottomuus. Ydinvoiman lisärakentamista koskevan periaatepäätöksen taustaksi ei selvitetty muita vaihtoehtoja. Ydinenergialain mukainen yhteiskunnan kokonaisedun arviointi edellyttää kuitenkin ydinvoiman lisärakentamisen vertaamista sen toteuttamiskelpoisiin vaihtoehtoihin. Mahdollisuudet tehostaa sähkön käyttöä ja lisätä uusiutuvaa sähköntuotannossa ovat mittavat ja niiden täysi toteuttamiskelpoinen potentiaali on otettava eduskunnassa tarkasteluun.

Päätös tulevaisuuden energiaratkaisuista on kansakunnalle strateginen valinta, joka tulee tehdä harkiten. Me allekirjoittaneet pidämme tärkeänä, että ottaessaan kantaa periaatepäätöksiin eduskunta tarkoin punnitsee sekä ydinvoiman lisärakentamisen että sen vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia yhteiskunnan kokonaisedun kannalta.

Julkilausumasivulle pääset tästä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ydinvoima, energiapolitiikka

Kokoustusta kesäyössä

Tiistai 15.6.2010 - Eveliina Asikainen

Eilisiltana ja viime yönä kokoontui taas kerran vilkas keskustelukerho Sylvään koulun saliin. Jos se olisikin ollut keskustelukerho, niin monista puheenvuoroista olisi voinut nauttia ihan vain kielenkäytön värikkyyden ja retoriikan vuoksi, mutta kun kyseessä oli kaupunginvaltuusto, jossa piti päättää monta tärkeää asiaa: suurimpina vanhustenhuollon ja ruokahuollon tulevaisuuden linjaukset. Lopuksi oli sokerina pohjalla hallinto-oikeudesta muotoseikan vuoksi palautunut kahden alakoulun lopettamispäätös. Välissä kaupungin oma ja perusturvakuntayhtymän tilinpäätös…

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallispolitiikka

Atomivoimaako - ei ikinä kiitos!

Lauantai 24.4.2010 - Eveliina Asikainen

Hallituksen ydinvoimapäätös on saanut minut muistelemaan omaa ydinvoiman vastustamisen historiaani. Huhtikuun lopussa 1986 liftasin vitostietä pitkin Helsinkiin ydinvoimamielenosoitukseen. Päässä oli baskeri, johon oli kiinnitetty iso “Atomivoimaako - ei kiitos” -tarra. Mielenosoituksesta on jäänyt mieleen erilaiset iskulauseet sekä amerikkalaisnainen, joka halusi ikuistaa suomalaiset ydinvoimamielenoisoittajat.

Tuona kesänä liftasin enemmänkin samaisen baskerin ja atomivoimanvastustarran kanssa. Joskus asiasta syntyi keskustelua siihen tyyliin, että eikö “vihreän nuoren”  (sellaista järjestöä ei vielä ollut olemassakaan) pitäisi kannattaa ydinvoimaa, koska se on kuitenkin vähäpäästöisempää kuin muut tarjolla olevat energianlähteet. Silloin ei puhuttu hiilidoksidista vaan hiilen sisältämistä happamoittavista päästöistä. Argumentoin tiukasti energiansäästön puolesta - ja niin teen yhäkin.
Nyt voin todeta, että ydinvoiman vastustaminen on helppoa, sillä parikymmentä vuotta vanhat argumentit käyvät yhä. Lisäksi on tullut tukku uusia, kun uusiutuvien energianlähteiden tuotantoteknologia ja mahdollisuudet energiansäästöön ovat kehittyneet. Sen sijaan puoltaminen käy aina vain vaikeammaksi esim. Metsäteollisuuden investointeija määräävät todella monet muut asiat kuin sähkön hinta Suomessa.

Siksi tuen vihreitä kansanedustajia työssään ydinvoiman lisärakentamisen estämiseksi eduskuntakäsittelyssä. Kentis kaivan esiin myös baskerin ja etsin siihen jostain komean tarran. Ja olen mukana äänestämässä ydinvoimaa historiaan. Olethan sinäkin, autetaan kansanedustajiamme sanomaan atomivoimalle lopullisesti “ei kiitos”!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ydinvoima, energiapolitiikka

