Ylitetään lähiruoan kuluttajakuilu

Torstai 5.4.2012 klo 15.31

Sastamalalaisella Välimaan tilalla kasvatetaan luomunautaa, mutta sitä ei löydä Vammalan keskustan ruokakaupan tiskistä, vaan tamperelaisesta tavaratalosta tai lähiruokaputiikista. Joskus sitä voi myös tilata Tampereen yliopiston luomuruokapiirin tai Luomulaatikon kautta. Tämä on luomu- ja lähiruokaa haluavan maalaisen arkea, ja nyt minulla on nimikin tälle kokemukselle: lähiruoan kuluttajakuilu.

Lähiruoalle on kysyntää. Lähiruoan puolesta kampanjoidaan, osaa tuotteista myydään suoramyyntinä ja osa löytää tiensä herkkukauppojen hyllylle. Moni kuluttaja jää kuitenkin tavoittamatta, kun markkinointi tai logistiikka ei oikein toimi, ja vain melko harvoja tuotteita löytyy markettien hyllyistä.

Ruokapiiritoiminta on aktiivisen ihmisen vaihtoehto lähiruuan hankkimiseksi. Sastamalan ruokapiiri toimii facebookissa sillä periaatteella, että se jolta puuttuu jotain ilmoittaa aikovansa tilata esim. jauhoja suoraan tuottajalta ja tekee tilauksen koko porukalle. Muut sitten hakevat tuotteet tilaajan kotoa. Tämä vaatii aika paljon viitseliäisyyttä, eikä sovellu kovin ison porukan tilausten hoitamiseen.

Pienessä kaupassa kuilun voi ylittää vaikka tuote kerrallaan. Viimeksi tilasin säkin mouhijärveläisiä luomuperunoita tuttuun kyläkauppaan. Lähi- ja luomuruoan kaupan laajenevaa kärkeä ovat nettikaupat, jotka toimittavat tuoreet vihannekset jopa kotiovelle. Sastamalastakin on löytynyt yrittäjä, jonka liikkeestä luomulaatikkonsa voi noutaa kerran viikossa.

Uskon, että ihmisten lähiruoan hankkimista helpottaville palveluille olisi enemmän kysyntää myös Sastamalassa. Kun esim. kuljetuspalveluita ja uusia lähiruokatuotteita kehitettäisiin yhdessä kuluttajien kanssa, ratsastaisimme aivan Suomen maaseudun kehittämishankkeitten aallonharjalla. Sen opin maaliskuussa, kun osallistuin Maaseutuverkoston järjestämään alueelliseen maaseudun tulevaisuustyöpajaan Tampereella.

Kirjoitus on julkaistu vieraskynänä Tyrvään Sanomissa 5.4.2012.

Kylä elää ihmisistä - ei kuntarakenteesta

Lauantai 18.2.2012 klo 15.03

Asun kylässä, joka oli kuntakeskus vuoteen 1973. Silloin Karkun kunta, Tyrvää ja Vammalan kauppala muodostivat Vammalan. Muutin tänne 1995, joten en tunne tuon liitoksen yksityiskohtia, mutta olen ymmärtänyt, että kuntakeskuksen palvelujen häviäminen huoletti jo tuolloin. Samoin kuin se, että mitään muuta kuin keskustaa ei kehitetä.

Muutin tänne töiden perässä, mutta jäin koska kylä oli miellyttävän kokoinen ja tietyllä tavalla idyllinen. Myöhemmin tajusin, että tapahtuneen kuntaliitoksen hyvä puoli oli se, että tänne ei ollut ehditty rakentaa tyypillistä 1970-lukulaista kunnantaloa - tiilistä turhan isoa laatikkoa keskelle kylää. Kylän keskellä oli baari, pari kauppaa, asiamiesposti, kampaamoja, kirjasto, päiväkoti (vanhassa kunnantalossa). Kylällä toimi myös pari perhepäivähoitajaa sekä neuvola ja koulu. Linja-autolla pääsi keskustaan ja junalla Tampereelle. Tosin vuoroja oli vähän niukasti.

Täällä asuessani on tapahtunut kaksi kuntaliitosta ja kolmas on valmisteilla. Olen ollut niitä valmistelemassa, sillä olen ollut valtuustossa vähintään varajäsenenä kaikkien liitosprosessien ajan. Voisi ajatella, että liitokset uhkaisivat tällaisen entisen kuntakeskuksen palveluita, kun tulee uusia liitoskuntien keskuksia. Niin ei kuitenkaan ole ollut. Neuvolatoiminta (paitsi koululaisille) ja vanhusten ryhmäkoti lakkautettu, mutta ne muutokset eivät johtuneet kuntaliitoksesta vaan olivat perusturvakuntayhtymän päätöksiä. Toisaalta junavuoroja on lisätty ja kylälle on tullut uusia yrityksiä.

Sastamalan liitosta valmisteltaessa tehtiin hyvä kaupunkirakennesuunnitelma, jossa määriteltiin eri kyläkeskusten ja taajamien asema ja arvioitiin niiden kasvumahdollisuuksia. Siinä on tunnustettu Mouhijärven Häijään sekä Karkun erinomaiset liikenteelliset asemat suhteessa Tampereeseen. Näin ollen kaupunki yrittää tarjota tontteja ja kehittää palveluita tarpeen mukaan. Suurin ongelma tuntuu olevan maan hankinta. Jos paikalliset maanomistajat eivät myy, ei kaavoittaminenkaan onnistu, eikä uusia asukkaita ole mahdollista saada, ja sitten saatetaan valitella palvelujen vähyyttä. Lyhytjänteiseltä tuntuu tällaisten asukkaitten ajattelu.

Kunnan toimien lisäksi kylän vireyteen vaikuttaa myös paikallisten asukkaitten ja erilaisten yhdistysten aktiivisuus. Täällä oli aika, jolloin pelkäsimme kaupan häviävän, mutta onneksi omalta kylältä löytyi kaksi tarmokasta ja aikaansaavaa naista, jotka ryhtyivät kauppiaksi. Pian kolme vuotta meillä on ollut monipuolinen keskus, jossa toimii kauppa, posti, kahvila ja apteekkikaappi. Viikolla tarjotaan lounasta ja ostoksia toimitetaan myös kotiin.

Yksi kylämme voimatoimija on Karkun kotijoukot. Vuosikausia he pyörittivät Karkun juna-asemalla joulu- ja kesäkahvilaa, mutta aseman myynti vei tämän idyllisen kohtauspaikan. Nyt kylän yhdistykset virittelevät työväentalon elämän virkistämistä kehittämällä siitä yhteistä kylätaloa, jossa voisi toimia esim. kahvila - olohuone - työskentelytila.

Kylätoiminnassa tärkeää on se, että kaikilla on tilaa ja mahdollisuuksia sanoa ajatuksiaan, että ne otetaan rohkeasti vastaan esittäjästä riippumatta. Kylätalon kehitysideoissa on vahva uusien kyläläisten leima. Toisaalta yksi erinomainen idea uusien omakotitalojen alueeksi tuli yhdessä keskustelussa iki-karkkulaiselta 88 vuotiaalta sotaveteraanilta.

Kunnan palvelurakennetta päätettäessä vaikutetaan siihen, miten eri taajamissa on työpaikkoja ja se vaikuttaa varmasti kylien elinvoimaan. Lisäksi kuntarakenne vaikuttaa siihen, miten monta päättäjää eri alueilta voi helposti päästä valtuustoon, mutta se ei ole koko totuus kylän vaikutusvallasta.

Meidän kylästä on kaksi kaupunginvaltuutettua. Valtuutetuilla on oma roolinsa, mutta vähintään yhtä paljon vaiktuttavat asiaansa uskovat yrittäjät, aktiiviset kyläyhdistyksen toimijat, sinnikkäät vanhojen talojen remontoijat ja rohkeat uusien rakentajat, avoimet alkuasukkaat ja rohkeat muualta tulleet. Kylä elää siis kaikkein eniten ihmisistä, jotka haluavat hoitaa kylän asioita.

Siksi Pekka

Lauantai 28.1.2012 klo 18.47

Muistan, kuinka kevään 2011 eduskuntavaalikampanjassa huutelin ylöjärveläisessä ostoskeskuksessa: ”Tulkaa tapaamaan Suomen tulevaa presidenttiä”. Sain osakseni naurahduksia, kummastuneita katseita ja kysymyksiä: ”Siis ketä?”. ”Pekka Haavistoa”, vastasin. Keskustelu jatkui: ”Kuka se on, ai vihreä” ja taas naurahdus. Pekka taisi seurata tilannetta hieman huvittuneena.

Pekka ei ollut tuolloin vielä Vihreiden presidenttiehdokas, mutta hänen presidenttiehdokkuuttaan tekevä liike oli olemassa ja uskoin sen asiaan. Innostuin heti, kun kuulin mahdollisuudesta saada hänet ehdokkaaksemme. Sen verran monta kertaa olin saanut kuunnella hänen päteviä, rauhallisia analyysejaan ja innostua hänen halustaan saada aikaan muutoksia maailmassa.

Nyt kuka Pekka -kysymysten aika on ohi. Nyt ihmiset tulevat hakemaan esitteitä ja pinssejä ja kertovat, että he ovat äänestäneet Pekka Haavistoa presidentiksi. Pekan lämmin innostus on tarttunut moniin ihmisiin, jotka ovat löytäneet tästä mahdollisuuden toimia poliittisesti: tehdä kakkosen jouluvaloista, järjestää konsertin tai leipoa kannatuspullaa. He tekevät prseidenttiä -  niin kuin minäkin

Kampanjan keskellä en ihmettele, miten Pekka on saanut järjestettyä ympäristökonferenssin Leningradiin 1990-luvun alussa tai menestynyt sovittelijan Sudanissa. Hänen kykynsä innoittaa ihmisiä ja saada heidät tekemään asioita on valtava. Tavallinen olemus ja aito ihmisten kohtaaminen sitouttavat.

Pätevyydessä presidenttiehdokkaamme ovat tasaväkisiä, mutta heidän johtajuutensa on erilaista. Pekan tapa johtaa vetoaa minuun enemmän – siksi Pekka.

Lisää Pekasta löydät täältä.

Muiden perusteluja löydät täältä.

Äänestän Pekka Haavistoa, koska...

Keskiviikko 11.1.2012 klo 18.16

Paikallinen Alueviesti –lehti kysyi, miksi kannatan Haavistoa. Tässä kaikkien luettavaksi tarkat kysymykset ja vastaukseni.

Minkälaisia vahvuuksia näet ehdokkaallasi olevan hoitaa Suomen tasavallan presidentin tehtävää?

Pekka Haavistolla on erinomaiset valmiudet hoitaa Suomen tasavallan presidentint tehtävää. Hänen suuri vahvuutensa verrattuna muihin ehdokkaisiin on kokemus ja menestys kansainvälisessä diplomatiassa ja rauhansovittelussa YK-tehtävissä mm. Balkanin, Afganistanin, Palestiinan, Liberian ja Sudanin kriisialueilla. Hän on samanaikaisesti peräänantamaton ja kuunteleva, siis erinomainen sillanrakentaja ja neuvottelija. Näin hän voi tehdä Suomesta kokoaan suuremman valtion kansainvälisessä politiikassa - ja sille kyvylle uskon olevan käyttöä. Pekka Haaviston vahvuus on myös se, että hänen taustallaan on vaaleissa on monipuolinen kansalaisvaltuuskunta, jossa on mukana tunnettuja demareita, kokoomuslaisia, vasemmistoliittolaisia, keskustalaisia ja vihreitä kuten myös tietysti puoluepoliittisesti sitoutumattomia ihmisiä. Tästä syntyy mahdollisuus olla yhdistäjä ja sillanrakentaja myös Suomessa.

Minkälaisen johtajan suomalaiset hänestä saisivat ja minkälaista Suomi-kuvaa hän välittäisi maailmalle?

Suomalaiset saisivat hänestä kuuntelevan helposti lähestyttävän suomalaisia yhdistävän johtajan, joka katsoo tulevaisuuteen ja ymmärtää sen haasteet. Hän toisi näkemyksensä esille, mutta myös perehtyisi muitten näkemyksiin. Uskon että hän tekisi Suomen johtajana myös uusia avauksia ja linjauksia. Ulkomaille hän välittäisi kuvaa ennakkoluulottomasta hyvinvointiyhteiskunnasta ja sivistysvaltiosta, sillä hänessä yhdistyvät poliittinen kokemus, vankka sivistys kuin yhteistyökykyisyys.

Lisää hyviä perusteluita löytyy esim. Oras Tynkkysen blogista

Mietteitä vuodesta 2011

Lauantai 31.12.2011 klo 17.09

Ensimmäisenä tästä vuodesta tulee mieleen vaalit. Koko alkuvuosi meni eduskuntavaalien kanssa ja  loppuvuotta rytmittää Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja. Vaalikampanjointi on aina innoittavaa ja kevään kampanjan aikana tutustuin moniin uusiin ihaniin ihmisiin. Juuri nyt Haaviston noste tuntuu erityisen hyvältä  eduskuntavaalien takapakin jälkeen.

Mutta elämään on mahtunut paljon muutakin kuin vaaleja. Juuri ennnen edellistä vuodenvaihdetta ostimme kesämökin mieheni vanhemmilta. Mökin käyttöä jouduimme kuitenkin opettelemaan ilman mökistä kaikein tietävän vaarin tukea, sillä hän kuoli huhtikuun alussa. Sairauden loppuvaiheet olivat kaikille yllätyksellisen nopeat.

Iloisempi perhetapahtuma oli esikoisen rippijuhla. Konfirmaatiossa on kysymys riitistä, tavasta ja perinteistä, mutta kyllä 15 vuotias alkaa myös olla omanlaisensa otus. Ei enää lapsi - mutta ei aikuinenkaan. Vanhempien vaikutusvalta on pienentynyt ja kavereiden kasvanut. Onneksi olemme kuitenkin hyvissä luottamuksellisissa väleissä. Syksyllä esikoinen ja poika kävivät kaksin Lontoossa osana teini-iän riittejä. Isän ja pojan matkasta on tulossa meillä perinne.

Työelämässä olen taas kerran tehnyt valintaa töiden välillä. Kysymys ei ole joko-tai -valilnnoista vaan enemmänkin painotuksista. Vuoden mittaan olen tullut siihen tulokseen, että olen sittenkin enemmän opettaja kuin tutkija ja tarvitsen ympärilleni tiiviimmän työyhteisön kuin yliopistomaailman tutkijayhteisö tarjoaa. Niinpä sivutoimi muuttui päätoimeksi ja väitöskirja ja muu tutkiminen vapaa-ajan toiminnaksi. Mutta retki tutkimuksen maailmaan on ollut hyödyllinen myös opeminälleni, eikä tutkijan polku ole vielä suinkaan loppuun kuljettu.

Perhe-elämässä keskimmäisen siirtyminen yläkouluun oli iso askel. Muutos alle 100 oppilaan kyläkoulusta noin 500 oppilaan yläkouluun, uudet luokkakaverit ja opettajat aiheuttivat elokuussa melkoisesti jännitystä niin vanhemmille kuin koululaisellekin. Koulun tuki oli syksyn aikana hienoa, ja joulutodistus osoitti että koulunkäynti on alkanut sujua uusissakin ympyröissä. Nuorin on vielä muutaman vuoden alakoulun puolella. Onneksi, sillä alakoululaisen kouluelämä on niin paljon lähempänä vanhempia. Yläkouluun mennessä tulee sellainen olo, että lapsi katoaa uuteen tuntemattomaan maailmaan.