Lähi- ja luomuruokaa Suodenniemelle

Tiistai 22.12.2009 - Eveliina Asikainen

Jätin yhdessä Vihreän Sastamalan valtuustoryhmän kanssa tällaisen aloitteen liittyen ruokahuoltoon Sastamalassa. Ydin on siinä, että aluesairaalan ja vanhuspalvelujen keskittyessä yhteen paikkaan, siellä voidaan tuottaa ruokaa suuressa laitoskeittiössä. Sastamala on kuitenkin niin suuri kunta, ettei ruokaa kannata kuskata joka paikkaan. Esim. Suodenniemen koulussa olisi nyt hyvä tilaisuus kokeilla luomu- ja lähiruuan käyttöä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähiruoka, luomu, kunnallispolitiikka

Sastamalaa synnytettiin yli 15 tuntia

Tiistai 16.12.2008 - Eveliina Asikainen

Monien mielestä Sastamalan kaupunki syntyi niiden kokousten tuloksena, joissa kuntaliitoksesta sovittiin. Väittäisin kuitenkin, että ko. kokoukset olivat liiton solmiminen ja sopimuksen hyväksyminen valtioneuvostossa varsinaisen Sastamala-nimisen kaupunkilapsen odotuksen alku. Järjestelytoimikunta hoiti suurimman osan odotuksesta ja vaalien jälkeinesenä aikana uusi kaupunginhallitus on kokenut loppuraskauden komplikaatiot. Varsinainen synnytys miltei pitkittyi kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa. Siellä meinasivat paukut (synnytyskielellä supistukset) loppua kesken, mutta puolen yön jälkeen lapsi pääsi maailmaan.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntaliitos, kunnallispolitiikka

12 konkreettista ilmastotekoa kunnille

Tiistai 7.10.2008 - Eveliina Asikainen

Kuntavaalit ovat myös ilmastovaalit. Vihreä liitto julkisti tänään ilmastoreforminsa, jonka avulla suomalaisista kunnista voi tulla ilmastonsuojelun edelläkävijöitä. Näitä asioita vihreät valtuutetut ajavat, jos vain saavat siihen äänestäjien tuen. Vihreät haluavat kaikkien kuntien harjoittavan määrätietoista, kunnianhimoista ja toteuttamiskelpoista ilmastopolitiikkaa.
- Kunnat ovat ilmastonmuutoksen torjumisessa avainasemassa. Kunnat päättävät, millaisia toimintoja sijoitetaan ja minne sekä miten toimintojen välillä voi liikkua. Kunnat vaikuttavat siihen, kuinka paljon rakennukset kuluttavat energiaa ja millä ne lämmitetään. Kunnista riippuu osittain sekin, kuinka houkuttelevan vaihtoehdon joukkoliikenne tarjoaa autoilulle. Siksi kohta käytävät vaalit ovat ilmastovaalit, Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg painotti.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastopolitiikka, kunnallispolitiikka

Yhden auton politiikka

Maanantai 22.9.2008 - Eveliina Asikainen



Tässä kannanottoni autottomana päivänä

Kävin kesällä rutiinikäynnillä tutun terveydenhoitajan luona. Hän avasi keskustelun kysymällä: ”Tulitko taas pyörällä?” Vastasin myöntävästi ja hän kehui reippauttani, olihan pyörämatka sentään 15 kilometriä ja olin tullut paikalle jo aamukahdeksaksi.

Tuo arkinen tapahtuma kuvaa hyvin sitä, mitä vain yhteen autoon sitoutuminen tarkoittaa maalla asuvalle lapsiperheelle. Täytyy olla joustava, kekseliäs, viitseliäs ja hyväkuntoinen. Arjen sujumiseksi on opittava lukemaan aikatauluja, järjestämään kimppakyytejä ja perheen menoja sekä tarvittaessa pyöräilemään päästäkseen paikalle. Suuren osan arkisesta politiikan toteuttamisesta, kuten ilmastoteoista yleensäkin tekee äiti.

Meidän perheessä yhden auton politiikkaa on harjoitettu noin 13 vuotta – sitä ennen ei ollut yhtäkään auto. Arkisten päätösten lisäksi politiikassa pysyminen on vaatinut suurempia strategisia linjauksia, joista tärkein on asunnon sijainti suhteessa työpaikkoihin. Ratkaisumme oli hankkia koti läheltä toisen työpaikkaa ja samalla läheltä julkisia kulkuneuvoja. Niin tulimme muuttaneeksi Karkkuun, kylään Pori – Tampere –radan varrella. Oma työpaikkani oli pitkään Karkussa, mutta nyttemmin käyn Tampereella, jonne pääsen junalla reilussa puolessa tunnissa. Toimivien junayhteyksien ansiosta meidän ei tarvinnut muuttaa asuinpaikkaa tai politiikkaa työpaikan vaihdoksen myötä.