Vuoden aikana olen myös yhä enemmän kokenut itseni kyläihmiseksi. Kylän mittakaava on asioiden hoitamiseen niin ihana. Sähköisetkin välineet toimivat kanssakäymisessä, mutta kirjastossa, kaupan kassalla, aamukävelyllä tai lenkillä, junaa odotellessa tai työmatkalla junassa voi sopia asioita ihmisten kanssa kasvokkain tai tulla evästetyksi siitä, mitä pitäisi hoitaa.

Tänä vuonna aloitin myös yhden uuden harrastuksen, juoksemisen. Tai toki olen lenkillä käynyt ennenkin, mutta nyt tarjoutui mahdollisuus osallistua maratonkouluun. Juokseminen on osoittautunut itsetutkiskelun muodoksi. Mutta kyllä tarvitsen myös sellaista liikuntaa, jossa tuotetaan yhdessä jotain. Onneksi siis on Vammalan naisvoimistelijoiden Köölsit ja Taipumattomat, joiden kanssa pääsin osallistumaan Gymnaestradaan Sveitsiin. Se oli pitkästä aikaa myös nautinnollinen ihan oma loma.

Ja kunnallispolitiikka, mitä sanoisin siitä? Se on kestävyyslaji, jos mikä. Suuria vääntöjä, pieniä askelia. Sastamalan Vihreä ryhmä on nostanut täällä esille asukkaitten oikeuksia ja palvelujen tasoon liittyviä kysymyksiä esim. nuohouksessa ja lääkäripalveluissa. Kaavoituksessa olemme olleet tiiviyden kannalla, edistäneet luonnonsuojelua kaupungin mailla. Jatkamme myös virkistysalueiden puolustamista.Vuoden lopussa saimme sisällytettyä kaupungin kestävän kehityksen indikaattorit osaksi kunnallista hyvinvointikertomusta. Erilaisissa väännöissä olemme pitäneet ennaltaehkäisevän työn, nuorten ja kulttuurin puolta johdonmukaisesti. Kiitän kaikkia niitä, jotka ovat olleet yhteydessä minuun ja muihin ryhmämme jäseniin, sillä ilman kuntalaisten yhteydenottoja tämä ei onnistu.

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

Eve

Tapaninpäivä 2011 - päivä ilman sähköä

Maanantai 26.12.2011 klo 21.15

”Nyt taisi mennä sähköt”. Tähän mieheni lauseeseen heräsin aamulla. Koko aamuyön uni oli ollut hieman levotonta, kun hirsitalomme oli natissut myrskyssä ja tuuli oli ulvonut nurkissa.

Pian heräsi kuopuskin ja menimme hänen kanssaan varovasti portaat alas alakertaan. (Teinit nukkuivat kaiken keskellä vielä pari tuntia). Sytytin kynttilän. ”Hyvä keksintö, äiti”, kommentoi kuopus. Etsimme lisää kynttilöitä ja katselimme puiden huojuntaa. Mieskin tuli alas ja houkutteli lapsen ja minut katsomaan myrskyä ulos. Tuuli tuntui kovalta, mutta lämpimältä ja ulkona pauhukin oli melkoinen. Yksi pystyyn kuollut kuusi oli kaatunut nojaamaan suureen tuomeen, mutta muita vaurioita emme nähneet. Palasimme sisälle.

Hetken päästä kuului pieni ääni talon pohjoispäästä. Menimme katsomaan, ja hups maisema naapurissa sijaitsevalle koululle oli avartunut. Suuri kuusi oli kaatunut tonttimme rajalta. Menimme tarkistamaan tilanteen ulos. Onneksi puu ei ollut kaatunut päin koulua – väliä jäi ehkä 30senttiä. Ulkona ollessamme myrskyn pauhuun liittyi rytinää. Naapurimetsässä kaatui puita. Oli vaikea nähdä mitä täsmälleen tapahtui, mutta jotenkin latvusto muuttui harvemman ja ohuemman näköiseksi.

Palasimme sisälle. Viritimme tulen puuhellaan, ja Tapaninpäivän kunniaksi aloin keittää riisipuuroa. Sille perheen teinitkin heräsivät. Kaivoimme esiin patteriradion ja aloimme kuunnella uutisia. Selvisi, että tuhoalue on laaja, eivätkä junat kulje Tampere- Pori -radalla, joten anopin tapaninpäivävierailu peruttiin. Häneen oltiin yhteydessä lankapuhelimella, joka toimi sähköverkosta riippumatta.

Puuron jälkeen päätimme lähteä koko perheellä katsomaan tuhoja. Kun pääsimme pihasta tielle, havaitsimme kuusen tiellä poikittain. Arvoimme hetken, kelle ilmoittaa asiasta. Kun hätäkeskus oli tukossa, soitimme paikalliselle metsurille. Hänen kanssaan raivasimme puun pois ja ohjasimme liikennettä tilanteen ajan. Metsuri jatkoi hoitamaan tielaitoksen avunpyyntöjä. Me jatkoimme kävelyä Hoikan eli nykyisen Voimarinteen lenkkipolulle. Sen poikki oli kaatunut kymmeniä puita, osin polun valojen päälle. Siellä ollessamme tuli vielä niin kova puuska, että halusimme todellakin päästä pois metsästä, vaikka yhtään puuta ei silloin kaatunutkaan.

Päivä kului hellalla kokaten ja lämmittäen pelaten lautapelejä sekä uutisia kuunnellen. Kun uutisissa arvioitiin, että sähköjen palauttaminen voi viedä päiviä, aloimme pohtia suunnitelmaa b: lapset ja arimmat pakasteet pitäisi kenties siirtää kaupungin mummulaan. Päätimme kuitenkin vielä seurata tilannetta.

Hämärän laskeutuessa haimme esille kynttilöitä. Kännykän kautta kävin silloin tällöin facebookissa. Kaverien päivityksistä ja kommenteista pystyin seuraamaan sähköjen palaamista.  Neljän maissa ne olivat tulleet noin 10 kilometrin päähän.

Viiden maissa lähdimme kävelylle. Naapurin poika oli kertonut nähneensä korjausmiehiä lähimmällä muuntajatolpalla ja siellähän ne olivat. Maisema oli kuitenkin täysin pimeä: kuuttomalla valojen häiritsemättömällä taivaalla linnunrata näkyi upeasti.

Lenkin loppupuolella katselimme touhua tolpan lähellä ja pari nuorta sanoi, että kylän keskustassa, noin kilometrin päässä on sähköt. Heräsi suuri toiveikkuus. Kotona päätimme pelata koko perheellä Halmaa kynttilöiden valossa, ja saimme pelinkin melkein loppuun, ennen kuin sähköt palasivat noin varttia vaille kahdeksan.

Reilu puoli vuorokautta ilman sähköjä ei ollut mitenkään ylivoimainen koettelemus, kun oli puuhella varalämmönlähteenä, vedenlämmittimenä ja ruuanlaittoapuna. Kaupungin vesi ja viemäri helpottivat huomattavasti tilannetta, ja näissä sääoloissa kuistille saattoi siirtää viileää tarvitsevat tavarat. Pattereilla toimivan pienen radion erinomaisuus tuli taas kerran esille. Pakasteet olisivat olleet se meidän perheen ongelma, sillä puulämmitteisessä saunassa olisimme voineet peseytyäkin, vaikka sitten vähän vähemmällä vedellä. Tilanne kuitenkin osoitti, kuinka riippuvaisia olemmekaan sähköstä, ja myös miettimään mitä vielä pitäisi tehdä oman riippuvaisuutensa vähentämiseksi.

Touhua, rauhaa ja ihmisiä

Torstai 22.12.2011 klo 8.47

Lapsiperheen joulunalus on touhotuksen ja rauhan vuorottelua. Ja nautin siitä. Välillä kaikki perheenjäsenet touhuavat keittiössä, kun tekeillä on kolme erilais

ta piparkakkuteosta. Piparkakkutalon muuttuminen teokseksi alkoi meillä noin 10 vuotta sitten. Sen jälkeen on syntynyt laivaa, veturia, fokkeria ja ties mitä. Pitkään me vanhemmat kokosimme näitä keskenämme, mutta parina viime vuonna lapset ovat tehneet omia talojaan. Niinpä keskimmäisen ensin tekemä mökki matkasi mummulaan. Sen jälkeen on syntynyt vielä esikoisen tiipii, keskimmäisen huussi ja isän sauna. Piparihässäkkä on meillä sitä oikeaa Joulun yhdessä tekemistä.

Mutta häsellyksen lisäksi nautin siitä, että saan olla välillä aivan rauhassa tekemässä kaikessa rauhassa salaisia yllätyksiä perheenjäsenille ja ystäville: usein silloin, kun muut jo nukkuvat. Pienten harkittujen lahjojen paketointi ajatuksella ilahduttaa itseä ja uskoakseni myös saajaa. Lahjojen hankkiminen onkin minulle ajatusten kohdistamista saajaan, hänen elämäntilanteensa ja kiinnostuksenkohteidensa miettimistä, ihmisen kanssa olemista ainakin ajatuksissa.

Kolmanneksi nautin ihmisten kanssa olemisesta. Jo valmistelujen keskellä on ihanaa rauhoittua välillä tapaamaan ystäviä ja naapureita. Neljäs adventti vierähti melkein kokonaan näin. Keittiössä oli valmistelut ihan kesken, mutta mitä siitä.

Touhu, rauha ja ihmiset. Niistä minun on minun Jouluni tehty.

 

P.S. Ja selvästikin keittiö on joulunajan tärkein paikka ;)

Hyvästi 8:13 Karkusta

Sunnuntai 30.10.2011 klo 22.45

Olen asunut Karkussa vuodesta 1995. Koko ajan olen kulkenut junalla, ja vaikka aikataulut ovat muuttuneetkin, niin aamulla on aina varmasti päässyt hieman kasin jälkeen Tampereelle. Minulle ja monelle muullekin tuo on ollut erinomainen työmatkavuoro. Ysiksi on ehtinyt Tampereelle oikein hyvin.

Perjantaina nousin näillä näkymin viimeisen kerran 8:13 -junaan. Aikataulujen muuttuessa junia menee kuuden ja seiskan jälkeen, vaan ei kasilta, ja sitten Intercity yhdeksän maissa. Tässä on toinen aikataulu-uudistuksen kukkanen. Ennen seiskan juna oli IC ja sillä siis pääsi ilman vaihtoa Helsinkiin niin kansanedustajat kuin muutkin kokouksiin menijät. Perillä oli ennen kymmentä. Mutta nyt siis Satakunnan edustajat pääsevät suoralla yhteydellä pääkaupunkiin vasta kahdeksitoista.

Vuorojen puolesta on kerätty addressia, mutta eihän päätetty asia muutu. Intercityn aikataulumuutoksen syyksi on kerrottu se, että pääradalle ei aamulla mahdu junia. Toisen junan aikataulu lienee sitten sidottu IC-aikataulun muutokseen. Jos näin on, niin tässä yksi syy lisää ajaa sitä kolmatta raidetta Helsingin ja Tampereen välille. Onhan hullua, että Tampereen länsipuolelta työmatkojaan tekevien ihmisten mahdollisuudet käyttää junaa määräytyvät Helsinki-Tampere -välin ruuhkien mukaan.

P.S. Vielä perjantai-aamuna yksi nokialta kyytiin noussut rouva vetosi minua yrittämään vaikuttaa jotenkin tähän asiaan. "Kun kuljet tällä niin usein, ja ole muutenkin aktiivinen."

En ainakaan hajauta

Maanantai 26.9.2011 klo 22.26

Sastamalan valtuustossa on tänä syksynä päätetty kolmesta asemakaavasta. Yhden toteutuessa keskustassa parikymmentä vuotta tyhjillään olleelle tontille rakentuu asuinkerrostaloja ja liiketilaa. Kahdella muulla kaavoitettiin liiketilaa keskustan etelälaidalle. Minä ja muut vihreät olimme hyväksymässä kaavoja ja saimme siitä hyvästä nimityksen eräältä vanhemmalta demarilta nimityksen "betonivihreät".

Nimittäjän ajatus kulkee niin, että vihreyteen ei voi kuulua kaupunkirakenteen tiivistäminen tai sellainen rakentaminen, jossa n. 30 vuotta vanhoja liiketiloja puretaan uuden liikerakentamisen alta. Väitän että voi.

Keskustassa kaavoitettu tontti on viimeiset 20 vuotta toiminut lähinnä parkkipaikkana. Suurin pelko tuntuu olevankin, mihin sitten pysäköidään, kun tontti on rakennettu. Omasta näkökulmastani uudet asunnot ja liiketilat sekä korttelin läpi kulkeva uusi kevyen liikenteen väylä torilta suoraan Kirjan museo Pukstaaville tarkoittavat huomattavaa keskustan eheyttämistä, vetovoimaisuuden lisääntymistä ja torin vierustan kaupunkikuvan paranemista. Pysäköintiongelma oli kaavaa laadittaessa tiedostettu ja sitä aletaan työstää. Ja sitä paitsi minä jaksan sittenkin uskoa autoilun vähenemiseen.

Toinen huoli keskutan korttelissa oli se millaiseksi kaavoitettu kortteli muodostuu tuortta kirjan korttelia vastapäätä. Myös ely-keskus oli tästä huolissaan ja itsekin katsoin aiheelliseksi tehdä kävelyn korttelia kadun vartta tutkiakseni. Totesin, että kaava saisi mielellään toteutua. Tiukkojen kaavamääräysten mukainen lopputulos ei voi olla eriparisempi kuin nykyinen museota vastapäätä oleva Tyrvään Sanomien toimitalo.

Kaupan tilojen kaavoittaminen keskustan laita-alueille ei ole todellakaan kuulu niihin asioihin, joita vihreänä poliitikkona ajan. Kunnallispolitiikassa täytyy kuitenkin kuntien välistä kilpailua kaupan euroista. Naapurikuntiin on kaupan suuryksiköitä rakennettu helposti, ainakin kaupunginjohtajamme mielestä. Sastamalassa ELY-keskus vaati tarkat laskelmat ostovoimasta ja kaupan neliöistä, eikä edes hyväksynyt kaupunkimme konsultin ensimmäisiä laskelmia. Tämä johti todella hyvään kaupan sijoittamisen kokonaistarkasteluun, ja samalla myös toiseen kaavaan.

ELY-keskuksen lausuntojen vuoksi market hilautui suunnitteluprosessin aikana myös jonkin verran lähemmäksi keskustaa tiukkojen alueidenkäyttötavoitteiden vuoksi. Tällöin taas päädyttiin yksityisen maalle ja alueelle, jolla jo nyt on kauppaliikkeitä: mm. autokauppa ja rautakauppa. Tänään valtuustossa kritisoitiin sitä, että vihreät hyväksyvät kaavan, joka johtaa rakennusten purkamiseen. Suurin osa rakennuksista on n. 30 vuotta vanhoja halleja ja vastaavia, joiden ainakin minä ajattelen olevan elinkaarensa loppupuolella. Prosessissa kaikille yrittäjille saatiin kuitenkin neuvoteltua sopivat tontit kaupungin kaavoittamilta alueilta, ja selvästi osa yrittäjistä oli joka tapauksessa miettimässä laajentamista ja paikan vaihtamista.