Toinen elämänalue, jolla olemme joutuneet tekemään monenlaisia valintoja vuosien varrella ovat harrastukset. Omat harrastukset on vielä helppo sovittaa kylän tarjontaan, mutta kolmen lapsen kanssa joutuu väistämättä tekemään valintoja, kun yrittää minimoida lasten viemisen kauempana tapahtuviin harrastuksiin. Näissä tilanteissa kimppakyydit ja yhteistyö vanhempien kesken ovat suuri voimavara. Välillä lapsilta on myös jäänyt joku harrastuskerta väliin, kun autolla on ollut muuta käyttöä.

Naapureita seuratessa huomaan, että olemme yhdellä autollamme todella harvinainen lapsiperhe. Enkä yhtään ihmettele naapureita, sillä suuri osa palveluista on tälläkin seudulla rakennettu autolla liikkumisen varaan. Yhdyskunta- ja palvelurakenne suorastaan ajaa ihmisiä autoriippuvuuteen, kun kaupat keskittyvät suurmyymälöihin ja neuvoloita lakkautetaan sivukyliltä. Toisesta autosta luopuminen vaatisi yhden auton politiikkaa myös kunnilta ja valtiolta: joukkoliikenteen ja kyläkauppojen tukemista, riittävän tiivistä yhdyskuntarakennetta ja lähipalvelujen säilyttämistä. Toki autoverotuksellakin voitaisiin tehdä jotain, mutta nuo ensin mainitut keinot parantaisivat ihmisten elämän laatua myös monella muulla tavalla.

Autoriippuvaista yhdyskuntarakennetta ja sen vaihtoehtoja tutkitaan muuten Teknillisen korkeakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen yhteisprojektissa. Lisätietoja löytyy osoitteesta http://www.tkk.fi/Yksikot/YTK/tutkimus/autoriippuvuus/

Tämä kirjoitus on julkaistu myös nettilehti Galileissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: autoriippuvuus, ilmastopolitiikka, arki

Ympäristöasioiden ja rauhan yhteys tunnustettu

Lauantai 13.10.2007 - Eveliina Asikainen

Olen todella iloinen siitä, että Al Gorelle ja kansainväliselle ilmastopaneelille (IPCC) myönnettiin Nobellin rauhanpalkinto. Nobelkomitea osoitti ymmärtävänsä rauhan paljon laajemmin kuin moni valtionpäämies. Nopeat ympäristöolosuhteiden muutokset voivat aiheuttaa valtavia pakolaisuusaaltoja. Ilmastomuutoskin voi aiheuttaa paikallisesti nopeita ja järkyttäviä muutoksia, vaikka se vaikka kokonaisuutena onkin hiipivä ja vaikeasti havaittava.  Nobelkomitea osoitti myös arvostavansa sitä pitkäjänteistä työtä, jota IPCC ja Al Gore ovat tehneet ilmastotiedon keräämiseksi ja tuottamiseksi ja levittämiseksi. Näin viime keväänä Al Goren elokuvan kolmesti ja joka kerta se teki vaikutuksen minuun, vaikka mielestäni tunnen ilmastoasioita aika hyvin.

 Toivon, että myös suomalaiset ilmastovalistajat saavat ansaitsemaansa julkisuutta ja arvostusta. Risto Isomäen tapa kirjoittaa tieteellistä tietoa ja mahdollisia tulevaisuuksia kaunokirjallisuudeksi on tehnyt minuu suuren vaiktuuksen. Kirjassaan ‘Sarasvatin hiekkaa’ hän kuvaa yhden mahdollisen ja jopa todennäköisen nopean muutoksen. Jos Grönlannin jäät alkavat yhtäkkiä liukua mereen, ne voivat aiheuttaa valtavan tsunamin Länsi-Eurooppaan, joka on todella alavaa. Silloin ilmastomuutos koskettaisi Eurooppaa hirvittävän konkreettisesti.

Ympäristöasioista ja etenkin ilmastonmuutoksesta lukeminen aiheuttaa väistämättä ahdistusta. Voin vain kuvitella, millainen ahdistus liittyy siihen, että työskentelee tällaisten asioiden kanssa koko ajan, kun edistys on tuskallisen hidasta. Siksi onkin oikein, että Nobel-komitea osoitti arvonantonsa tälle työlle. Me voimme  tehdä oman osamme pienillä muutoksilla ja tukemalla niitä, jotka työskentelevät suurempien muutosten puolesta. Ja ainakin minua kannustaa ajatus siitä, että elämäntavallani toimin paitsi paremman ympäristön, myös turvallisemman maailman puolesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nobelin rauhanpalkinto, ilmastopolitiikka

Energiajärjestelmän muuttaminen on mahdollista!