Kun tämän syksyn kaavoihin sisältyi keskustan vahvistamista samaan aikaan, kun sen laidalle kaavoitettiin lisää kaupan neliöitä, pidän lopputulosta aika hyvänä. Sitä paitsi kaavojen toteuduttuakin viheralueille pääsee Vammalan keskustassa aivan yhtä helposti kuin ennenkin - siis todella helposti. Kaupunkirakennetta ei siis näillä päätöksillä ainakaan hajauteta... ja siitä olen ylpeä.

Linkit kaavojen käsittelyyn

Kymppikorttelin asemakaavamuutos

Marttilan asemakaava ja -muutos

Hopun asemakaava ja -muutos

Metsäopen syksyä

Sunnuntai 18.9.2011 klo 23.10 - Eveliina Asikainen

Elokuun alussa sivutöistäni tuli päätoimi. Ainakin tämä lukuvuosi menee TAMKissa tulevia metsätalousinsinöörejä ja kansainvälisiä ympäristöinsinöörejä opettaessa. Homma ei ole täysin uutta, mutta päätoimisena vastuu on suurempi kuin sivutoimisella keikkailijalla.

Metsätaloudessa lukuvuosi alkaa aiemmin kuin muissa koulutusohjelmassa. Toisen vuoden opiskelijoiden kanssa tutkailimme metsäluonnnon arvokkaitten elinympäristöjen kasvillisuutta ja rakennepiirteitä elokuun puolivälissä. Ensin retkeilimme yhdessä, sitten opiskelijat määrittivät elinympäristöjä, rajasivat niitä sekä arvioivat luonnonhoidon laadun onnistumista  hakkutyömailla. Pari viikkoa meni tiiviisti maastossa.

Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa aloitin työt elokuun viimeisinä päivinä. TAMKin metsätalouden koulutusohjelman pedagoginen ydin on ongelmaperusteinen oppiminen (PBL). Opiskelijoiden ensimmäisellä ammattiaineiden opintojaksolla -  Metsä kasvupaikkana - sitä toteutetaan Kaupin Tuomikallion ympäristössä olevan tutkimusalueen avulla. Opiskelijoiden ensimmäinen tehtävä oli kuvioida tutkimusalue kartan ja ilmakuvan avulla sekä maastossa kulkiessa. Myöhemmin alueen kuvioita käytetään erilaisiin määritystehtäviin.

Olemme kulkeneet tutkimusalueen ympärillä sekä Hervannan Suolijärven maastoissa opiskelemassa metsätyyppejä, maalajeja ja kasveja. Keskiviikkona opiskelijoiden tehtävänä oli määrittää maalaji ja metsätyyppi tutkimusalueen kuvioilta. Huomenna sitten selviää, kuinka he ovat tehtävässä onnistuneet. Viikolla metsä- ja suotyyppien tuntemusta täydennetään vielä Hämeenkankaallaa ja Oriveden Lakkasuolla.

Metsäopena olen siis päässyt maastoon melkein joka päivä kuukauden ajan. Siitä tykkään, samoin kuin siitä, että saan maastossa vastata opiskelijoiden kysymyksiin. Maasto-opetus vaatii itseltä taitoa huomata erilaisia piirteitä, olivat ne sitten kasveja, maaston muotoja tai metsikön ominaisuuksia.

Toivon myös välittäväni tuon uteliaisuuden ja taidon huomata myös opiskelijoilleni. Olen aina iloinen, kun joku tulee kysymään jonkin kasvin nimeä tai sitä, mihin kiinnitän huomiota kun määritän jotain. Toivon, että onnistun sytyttämään opiskelijoissani kiinnostuksen metsän kokonaisuuteen – auttamaan heitä näkemään metsän puilta.

Lomalla yksin ja yhdessä

Torstai 21.7.2011 klo 23.22

Meidän perheessä on lomailtu viimeiset kaksi viikkoa niin, että kummallakin vanhemmalla on ollut vuorotellen oma loma. Vaihtokin tehtiin lennossa. Mies lähti ajamaan kohti Pohjois-Norjaa ennen kuin minun koneeni nousi Genevestä.

Kaikki johtuu harrastuksiin liittyvistä menoista. Maailmanlaajuinen voimistelutapahtuma on silloin kuin on, samoin paikallisen lintutieteellisen yhdistyksen retki. Kummallekin meistä nämä olivat jotain mihin halusimme todella osallistua. Kalenteri osoitti, että menemiset ja tulemiset käyvät ristiin ja kaikeksi huipuksi vaihtoviikonloppuun osuivat kummipojan rippijuhlat Kotkassa sekä lasten vierailu serkkujen kanssa sedällä Espoossa.

Otin vaihtoviikonloppuun samanlaisen asenteen kuin muihinkin perheen tapahtumien ruuhkahuippuihin: kaikki pääsevät juttuihinsa, kunhan hommat suunnitellaan ajoissa. Ja niin se kävi nytkin. Piti vain miettiä, mihin mies jättää auton lähtiessään hakemaan vuokra-autoa pohjoisen reissulle ja antaa teinien seikkailla junalla Helsingistä Kotkaan. Miesväki sai myös valita valmiiksi juhlavaatteensa, jotka nostin matkaan. Kuopuksen poimin mummulta mukaan. Hienosti meni sekin kuvio.

Me perheen aikuiset olemme saaneet rentoutua viikon oman harrastuksemme parissa ja toisaalta viettää viikon kesäelämää pelkästään lasten kanssa. Yksinhuoltajille elo yksin lasten kanssa on arkea, mutta ainakin mulle ja varmaan miehellekin se on ollut vaihtelua. Ei tarvitse miettiä toisen aikuisen sanomisia. Ja lapset ovat tuntuneet nauttivan kesäarjesta, johon sisältyy lähinnä heidän harrastuksiaan - kuulapyssysotaa, jalkapalloa ja pienimmällä leikkirauhaa – sekä yksinkertaista ruokaa ja hiukan kotitöitä. Isän kanssa viikko sisälsi enemmän mökkeilyä ja marjastusta.

Olen iloinen että annoimme itsellemme tänä kesänä tämän mahdollisuuden – loman perheestä ja kotiloman lapsille. Vuoden päästä voimme taas tehdä perhelomamatkan.

Kaupunkilomalla

Keskiviikko 20.7.2011 klo 12.52 - Eveliina Asikainen

Tämän kesän varsinainen lomani suuntautui Lausanneen, missä vietin viikon Lausannessa noin 20 000 muun voimistelijan kanssa World Gymnaestrada –tapahtumassa. Kaupunkitutkija minussa ei kuitenkaan osannut pitää lomaa, sillä parinkymmenen hengen matkaseurueeni tarjosi erinomaisen porukan uuden kaupungin haltuunoton seuraamiseen.

Ensimmäisenä paikalle oli saapunut viisi vanhempaa rouvaa. He eivät olleet onnistuneet löytämään lähistöltä lauantai-iltana yhtään avointa ruokapaikkaa. Lähdin heidän kanssaan testaamaan bussireittejä, ja mukava ravintola löytyikin aika läheltä. Nälkä ja seikkailunhalu näyttivät muutenkin ohjaavan porukan ensimmäisiä tutustumisretkiä. Osa kävi metrolla keskustassa asti ja paluumatkaa tehtiin kuulemma periaatteella: otetaan sopivaan suuntaan menevä liikenneväline, mennään päättärille ja katsotaan missä ollaan.

Lausannessa on hyvä ja monipuolinen seudullinen joukkoliikenne, joten majoittuminen koululla Renensin kunnassa ei haitannut. Aiempien kokemusten tai mielikuvien perusteella ryhmämme jäsenet kutsuivat paikkaa Jakomäeksi tai Hervannaksi. Itselle sen rautatieasemasta tuli mieleen Pasila. Junamatka kaupunkiin vei osin hylättyjen teollisuusalueiden kautta ja näkökulmamme kaupunkiin muodostui varmasti monipuolisemmaksi kuin niillä voimistelijoilla, jotka asuivat kaupungin turistisessa keskustassa Geneve-järven rannalla.

Tuo turistinen ydin ei ollut edes ensimmäisten tutustumiskohteiden joukossa. Ensin oli opittava reitit esiintymispaikoille ja reitit niiden välillä. Vaihtoehtoja oli monia, ja inhimillinen halu rutinoitua näkyi siinä, että jokainen halusi pitää kovasti kiinni ensimmäisestä löytämästään reittivaihtoehdosta.

Onneksi liikuimme eri päivinä vähän eri porukoissa, silloin neuvottelimme liikennevälineistä ja reiteistä ja tutustuimme uusiin vaihtoehtoihin. Ryhmässä kuin ryhmässä otin helposti kartanluku- ja suunnistusvastuun, ja eräs ryhmämme jäsen kommentoikin sitä, kuinka paljon huomaan asioita kulkiessamme. Toinen kysyi, mistä mä tiedän kaikki bussipysäkit. Näytin hälle karttaa. Hänelläkin oli se, mutta täysin avaamattomana.

Kaupunkimaantieteilijä ja maastobiologi itsessäni sai minut myös kävelemään ja kävelyttämään muita. Jalan koimme aivan uudella tavalla rinteiden jyrkkyyden ja näimme elämää tavallisissa kaupunginosissa toisin kuin junan tai bussin ikkunasta.

Viikon aikana mieleen tuli, että ihmisten orientoitumisesta uuteen kaupunkiin kansainvälisen suurtapahtuman yhteydessä voisi tehdä jopa tutkimusta. Nyt olin kuitenkin lomalla, joten kenties seuraavassa Gymnaestradassa Helsingissä 2015.

Pukstaavin puistossa

Tiistai 5.7.2011 klo 23.17 - Eveliina Asikainen

Kesäkuun viimeisenä päivänä Sastamalassa avattiin Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi. Vammalan keskustaan avautui hieno näyttely kirjan asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Se kertoo niin kirjan vaikutuksesta Suomeen, kirjojen asemasta suomalaisissa kodeissa kuin yhteiskunnan suhteesta kirjoihin.

Näyttely on toteutettu monipuolisesti ja taitavasti. Olen todella iloinen siitä, että Suomen kirjainstituutin säätiö päätti toteuttaa museon tänne sekä siitä tuesta, jonka Vammalan ja nyttemmin Sastamalan kaupunki sekä Pirkanmaan ELY-keskus ja Pirkanmaan liitto ovat hankkeelle antaneet.

Museon toteutus antoi Vammalan keskustan asukkaille kuitenkin muutakin kuin näyttelyn. Yksi hankkeen tärkeitä alkuhetkiä oli suojella nykyisin kirjakortteliksi kutsutun korttelin talot asemakaavalla ja päättää hankkia sen keskeiset rakennukset kaupungille. Tämä on johtanut yksityisen korttelin avautumiseen kaupunkilaisille.

Olemme saaneet uuden luonteeltaan vanhanaikaisen puiston. Täällä on omena- ja kirsikkapuita sekä vanhan puutarhan perennoita. Jo kolmena kesänä olemme päässeet kahveille korttelin keskellä sijaitsevaan Bäckmanin tornihuvilaan. Nyt kahveja tarjoaa Pukstaavin kahvila, mutta tornihuvilan ohi johtaa kävelytie Rautaveden rantaan. Sen varressa on leppoisaa vaikkapa kirjoittaa blogia ja kuunnella, kun lapset leikkivät Tatun ja Patun veturikiipeilytelineessä.

Uusi puisto – olkoon sitten Bäckmanin tai Pukstaavin puisto – on suuri lahja kaupunkilaisille. Toivon että sitä hoidetaan vanhaa vaalien. Näillä nurmilla näkisin mieluusti keväällä käenrieskaa ja Siperian sinililjaa, sellaista vanhanaikaisen Peppi Pitkätossun tai Onnelin ja Annelin puutarhan villeyttä.

Positiivista diskriminaatiota

Maanantai 30.5.2011 klo 21.53 - Eveliina Asikainen

Tuen pionin, suojaan kasvimaan harsoilla ennen hallayötä, kaivan istutuskuopan, lannoitan, kastelen, istutan. Kitken, leikkaan oksia, niitän.

Kaikkea tuota teen tuekakseni niitä, jotka ovat jostain syystä heikkoja kilpailijota puutarhassani. Osa niistä on kasvanut täällä jo ennen minun tuloani, osan olen istuttanut ja jotkut ovat kylväytyneet itsestään, mutta joutuvat kamppailemaan vahvempia kilpailijoita vastaan. Osa näistä tulokkaista on hyödyllisiä, osa kauniita, osa saa olla tässä puutarhassa, koska on tänne onnistunut tulemaan.

Voikukat, nokkoset, rönsyleinikit juolavehnät ovat sopeutuneet paremmin puutarhani olosuhteisiin. Ne valtaisivat pian kaikki paikat, jollen niittäisi ja kitkisi. Mutta teen sitä maltilla. Niilläkin on osansa puutarhassa. Esimerkiksi vuohenputki hoitaa maan mururakennetta, nokkosessa on huimasti ravinteita.

Annetaan kaikille mahdollisuus puutarhassa nimeltä Suomi.

 

"Onpa ihana kaupunkimetsä", sanoi skotti Pyynikistä

Maanantai 2.5.2011 klo 21.55 - Eveliina Asikainen

Tänään olen kierrellyt kolmisen tuntia pitkin Pyynikkiä; tiiraillut kasvien alkuja ja hakenut mielestäni niille tieteellisiä nimiä. Suomesta ei ollut apua ja toisaalta oma englannin sanavarastoni ei riittänyt oravanmarjoihin ja kevätpiippoihin, kun opastin Suomessa lomailevien skotlantilaisten luontoharrastajien ryhmää.

Vieraani olivat vaikuttuneita harjun laajuudesta ja erityisesti sen säilymisestä kaupungissa. Glasgowssa se olisi kuulemma rakennettu sen kummempia miettimättä.

Skoteille suuri ihastelun ja ihmetteyn aihe olikin, että kaupungista löytyi metsää, jossa puut ovat jopa pari sataa vuotta vanhoja. Sikäläiset kaupunkimetsät ovat suurimmaksi osaksi nuoria ja niihin on istutettu ulkolaisia puita. Toisaalta kaikenlaisten puiden suojelu on nyt itsestään selvää maassa, josta metsät hävitettiin kokonaan.

Sinällään kaupunkimetsänhoidon kysymykset ovat samankaltaisia: jätetäänkö lahopuuta, pitääkö metsästä nähdä läpi, kuinka siisti sen pitää olla, mitä tehdään "vaarallisille puille". Mutta heidän mielestsään Pyynikillä oli sallittu huomattavasti enemmän luonnon omaa järjestystä kuin Skotlannissa.

Näin vieraitten tapaaminen taas kerran auttoi suhteuttamaan omia käsityksiä ja samalla arvostamaan suomalaisen kaupungin luonnonläheisyyttä. Ei siis turmella sitä upeutta, mitä meillä on. Hyviä keinoja lähimetsien suojeluun esitellään myös tuoreessa Luonto-Liiton metsäblogissa.