Perjantai 12.1.2007 - Eveliina Asikainen

Tulen juuri ympäristöpolitiikan väitöstilaisuudesta, jonka aiheena oli paikallisen energiahuollon ympäristöpoliittinen liikkumavara. Taru Peltola oli perehtynyt useiden kuntien energianhuoltoratkaisuihin ja eritysesti puuenergiaan paikallisen energianhuollon vaihtoehtona. Väitöstilaisuuden keskustelu vastaväittäjä Raimo Lovion johdolla tarjosi paljon hienoja ajatuksia vihreän energiapolitiikan tueksi.
Tutkimuksen ilahduttava tulos oli, että vaikka energiajärjestelmä on jähmeä ja vaikeasti muutettava, niin muutos on mahdollinen. Suuren, radikaalin muutoksen sijaan pienet paikalliset muutokset ovat varteen otettava muutoksen toteuttamsien malli. Niistä voi kasvaa valtakunnallisiinkin käytäntöihin yllättävällä tavalla vaikuttavia voimia.

Sitä paitsi, energiajärjestelmän muutos on välttämätön, mutta kellään ei ole visiota tulevaisuuden järjestelmästa  vaikkapa 50 vuoden jänteellä. Epävarmuus alalla on valtava. Mitä poliitikkojen kannattaa tehdä tässä tilanteessa? Valita yksi järjestelmä ja teknologia (siis ydinvoima) ja unohtaa muut?

Ei suinkaan. Tulevaisuuteen suuntautuva energiapolitiikka tukee monimuotoisia uusia innovaatioita, pieniä muutoksia ja uskoo siihen, että kaikkea ei ole vielä keksitty. Ydinvoiman asettaminen “samalle viivalle muiden energiamuotojen kanssa”, on käytännössä vanhaan sitoutumista  ja uusien innovaatioiden kuoppaamista jo ennen niiden syntymää.

Raimo Lovion sanoin “energiaa kuluttavan laitteen kehittäminen on naurettavan helppoa, mutta uuden energiaa tuottavan laitteen kehittäminen todella vaikeaa.” Siis satsataan energian säästöön ja uusiin tuotantotapoihin, kännykkäteollisuus pitää kyllä itse huolen panostuksistaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: energiapolitiikka, tutkimus

Ympäristövaikuttajien top100 ja Joulu

Lauantai 4.11.2006 - Eveliina Asikainen

Brittiasiantuntijat ovat laatineet maailmanlaajuisen top100 -listan kaikkien aikojen ympäristövaikuttajista.
Ykkösenä on ympäristöherätysken äiti, Rachel Carson ja sadantena ainoa suomalainen, Joulupukki. Muita suomalaisia listalle ei päässytkään.

Lista painottuu tietysti englanninkielisiin toimijoihin. Paras pohjoismainen on Yk:n kestävän kehityksen toimikunnan vetäjä Gro Harlem Bruntlandt, kymmenentenä. Hänen edellään ovat mm. Prinssi Charles, David Attenborough ja Al Gore. Koska kyseessä on kaikkien aikojen lista, siltä löytyy niin Fransiskus assisilainen (sija 48) kuin Charles Darwinkin (sija 87) - ja sadantena Joulupukki (heti tv-kokki Jamien Oliverin jälkeen), perusteena ympäristöystävällinen kuljetusjärjestelmä.
Joulupukista tällä listalla tuli mieleen, että kenties joulupukki kuvaakin erinomaisesti suomalaista näkemystä kestävästä kehityksestä. Pukki kuljettaa ympäristöystävällisesti kaiken maailman turhakkeita ja yleisemmin: viilataan vanhoja tuotteita hiukan ympäristöystävällisempään suuntaan, jotta kulutus voi jatkua niin kuin ennenkin.

Joulupukin ja joulun avulla saadaan myös ihmisiä kuluttamaan enemmän kuin muuten. Samoin ekotuotteiden tai tuotteiden ekoversioiden markkinoinnilla kulutus kasvaa, vaikka kenties suuntautuukin jotenkin uudella tavalla.

Kannattaa siis harkita aina aivan ensimmäiseksi: tarvitsenko tätä tuotetta. Ja lahjaa antaessa kannattaa panostaa myös tunteisiin: pieni harkittu esine tai lupaus jostain yhteisestä voi ilahduttaa paljon enemmän kuin suuri ja kallis ostos.

Ympäristövaikuttajin top100 -listaa voikin käyttää apuna etsiessään joululukemista -mieluummin kirjastosta. Siis vähemmän on on enemmän myös Joulun aikaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuluttaminen, ympäristöpolitiikka, joulu