Retki oli osa Nature Exchange -verkoston kautta organisoitua lomaa. Sen ohjelman käytännön järjestelyistä vastaavat TAMKin kolmannen vuoden metsätalousinsinööriopiskelijat ja sisällöistä vastaavat koulutusohjelman opettajat.

Vaalitulos Even ja Vihreän Sastamalan näkökulmasta

Maanantai 18.4.2011 klo 16.24 - Eveliina Asikainen

Kiitos kaikille niille 906:lle pirkanmaalaiselle, jotka äänestivät minua. Ääniä tuli kaikista muista kunnista paitsi Kihniöstä. Olen tuloksesta todella iloinen.

Lisäksi olen iloinen siitä, että Sastamalassa sain enemmän ääniä kuin viime eduskuntavaaleissa. Myös vihreät kokonaisuutena lisäsivät kannatustaan Sastamalassa, 0,2 % ja 32 ääntä. Luvut eivät ole isoja, mutta kaikilla muilla paitsi perussuomalaisilla ja muutamilla pienpuolueilla ne ovat satojen äänten verran miinuksella. Sastamalan tulos löytyy tästä.

Sastamalan tulos vastaa myös koko Pirkanmaan vihreiden tulosta. Saimme koko Pirkanmaalla n. 600 ääntä enemmän kuin edellisissä vaaleissa.

Sain kuitenkin äänistäni tälläkin kertaa enemmän Tampereelta kuin Sastamalasta, mikä on luonnollista, kun minulla on siellä kaksikin työyhteisöä. Lisäksi kannattajissani on monia tamperelaisia luonnonharrastajia ja -suojelijoita. Äänteni kunnittainen jakauma löytyy tästä.

Tulos on siis hyvä siitä huolimatta, että oma absoluuttinen äänimääräni laski. Lasku johtuu mielestäni siitä, että Pirkanmaan vihreiden listalla oli tällä kertaa monta melko samanlaista naista, joiden kesken äänet jakautuivat tasaisesti.

Tällä tuloksella on joka tapauksessa hyvä jatkaa kohti syksyn 2012 kuntavaaleja. Tästä linkistä voit liittyä mukaan toimintaamme.

Upea yhteistyön kampanja Pirkanmaan Vihreillä

Lauantai 16.4.2011 klo 22.27 - Eveliina Asikainen

Lauantai-ilta ja vaalikampanja osaltani ohi. Viimeiset esitteet jaoin tänään Vammalan torilla, Nokian City-marketissa ja Ideaparkissa. Näissäkin tilanteissa näkyi Pirkanmaan vihreiden kampanjan voima - yhteistyö. Joka paikassa oli mukavasti niin ehdokkaita kuin tukiryhmäläisiä ehdokkaat olivat avoimesti ilmoittaneet muille mahdollisuudesta tulla kampanjoimaan yhdessä.

Aamun ihanuus olivat yhden karkkulaisen tukiryhmäläisen eilisiltana leipomat 102-suklaakeksit. Vammalan torilla hääräsi runsaasti vihreätakkista porukkaa, joka sai keittää kahvia sekä tarjota leivonnaisia minkä ehti. Tarjosimme hyvän vaihtoehdon Kokoomuksen ja Keskustan meiningille. Ehdokkaista paikalla kävivät myös Maija Kajan ja Minna Sorsa.

Nokialla vastassa oli Leo Lähteen aktiivinen ja energinen tukiryhmä. Paikalle tuli myös valtavan ehtivä maahanmuuttajaehdokkaamme Aziz Sheikani. Lehtiä ja esitteitä otettiin vastaan todella hyvin ja sainpa kuulla jonkun jo äänestäneenkin minua.

Lempäälän Ideaparkissa vaihdoin vuoroa kansanedustaja Oras Tynkkysen kanssa. Paikalla ostoskeskuksen vilinässä olivat myös kokenut lempääläläinen kunnallispoliitikko Killi Jokila sekä teekkariehdokas Riku Merikoski. Siis yhden päivän aikana olen saanut olla jollain tavalla mukana tai yhteistyössä kahdeksan muun ehdokkaan kanssa.

Tämä kuvaa hyvin koko kampanjaa. Yhteistyötä on ollut paljon. Sen avulla on syntynyt Uusi Pirkanmaa -vaalilehti sekä Hyvä elämä Pirkanmaalla -kiertue. Vihreiden naisten yhteistyönä on taas mm. zumbattu, tavattu ihmisiä Tampereen kävelykadulla sekä keskusteltu ruokapolitiikasta Satu Hassin kanssa: kiitos yhteistyöstä Maija, Minna, Mellu, Emilia, Killi, Anna-Kaisa, Hanna ja Ulriikka.

Yhteistyö on näkynyt myös Tampereen Vihreiden järjestämissä tilaisuuksissa. Esimerkiksi huhtikuun alussa pohdimme Kirsikka Siikin ja ympäristöjärjestöjen edustajien kanssa kaupunkiluonnon tulevaisuutta.

Ja vähintään vaalimökillä ollaan tehty töitä yhdessä, vastattu kysymyksiin ja täydennetty toisiamme myös Olli-Pojan, Pietin, Petrin ja Paavo-Einarin kanssa. Hienoa on ollut tehdä tätä yhteistyötä ja se on myös tuonut kampanjalle voiman. Yhteistyö on ulottunut upeasti myös tukiryhmiin. Kiitän siis yleisesti kaikkia taustajoukkojamme, mutta erityisesti Tuilaa Vihreän Pirkanmaan toimistolla sekä omaa kampanjaporukkaani niin maakunnassa kuin Tampereella.

Huomenna jännitämme yhdessä, ketkä kaksi - tai kenties kolme meistä päätyvät kansanedustajiksi. Ja sinä voit vielä vaikuttaa siihen tulokseen äänestämällä yhtä meistä.

Saavutuksia ja tavoitteita

Torstai 14.4.2011 klo 19.07 - Eveliina Asikainen

Vaalikentillä kysytään usein, mitä vihreät ovat saaneet aikaan tai mitä haluamme saavuttaa. Alla olevassa puussa on havainnollisesti sekä viime vaalikauden saavutukset että ulompana tavoitteitamme.

Osa tavoitteista on puolustettavia ja kehitettäviä hyvinvointiyhteiskunnan ominaisuuksia, vaikkapa maksuton koulutus ja perustulo Osa taas vaatii kunnianhimoista ympäristönsuojelu- ja luonnonsuojelupolitiikkaa, kuten ilmastolaki, puhtaat vedet ja puhdas ruoka. Ja kolmanneksi löytyy tavoitteita, jotka liittyvät avoimen, onnellisen ja kohtuullisen Suomen kehittämiseen, vaikkapa onnellisuusmittarien ottaminen käyttöön hyvinvointia arvioinnissa.

Iloitsetko saavutuksista? Kannatatko tavoitteita? Äänestä siis vihreitä. Sunnuntaina voit.

Minna Santaojan vierasblogi: Jätteen massapoltto pitää yllä kestämätöntä kulutusta

Keskiviikko 13.4.2011 klo 10.17 - Minna Santaoja

Suomen ympäristökeskus julkaisi 12.4. katsauksen Suomen ympäristön tilasta. Raportin pääviesti oli että monet ympäristöasiat on saatu paremmin haltuun, mutta suurissa kysymyksissä ollaan edelleen kestämättömällä tiellä. Itämeren tilassa on kohennettavaa, ilmasto- ja energiapolitiikassa samoin. Luonnon monimuotoisuuden hupenemista ei ole onnistuttu pysäyttämään. Katsauksessa painotetaan kaiken taustalla olevaa luonnonvarojen kestämätöntä kulutusta. Ennen kaikkea tarvitaan energian ja luonnonvarojen kulutuksen vähentämistä.

Kestävä kulutus kytkeytyy jätehuoltoratkaisuihin. Vuodelle 2016 asetetun tavoitteen mukaisesti jätemäärän tulisi pienentyä ja jätteen hyödyntämisen materiaalina tai energiana tulisi lisääntyä huomattavasti nykyisestä – nimenomaan tässä järjestyksessä. Pirkanmaan jätehuolto ja Tampereen sähkölaitos suunnittelevat Tampereelle jätteenpolttolaitosta Tammervoiman hyötyvoimala -nimellä. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on käynnissä ja selostuksesta voi jättää mielipiteitä Pirkanmaan ELY-keskukselle 29.4. saakka.

Tampereelle suunnitellussa jätteenpolttolaitoksessa poltettaisi pääosin kotitalouksista, julkisesta  ja yksityisestä palvelutoiminnasta sekä kaupan ja teollisuuden aloilta peräisin olevaa jätettä. Tammervoiman hankkeen keskeisin ongelma on että sitä perustellaan lähtemällä liikkeelle jätehierarkian häntäpäästä, jätteen energiahyödyntämisestä, ja hierarkiassa ylempänä olevat jätteen määrän vähentäminen ja materiaalikierrätys ohitetaan. Jätepolitiikkaa toimeenpannaan hankevetoisesti eikä sijaa keskustelulle valinnoista tunnu olevan.

Hankkeen YVA-selostuksessa todetaan polttolaitoksen toteuttamisen edellytyksenä olevan, että varmistetaan jätepolttoaineen saatavuus ja tuotettavan sähkön ja lämmön kaupaksi saanti riittävän pitkäksi aikaa. Tämä lähtökohta on räikeässä ristiriidassa jätehierarkian kanssa sillä se ei millään tavoin kannusta jätteen määrän vähentämiseen. Polttolaitos toteuttamalla hirttäydyttäisi tuottamaan tietty määrä jätettä sen tarpeisiin. Lähtökohta ei tarjoa minkäänlaista kannustinta energiansäästöön ja kulutuksen vähentämiseen.

Valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa esitetyn arvion mukaan yhdyskuntajätteen polttokapasiteetin tarve vuonna 2016 olisi 700 000 – 750 000 tonnia vuodessa. Kesään 2009 mennessä käynnistyneiden jätteenpolttolaitosten kapasiteetti on yhteensä 300 000 tonnia jätettä vuodessa, ja uusien suunnitteilla tai jo rakenteilla olevien polttolaitosten (Vaasa, Vantaa, Riihimäki, Lahti) kapasiteetiksi arvioidaan yhteensä noin 620 000 tonnia vuodessa. Yhteen laskettuna toteutunut ja suunniteltu jätteenpolttokapasiteetti on siis 920 000 tonnia vuodessa, eli reilusti yli valtakunnallisessa jätesuunitelmassa arvioidun tarpeen. Miksi ollaan tietoisesti rakentamassa ylikapasiteettia jätteenpolttoon ja millä ihmeen logiikalla tämä tukee kestävää kulutusta?

Tammervoiman jätteenpolttolaitos olisi niin sanottu massapolttolaitos. Pirkanmaalla ei ole tarkoitus alkaa keräämään erikseen energiajätettä, vaan polttoon ohjattaisi kuivajäte eli sekajäte, ns. ”tavalliset roskapussit”. Vilkaisu taloyhtiön roskikseen riittää kertomaan että kotitalousjätteiden lajittelussa on parantamisen varaa. Mikäli kotitalouksissa lajitellaan huolellisesti hyötyjätejakeet (lasi, metalli, paperi, kartonki), biojäte ja ongelma- yms. erityisjätteet, jää kuivajätteeseen muovipakkauksia ja mahdollisesti likaantuneita elintarvikepakkauksia (kartonki). Huolellisesti lajiteltaessa kotitalouksien kuivajäte on melko tasalaatuista. Syntypaikkalajittelun tehostamiseen on panostettava ja muovin materiaalikierrätyksen mahdollisuuksia selvitettävä sen sijaan että ryhdytään massapolttoon.

Mikäli jätteen energiahyödyntämiseen ryhdytään, olisi massapolttoa parempi ratkaisu rinnakkaispoltto, jossa jätettä poltettaisi muun polttoaineen rinnalla. Suurin hyöty rinnakkaispoltosta olisi jätepolitiikalle saatava joustovara. Tällöin ei olisi tarvetta sitoutua tietyn jätemäärän toimittamiseen polttolaitokselle, vaan järjestelmää olisi mahdollista muuttaa ja kehittää. Jätteen määrää voitaisiin tosissaan yrittää vähentää ja kierrätystä lisätä ilman pelkoa, että voimalaitoksen vähenevien toimitusmäärien takia joudutaan vaikeuksiin. Lassila & Tikanojan kehitysjohtaja Mikko Talolan Aamulehdessä 3.4.2011 olleen mielipiteen mukaan iso hyöty olisi myös investointien vähentyminen jopa kymmenesosaan verrattuna jätteen massapolttovaihtoehtoon.

Jätteenpoltto olisi vain näennäisratkaisu nykyisiin jäteongelmiin, ja lisäksi se tuottaa uusia. Jätteet eivät poltettaessa suinkaan katoa savuna ilmaan, vaan poltossa syntyy merkittäviä määriä ongelmajätteeksi luokiteltavaa tuhkaa. Osa jätteen energiasta saataisi talteen, mutta materiaali olisi menetetty. Kun mukaan lasketaan jätteen kuljetus, on polton perusteena käytetty ilmastohyötykin kyseenalainen. Kaatopaikkojen metaani on joka tapauksessa kerättävä talteen, ja sen hyödyntämiseksi suunniteltu biokaasulaitos Tarastenjärvelle on kannatettava hanke.

Jätteen vähentämisen ja materiaalihyötykäytön ”nollavaihtoehto” koostuu monista suurista ja pienistä ratkaisuista eri politiikan ja elämän alueilla. Se on siksi polttoa monimutkaisempi ja ehkä lyhyellä tähtäimellä myös kalliimpi tie. Onkin katsottava pidemmälle, kestävään tulevaisuuteen.

Minna Santaoja

Ympäristöpolitiikan tutkija, Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin ja Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen

Vihreitä on monenlaisia

Maanantai 11.4.2011 klo 23.12

Vihreisiin liittyy monia ennakkoluuloja: luonnosta mitään tietäviä pipertäjiä, jotka eivät siellä kuitenkaan pärjää; elämää kokemattomia besserwissereitä jne. Helsingissä ehdolla oleva Leo Stranius ravistelee blogissaan osaa vihreisiin liittyvistä ennakkoluuloista.

Koulutuksen ja koulussa pärjäämisen puolesta täytä jokusia Leon alussa mainitsemista piirteistä. Oma omituiseni on maalainen alkuperä.

Viimeksi Aamulehden paneelissa päätoimittaja Jorma Pokkinen kysyi minulta: "Miten vihreä voi asua maalla?" No, olen asunut maalla suurimman osan ikääni ja vihreä olen ollut jo ennen kuin vihreitä oli olemassakaan puolueena, noin vuodesta 1983, kun aloin vetää lasten luontokerhoa Puumalassa.

Sanoisin, että maalaistaustani tuo enemmän sävyjä ja tietynlaista syvyyttä vihreyteeni. On asioita, joissa en osaa olla yhtä jyrkkä kuin kaupunkilaiset toverini , mutta moniin asioihin liittyy myös monenlaista käytännöllistä tietoa.

Enemmän omasta taustastani löytyy täältä.